pitää uskaltaa tanssia varjoja vasten

 Saan tän postauksen todennäköisesti valmiiksi vasta puolen yön jälkeen, mutta kun alotan kirjottamaan tätä, on 6. toukokuuta. Kello on 23:50, mutta mä oon tavalliseen tapaan hereillä. Tänä iltana asiaan varmasti vaikuttaa se, että nukuin iltapäivällä 3½h päiväunet. Ja siihen taas vaikutti se, että viime yönä nukuin vaan neljä tuntia. Joka johtui eilisiltaisesta Irinan keikasta. Mutta en mä tullut kertomaan mun nukkumisista, vaan on paljon muutakin kerrottavaa.

Koko kevät on mennyt ihan hirveetä vauhtia. En ymmärrä, että on jo toukokuu. En edes huomannut missä välissä maaliskuu vaihtui huhtikuuks?! Rehellisesti en edes muista, koska olisin viimeks kirjottanut blogiin kunnolla kuulumisia, muutenkin kuin Lontoo-postauksien muodossa. Varmaan helmikuussa? Siitäkin reissusta on jo kaks kuukautta, enkä oo vieläkään julkaissut kolmatta osaa niistä postauksista. Täytyy sanoa, että viime aikoina blogi ei oo ollut ihan päällimäisenä mielessä. En oo ottanut tästä mitään stressiä, ja niinhän mä päätin sekä viime kesänä että syksynä. Oon sentään jossain tavoitteessa onnistunut.
Lontoon reissun jälkeen mun kalenteri on täyttynyt kaikenlaisilla merkinnöillä. Koulupäiviä, kavereiden tapaamisia, juhlia, muistutuksia milloin mistäkin koulutehtävästä tai bussikortin lataamisesta. Kuulostaa aika tavalliselta. Helmikuun alusta alkaen tähän päivään, mun kalenterissa on ollut 6 tyhjää päivää. Yli kolmen kuukauden ajalta on ollut 6 "vapaapäivää" kaikesta. Mä oon sellanen ihminen, joka tarvii tietyin väliajoin niitä päiviä. kun saa vaan olla ihan yksin. Ei tarvii lähteä edes kauppaan, ei tarvii puhua kenellekkään tai nähdä ketään, ei tarvii vaihtaa edes yökkäriä pois koko päivänä. Ilman sellasia päiviä mä en jaksa niitä muita päiviä, jolloin pitäis jaksaa tehdä koulutehtäviä tai olla sosiaalinen.

Vaikka kevään aikana on tapahtunu hurjasti kaikkea kivaa, mulla on ollut aika paljon stressiä monista asioista. On ristiriitasta, että vaikka kaipaan ja tarvisin yksinoloa, silti täytän mun kalenterin kaikella mahdollisella, ettei tarvis olla yksin ja ahdistua. Ja se johtaa jokatapauksessa siihen stressaamiseen ja ahdistumiseen, kun en ehdi kerätä missään vaiheessa tarpeeks voimia ja saada ajatuksiani kasaan, kun taas oon jo menossa jonnekkin.

Välillä on tuntunut kirjaimellisesti, että ei tuu kesää. Oon miettinyt, että miten ihmeessä selviän kaikesta. Jotenkin sitä voimaa löytyy aina jostain. Oon tehnyt aamuyön tunneille asti koulutehtäviä, että saisin ne palautettua ajoissa, kun on pitäny jättää ne taas viime tippaan asti tekemättä... Oon siirtänyt ja siirtänyt kuukausien ajan tärkeitä asioita eteenpäin, kunnes nyt niitten deadlinet alkaa olemaan enää parista viikosta kiinni, ja mun on pakko hoitaa ne. Sitten on paljon asioita, joita en koe tarpeelliseks kirjottaa blogiin, mutta tuntuu että kaikki tää stressi ja tunne siitä, etten saa mitään aikaseks, on tosi lamauttavaa. Silti ei oo aikaa jäädä keräilemään itteään, vaan on pakko jatkaa.
En halua, että tää kuulostaa siltä, ettei mun elämässä tapahtuis mitään hauskaa. Haluun kertoa myös kivoista asioista, joita on tapahtunut. Oon tykännyt tehdä koulutehtäviä, jotka oikeesti kiinnostaa ja on ollu tosi hauskaa käydä tutustumassa lasten muskariin ja kuunnella ja havainnoida sitä, on ollu kivaa haastatella ihmisiä, keksiä erilaisia kuvallisen ilmaisun keinoja ja suunnitella askartelujuttuja, koota musiikkikansio ja täyttää se kivoilla lastenlauluilla. Eilen huipentui leikkiminen ja liikkuminen -kurssi, kun oltiin koko luokka vetämässä erilaisia liikunta- ja temppupisteitä päiväkodin perhetapahtumassa. Mulla ja mun parilla oli Merirosvoseikkailu, josta lapset tykkäs ihan hurjan paljon ja oli ihanaa huomata, että oli onnistunut suunnitelmassa! Oli hauskaa pukeutua merirosvoksi ja vähän huvittavaa kävellä lopulta kotiin kadulla merirosvoksi pukeutuneena. Oon tutustunut meiän luokalta muutamaan ihanaan ihmiseen, josta oon tosi ilonen.

