mä päätin sen, must on pakko tulla taas onnellinen

Tiedättekö kun joskus tuntuu, että nyt riittää? On niin väsynyt ja kyllästynyt johonkin asiaan, että siihen on pakko tulla muutos, melkeinpä keinolla millä hyvänsä. Mulla on ollut pidempään jo sellainen tunne. Mulle riittää tää jatkuva surullisuus ja toivottomuus. Mä oon niin väsynyt siihen, että mun elämä vaan jumittaa paikallaan, että menneisyys roikkuu kahleena jalassa ja tulevaisuus on pimennysverhon takana piilossa. Mä en jaksa enää stressata ja murehtia asioista, joille en voi kertakaikkiaan tehdä mitään. Tää riitti mulle nyt.

Suurin osa asioista, jotka pitää mua kiinni tässä olossa ei ole sellaisia, jotka katoisi yhdessä yössä tai sormia napsauttamalla. Ne ei oo mitään tahdonasioita, jotka voisin vain unohtaa jos päätän niin. Sitä on yritetty tuloksetta. Oon yrittänyt myös miljoonaa huonoa keinoa, sekä montaa huonoakin huonompia tapaa, jolla kuvittelin musta tulevan onnellisempi. Täysin turhaan.
Niistä keinoista on tullut vaan entistä pahempi olo. Joskus se on ollut jopa tarkotuskin, koska enhän mä ansaitse olla onnellinen. Se ajatus on pinttynyt niin pahasti mun mieleen, että oon tehnyt kamalia asioita vain siksi, että kuvittelen olevani maailman kamalin ihminen. Oon vihannut itteäni niin paljon, etten oo nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa.

Mä oon kirjottanut tälläsiä asioita aiemminkin, että mulla oli ennen, joskus vuosia sitten tälläistä ajattelua ja kertonut miten paljon oon päässyt eteenpäin siinä. Mutta kun koko 2017 vuosikin on ollut sitä samaa, kuin "vuosia sitten". Tuntuu ihan hirveältä, että vuodet vaan kuluu, mutta oikeastaan mikään ei muutu. Mutta nyt on pakko alkaa muuttumaan.
Mä täytän ensi viikolla 22 vuotta. Vuosi vuodelta sen jälkeen kun täytin 17, tuntuu ihan epätodelliselta juhlia synttäreitä. Vuosia, joita ei pitänyt enää tulla yhtäkään lisää. Välillä se tekee mut tosi vihaiseksi, oon pettynyt ja surullinen siitäkin. Mutta yritän myös olla onnellinen ja kiitollinen, kun mietin kaikkia ihania asioita, joita on tapahtunut sen jälkeen. Jos näitä viittä vuotta ei olisi ollut, en olis kokenut mun koko elämän parhaita asioita.

Näiden viiden vuoden aikana mä oon tutustunut niin moneen ihanaan ihmiseen. Mä oon matkustanut kuuteen eri maahan viiden vuoden aikana. Mä oon saanut asua Tukholmassa, olla au pairina ja olla maailman onnellisin siellä. Meille muutti ihana Sulo-kissa, ja viime kesänä hömppä Isla-koira. Oon muuttanut pois kotoa omaan kotiin. Oon päässyt opiskelemaan mun lapsuuden haaveammattiin. Oon oppinut tuntemaan itteni paljon paremmin.

Ja tää blogi on kulkenut kaikki nää viisi vuotta mun mukana. Vaikka täällä ei ihan kaikkea luekaan mun elämästä, niin tää on silti ollut olemassa koko tän ajan ja rivien välistä saattaa pystyä lukemaan jotain siitä todellisesta mielen maisemasta, vaikkei sitä suoraan olisikaan kirjotettu. Nyt tää pääsee mukaan siihen elämänvaiheeseen, jossa musta tulee onnellinen.
Tää kesä on ollut aikamoista pyörremyrskyä. Mun odotukset tältä kesältä oli jotain aivan muuta, kuin miten asiat on todellisuudessa menneet. Kuvittelin, että makaan vaan sängyssä, rentoudun, en murehdi mistään, nään kavereita, valvon myöhään, syön paljon jäätelöä ja olen Islan kanssa.