Oon ollut serkun tupareilla ja mummon synttäreillä. Herkistynyt kyyneliin, kun pikkuprinsessa osallistui lastenlaulukilpailuun. Käynyt leffassa ja lähtenyt hyvin sponttaanisti yksin teatteriin. Käynyt yksin Tampereella moikkaamassa Annia ja vuorostaan Saran kanssa käytiin Helsingissä, jonne Sanna ja Ronja tuli Turusta. Julia tuli Turusta käymään Lahdessa ja oli hauskaa nähdä vuosien jälkeen pitkästä aikaa. Oon alkanut taas käymään kirjastossa ja lukenut monta kirjaa yrittäen palauttaa mun lukuintoa vuosien horroksesta. Oon kattonut ihan liikaa sarjoja ja leffoja, mutta oon kuitenkin löytänyt uusia kivoja sarjoja ja leffoja joihin oon koukuttunut. Oon ollut Islan kanssa paljon ja ollaan treenattu hauskoja temppuja sekä näyttelyjuttuja yksin, ja yhdessä Idan kanssa. Nähtiin pitkästä aikaa myös rakkaan Alinan kanssa yökyläilyn merkeissä. Käytiin Hannin kanssa satamassa jäätelöllä ihanan kesäisenä kevätpäivänä. Oon nähnyt muutenkin kavereita paljon, koska se saa mut hyvälle tuulelle. Irinan keikka Saran kanssa sai mun fiiliksen kattoon ja olin onnellinen. Vielä onnellisemmaks tulin, kun varasin matkan Tukholmaan. Ja tällä kertaa todellakin pidemmän reissun, kuin vaan yhden yön.
Tällä hetkellä mä vaan käytännössä lasken päiviä siihen, että mun lento lähtee kohti Tukholmaa. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, koska pääsen pois täältä, eikä minne tahansa, vaan pääsen paikkaan jossa mä oon maailman onnellisin. Paikkaan, jossa mulla on oikeesti hyvä olla. Nään mulle rakkaita ihmisiä, vietän ihania päiviä mun host perheen luona ja odotan niin paljon, että saan leikkiä taas niiden lasten kanssa! Vaikka mun au pair -ajasta alkaa kohta olemaan jo vuosi, se on edelleen niin lähellä mun sydäntä että tuntuu kuin eiliseltä ja mä muistelen sitä aikaa pelkästään hyvällä huolimatta ikävistäkin jutuista. 16 päivää.

Lasken myös kevään viimeisiä koulupäiviä. Koko kevätlukukausi on mennyt älyttömän nopeasti, mut mietityttää ajoittain, että mitä tästä on jäänyt päähän? Käytännössä näillä tiedoilla pitäis selvitä syksyn työssäoppimisista, mutta kurssit tuntuu tosi pinnallisilta, eikä opettajat oikein aina edes hallitse kurssisisältöjään, eikä ehdi edes opettaa kaikkea mitä pitäis. Asiat käydään läpi tosi pintapuolisesti, nopeasti ja ne opetetaan tavoilla, joista ei opi mitään itse. Meillä on siis jäljellä enää 5 koulupäivää tänä keväänä. Koko kevään aikana meillä on ollut 14 kurssia, joista 2 on vielä kesken ja yks ei ole edes alkanut!! Toinen keskenolevista kursseista on ihan höpöhöpöä. vähän kuin ryhmänohjausta, että meiän oma opettaja vaan kyselee kuulumisia ja miten menee. Toisesta kurssista on vielä 2/3 käymättä, joka pitäis viimesten viiden päivän aikana käydä. Ja vielä yks kokonainen kurssi pitäis ehtii käymään viiden koulupäivän aikana noiden lisäks. Tää ehkä kertoo siitä, et ei täällä koulussa oikeesti mitään ehditä opettaa, asiat vaan tyyliin kerrotaan että "Tämä teidän pitää tietää, mutta en minä sitä ehdi teille opettaa, opiskelkaa se itsenäisesti omalla ajalla, jos kiinnostaa. Mutta ei se haittaa jossei kiinnosta, ei ketään kiinnosta opiskeletteko te nää asiat kuinka huolellisesti vai ette ollenkaan". Suurin osa opettajista "opettaa" meitä tolla mentaliteetilla. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mua se ainakin masentaa. Ja ennenkaikkea turhauttaa. Mutta odotan kesälomaa, siihen on 15 päivää.
Tästä postauksesta katos kyllä pointti ihan kokonaan. Mun oli kai tarkotus tulla kirjottamaan jotain lyhyesti, eikä vuodattamaan koko kevään tapahtumia. Piti myös sanoa, että eilen ei tullut Blogitiimi-postausta ollenkaan, koska niin moni meiän tiimistä ilmotti, ettei ehdi tekemään postausta. Hypätään toukokuun postaus yli ja jatketaan kesäkuussa! Tän postauksen kuvat on otettu kuukaus sitten, kun käytiin ihanan Saran kanssa kuvailemassa! Tästä pääsee Saran blogiin, jossa kuvia Sarasta samalta päivältä (klik)!

Mun piti jo perjantaina tehdä pieni postaus, koska toissapäivänä tää blogi täytti 5 vuotta!! Muistan kun ajattelin joskus 2013-2014 aikoihin tän blogin suhteen, että en aio koskaan lopettaa tän kirjottamista. Se ajatus on vähän haparoinut viime kesän jälkeen, mutta en mä roiku siinä ajatuksessa pelkästä periaatteesta, vaan en halua lopettaa blogin kirjottamista, koska tää on oikeesti tosi kivaa. Tää blogi kyllä kieltämättä hakee tällä hetkellä vähän tyyliään, mutta en pidä sen asian kanssa kiirettä. Kirjotan siitä mikä tuntuu hyvältä tai ajankohtaselta. Ei sen tarvii olla sen kummempaa.

"Painetaan pauselle tää paska maailma, unohdat miks oot surullinen aina"

Mä mietin paljon, että mikä tekis mut oikein onnelliseks. Tai että miks mä vaan oon jatkuvasti surullinen ja onneton, mitä voisin tehdä, että tää tilanne muuttuis? Yritän suunnitella kivoja juttuja aina lähitulevaisuuteen, että jaksaisin taas pari viikkoa kerrallaan sen voimalla, että on jotain mitä odottaa. Mutta kun se odotettu juttu tulee ja menee, mun on pakko keksiä joku uusi juttu, joka saa mut jaksamaan. Elämän pitäis tuntua kivalta tässä hetkessä. Onko se oikeesti onnellista elämää, että kaks viikkoa menee siihen, että odotat vaan tulevaa, etkä ehdi nauttia siitä hetkestä? Miks on niin hirveen vaikea vaan pysähtyä tähän hetkeen, tähän päivään ja ajatella, että "tänään mä olen onnellinen". Miks se kääntyy niin, että "kunpa kaks viikkoa menis nopeesti, niin sit oon onnellinen".

Mä aion yrittää, että osaisin enemmän vaan olla onnellinen tästä hetkestä. Vaikka odotan kovasti Tukholman matkaa, ja tiedän että sinne päästessäni mä oon tosi onnellinen kyllä, mut miksen mä vois olla yhtälailla onnellinen jostain pienestä asiasta joka päivä? Eikä aina tarvii buukata kalenteria ihan täyteen, että tuntis elämällään olevan edes joku tarkotus. Myönnän, että pelkään tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, ja tuntuu et jos kalenterissa on tyhjä päivä, niin ehdinkin pysähtyä ja kaikki kaatuu niskaan kerralla. Mutta tiedän tarviivani niitäkin päiviä, joten aion niitä järjestää itelleni jatkossa huomattavasti viime kuukausia enemmän. Mulla on asioita, jotka ei pelkällä tahdonvoimalla muutu musertavasta positiiviseks, mutta nekin tuntuu siedettävimmiltä, jos muuten on hyvä olla.

Vaikka joskus tuntuukin, että ei tuu kesää, niin ennenku huomaankaan, kesä on jo täällä. Päivät kuluu, vaikka mä en tekis mitään. Haluanko tosiaan käyttää päivät vaan murehtimiseen ja tulevaisuuden odottamiseen, jos vois antaa jokaiselle päivälle mahdollisuuden. Jokainen päivä voi olla hyvä päivä Kello on 01:40 kun lopettelen tätä postausta, mutta julkasen tän silti nyt, vaikka onkin yö, eikä kukaan tätä heti lue.

Designed by FlexyCreatives