Todellisuudessa tähän kesään on tuskin mahtunut stressitöntä päivää. Mä en oo paljon ehtinyt rentoutumaan, tai makaamaan sängyssä valvoen öitä. Oon nähnyt kyllä kavereita, mutten kovin usein. Mulla on ollut hirveästi tekemistä, menoa ja stressattavaa. Ehkä vähän liiankin paljon kaikkea, koska hetkittäin tuntuu, että tää kaikki on ihan liikaa. Oon pakottanut itteni vaan selviämään päivästä toiseen, vaikken aina jaksakaan. Niitä huonoja selviytymiskeinoja on käytetty turhankin paljon, mutta yritän päästä kahdesta viimeisestäkin eroon pikkuhiljaa. En mä oikeasti tarvitse niitä, ne ei tee mun olosta yhtään sen parempaa.
Sen sijaan mä oon hakenut töitä ja päässyt töihin. Se kaikki tapahtui erittäin spontaanisti ja vaikken osannut edes varautua tähän kaikkeen, niin tykkään mun työstä tosi paljon. Joudun heräämään työaamuina neljän-puolviiden aikaan aamulla. Töissä pitää olla jo kuudelta ja yleensä poljen sinne pyörällä. Kun aamulla herään kellonsoittoon, kiroan itteni alimpaan maanrakoon että oon itteni tämmöseen likoon laittanut, koska en jaksais millään nousta. Kun poljen puoli kuudelta aamulla töihin, koko kaupunki nukkuu vielä. Ilma on viileä ja raikas, aurinko paistaa ja musta tuntuukin siltä, että tästä tulee hyvä päivä. Töissä vuorokaudenajasta häviää merkitys, kello voisi yhtä hyvin olla kolme iltapäivällä kuin kuusi aamulla. Kun poljen töistä kotiin, oon tosi hyvällä tuulella ja niin pirteä. Kotona käyn jääkylmässä suihkussa ja sitten on koko loppupäivä aikaa tehdä mitä vaan.

Iltapäivällä mä väsähdän ihan täysin, ja yleensä siitä syystä nukunkin päikkärit, joskus kahdetkin... Mutta mä tykkään siitä, että ehdin tekemään yhdessä vuorokaudessa niin paljon, kun herää aikasin. Kun yleensä herään ennen puoltapäivää, puolet päivästä on jo ohi. Ja kun valvon yöllä, kulutan mun aikaa vaan koneella, eikä se oikeastaan tuo mun elämään sen suurempaa merkitystä.
Mä oon myös tehnyt suunnitelmia syksyksi. Mun suuri stressi-syksy häämöttää jo pelottavan lähellä, mutta onneks nää mun suunnitelmat helpottaa vähän. Uskon, että helppoa ei tule olemaan, mutta toivon että selviän. Onneks ei tarvii selvitä yksin. Mä oikeasti aion nyt tavotella sitä, että olisin onnellinen. Yritän muistuttaa itelleni, ettei ne huonot keinot tuo mulle oikeaa onnea. Ne ehkä hetkellisesti helpottaa, mutta lopulta ne kaivaa tästä vaan syvempää kuoppaa, josta on aina vaan vaikeampi päästä ylös.

Onnellisuus ei oo mikään tarkasti määritely käsite sinänsä. Onnellisuus on jokaiselle suhteellista ja jokainen tulee onnelliseks vähän eri asioista. Siksi mun mielestä onnellisuus pitäiskin määritellä tässä tapauksessa, että tiedän mitä mä edes tavottelen ja te tiedätte mitä mä tarkotan.

Tottakai mä olisin onnellinen monestakin asiasta, mutta ei kannata tavoitella asioita, joita ei oo mahdollista kovin lyhyellä aikavälillä edes saavuttaa. Haluankin olla realistinen. Mä tulisin onnelliseksi siitä, että voisin antaa anteeks itelleni. Olisin onnellinen, jos voisin hyväksyä mun menneisyyden, kun käsittelen sen ja lopulta jättää sen taakseni ilman, että se varjostaa mun jokaista päivää edelleen. Tulisin onnelliseks siitä, että voisin hengittää ilman, että musta tuntuu pahalta olla elossa. Ja kaikki tää pikkuhiljaa, ei tässä oo kiire mihinkään.

Postauksen kuvat on otettu jo toukokuussa, kun Maijan kanssa käytiin Tuomiokirkolla kuvailemassa. Halusin julkaista tän postauksen ennen reissupostauksia. Mulla on muuten vielä Lontoon ostokset esittelemättä, nekin saatte jossain vaiheessa. Mutta yks asia kerrallaan. Toivottavasti teillä on kaikki hyvin

Onhan tässä syvissä vesissä oltu tarpeeks pitkään
Mieli musta, pää pyörii kehää
Mikään ei tyydyttäny
Mikään saanu hymyilemään
Katoin peilikuvaa ja mä päätin sen
Must on pakko tulla taas onnellinen
On aika vikan kerran demoneja halata
Korkee aika takas pimeästä palata
Taivas on sininen vaik välillä pilvet peittäis sen
Sun mieli on sun pahin vihollinen
Kyl sä tiiät et elämä ei oo iisii
Mut mä lupaan et sä tuut aina selvii
Juulia - Mul oli ikävä mua
  1. Onnellisuus on minusta paljon sitäkin, miten asennoituu asioihin. Jos pystyy näkemään kaiken sen hyvän ja kauniin, mitä itsellä ja ympärillä on, niin siitä voi tulla onnelliseksi. Ehkä tarkoitatkin vähän sitä, että päätät nähdä hyviä asioita, joita sinulla tuntuu olevan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, jokaisella on varmasti elämässään jotain hyviä asioita, joista voi olla onnellinen. Ne asiat pitää vaan huomata, nähdä ja muistaa. ♥

      Poista
  2. Minä olen tehnyt joitakin asioita, joita ei voi millään enää korjata ja joita kadun koko loppuelämäni. Mutta jossakin vaiheessa, kun olin muutaman vuoden käyttänyt niissä asioissa vellomiseen, päätin, että jollakin tavalla hyväksyn menneisyyteni. Ne asiat, joita nyt kadun, olen aikanaan tehnyt sen hetkisen ymmärrykseni mukaan, enkä niitä voi enää muuttaa. Ja ne asiat ovat tehneet minusta sellaisen kuin juuri nyt olen. Nyt katson luottavaisena eteenpäin ja katson, mitä elämä tuo. Joskus on ikäviä päiviä ja joskus hienoja, ja niin kai sen kuuluu ollakin. Hyvää kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen kuuluu ollakkin, ettei aina ole kaikki hyvin, eikä jokainen päivä voikaan mennä parhain päin. Jokaisen menneisyydessä on varmasti asioita, jotka kaduttaa. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, tärkeempää olis hyväksyä oma menneisyytensä ja päästä eteenpäin, nähdä mitä kaikkea kivaa elämällä onkaan vielä annettavana! ♥

      Poista
  3. Hyva kirjoitus tarkeasta aiheesta. Moni tuntee samoja fiiliksia, itse sorruin somessa olemaa se onnelline ja positiivine, vaikka oikeesti mulla oli masennusta. Pitka tie, mutta tarkeinta on pitaa ihmiset lahella, teha asioita jotka antaa hyvan olon ja olla ookoo itsensa kaa. Hyvaa kesaa sulle ja haleja! Jaanaevelina.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Somessa on niin helppo ylläpitää kiiltokuvamaista kulissia yllä, että olisi onnellinen ja kaikki on hyvin. Somekulissien takana on niin paljon kaikkea, mitä lukijat ei aina edes tule ajatelleeksi, ellei niistä puhuta. Masennuksesta on pitkä tie ylöspäin, mutta se tie kannattaa ja on kaiken sen arvoista. ♥

      Poista
  4. Ihmisille joilla ei ole koskaan ollut todellisia masennusoireita ei ymmärrä sitä, että siitä synkimmästä ei vain pääse "ryhdistäytymällä vähäsen" .. Sen on pakko tulla itsestään kovalla työllä pienillä panostuksilla joka päivä, ja ensinnäkin asenteen muutoksella. On niin ihanaa että olet päättänyt näin :) Kaikki ansaitsee olla onnellisia ja voida hyvin <3 Olet niin hieno Sini!

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Roxy ♥ Det är så sant. Jag hoppas att allt blir bra... Fast det inte alltid räcker att man bara bestämmer att vara glad och lycklig är det i alla fall bättre än att inte försöka alls. (det kändes lättare att skriva på svenska just nu men vilken tur att du förstår) Kram ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives