tiistai 31. toukokuuta 2016

askartelupussit lapsille!

Ei oo menny viikkoakaan täällä Ruotsissa, etteikö oltais hostperheen lapsien kanssa askarreltu jotain. Yleensä se oon minä joka ehdottaa, että "hei askarreltaisko jotain?", ja harvemmin lapset kieltäytyy koska ne rakastaa askartelua! Mulla on tapana tehdä aina iltapäiväks joku yllätys, en överraskning, lapsille, ja yleensä se on just jotain askartelua. Mut nyt kun mä lähdin kesäks pois, niin halusin tehdä kaikille neljälle lapselle omat askartelupussit kesäks, missä on kaikenlaisia askartelujuttuja, mistä ne voi kehittää mitä haluaa!
 Ensimmäisenä K:n kassi. Sieltä löytyy tarroja, itsemaalattava palapeli, glitterliimaa, pompomeja, kyniä, piippurasseja neonväreissä, laatikko, väritettäviä kortteja, kuvioleikkuri, pitsiteippiä, helmiä ja pyyhekumeja!
 L:n pussista löytyy suunnilleen samoja juttuja kuin K:n, ja kaikkien muittenkin pusseista, mut värit ja kuviot on vähän erilaisia. Lisäks poikien pusseissa on myös akryylimaalia, muttei palapeliä.
 S:n pussi on hyvin samanlainen ku L:n, ettei siitä tuu tappelua.
Ja viimesenä F:n pussi, jossa on aika samat jutut kuin K:n pussissa.

K ja F sai sen takia vähän enemmän juttuja, koska tytöt on jo vähän isompia, toisinku kaksoset on vasta 5-vuotiaita. Mut kuitenkin kaikki sai paljon kaikkea kivaa, voin sanoa, että kyllä ne tykkäs! Kaikki lapset halus heti alkaa askartelemaan :D Mulla on niitä kaikkia niin ikävä

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

ENSIMMÄINEN AU PAIR -VUOSI

Nyt on tullut aika sanoa heipat hostperheelle. Ja Ruotsille myös. Mutta vaan kesäksi. Ja jos kesä menee yhtä vauhdikkaasti kuin aina ennenkin, niin syksy on täällä ennenku huomataankaan. Sitten palaan taas tänne, ainakin näillä näkymin elokuun puolessa välissä. Olo on tosi haikea... Nää melkein 300 päivää on mennyt ihan älyttömän nopeesti. 293 päivää au pairina. Mitä kaikkea on jäänyt mieleen erityisesti, ehkä nyt on tullut aika kerrata vähän muistoja tältä ajalta!
 Julkaisin blogissa tän uutisen au pairiks lähtemisestä 2.5.2015 ja sen postauksen löytää täältä (klik). Tiesin tästä kuitenkin jo huhtikuun puolella, mutta halusin että kaikki on varmaa, ennenku kerron julkisesti tästä.
Tein myös oman postauksen siitä, miten tehdä profiili AuPairWorldiin (klik).
Ja myöskin siitä, miten löysin tän mun hostperheen (klik).
Suunnittelin tässä postauksessa, mitä vaatteita otan mukaan Ruotsiin (klik).
Pohdiskelin elokuun alussa, miltä tuntuu lähteä au pairiksi (klik).
 Sunnuntaina 9.8. mä sitten tulin tänne perheeseen. Kirjottelin viime hetken fiiliksiä tähän postaukseen (klik), ja voin sanoa että mua jännitti ihan älyttömästi! Muistan vieläkin ku meinasin räjähtää jännityksestä autossa, kun tultiin tähän portille. Näin hostäidin koira sylissä siellä ovella ja ne tuli meitä vastaan. Rapsuttelin koiraa, joka oli vasta pentu, se oli todella villi, mutta sulonen. Kaikki meni tosi hyvin, kun tulin tänne ja näin nää ekaa kertaa. Ne otti mut todella sydämellisesti vastaan ja mä tiesin, että mä oon tullut kotiin.

Illalla mä purin laukkuja ja tulin vielä kirjottelemaan ensihetken fiiliksiä tänne blogiin, sen postauksen löytää täältä (klik). Ei voi oikeestaan sanoa, että "kaikki jännitys oli turhaa", mutta ehkä vähän vähempikin jännittäminen olis riittäny. Mut onhan se iso asia muuttaa toiseen perheeseen, kyllä siinä nyt itse kutakin saattaa enemmän tai vähemmän jännittää :D
 Koko tän ajan kun oon asunut täällä, musta on tuntunut niin rakastetulta, vaikka joskus kaksoset on ollu vaikeita, mut nää silti välittää musta ihan hirveesti ja mä myös niistä! Esittelin mun hostperheen tässä postauksessa (klik). Neljä lasta ja koira saattaa kauhistuttaa joitain, mut mä otin sen vaan ihanana haasteena vastaan, ja kaikki on menny paremmin ku hyvin! Kertaakaan en oo ajatellut, että olispa näillä edes yks lapsi vähemmän... Vaikka välillä on tuntunut, että täällä on pieni päiväkoti kotona neljän lapsen kanssa, niin musta se ei oo negatiivistä, vaan ennemminkin päinvastoin.
 Ensimmäiset työpäivät muistan hyvin. Olin aika hukassa, mut sekin on ihan normaalia, koska mistä sitä etukäteen vois tietää mitä pitää tehdä, kun on vasta alottanut työt. Ekoista työpäivistä löytyy postaus täältä (klik). Kaikki muu oli siihen asti menny suhteellisen loistavasti, mutta yks ongelma oli tullut heti vastaan, nimittäin koira... Tässä ostosten esittely -postauksen lopussa vähän asiaa koirasta (klik). Ensimmäinen työviikko meni nopeesti, paljon nopeemmin ku osasin edes odottaa! Tässä postauksessa pieni yhteenveto ekasta viikosta (klik).

Mulla oli heti ekalla viikolla lisätöitä lauantaina, kun perheen vanhemmat lähti juhliin. Mun piti laittaa kaikki neljä nukkumaan ja nukkua itekkin K:n huoneessa. Se ilta olis voinu mennä vähän paremminkin, kiitos raivareitten, mut ihan riittävän hyvin se meni silti.
Elokuun loppuun mennessä olin jo päässy hyvin sisään tähän työhön, rutiinit oli selvillä ja olin löytäny paikkani. Kaksosetkin oli siinä vaiheessa jo tuttavallisia mua kohtaan, että ne ei enää ujostellut vaan näytti rohkeesti kaikki tunteensa laidasta laitaan. Tytöt oli taas vähän ujoja vielä, tai ei ehkä ujoja, mut silleen et ne ei kertonu mulle jos niillä oli vaikka pää kipee koulun jälkeen, vaan ne meni vessaan soittamaan äitille. 

Tässä postauksessa mä kuitenkin kerron, miks kaikki ne poikien raivaritkin on siedettävä, ja miks tää työ on kaiken sen arvosta (klik).
Mulla ei oikeestaan oo tavallista päivää au pairina, mutta oon tehnyt kuitenkin postauksen nimeltä "tavallinen päiväni au pairina" (klik). Vaikka siitä postauksesta on jotain yli 8kk aikaa, niin aika samanlailla mun päivät menee edelleen. Siihen peruspäiväjärjestykseen lisätään tietenki kaksosten raivarit joka toiseen väliin ja koiran kanssa ulkoilut.
Mun ollessa ollut täällä reilun kuukauden, annoin teille mahdollisuuden kysyä multa kysymyksiä au pairina oloon liittyen (klik). Kysymyksiä tulikin sillon ihan kivasti, ja täältä voi käydä lukemassa vastaukset (klik)!

Tein myös ihan hetki sitten uuden osan au pair -kysymyksistä, jolloin teillä oli mahdollisuus kysyä lisää auppari-kysymyksiä (klik).
Tein syksyllä myös kaksosasen videon nimeltä "Vinkkejä tulevalle au pairille". Ekaan osaan pääsee tästä (klik) ja tokaan tästä (klik).

Mun piti alottaa lokakuussa myös ruotsinkielikurssi täällä Tukholmassa, mutta se ei mennyt ihan halutulla tavalla. Ensinnäkin sen kurssin taso oli jotain aivan alaluokkasta ja ne kurssilaiset oli niin eri tasoilla keskenään, eikä opettajakaan pysynyt aiheessa, joten se oli yhtä katastrofia koko kurssi. Lisää siitä voi lukea täältä (klik).

Monia mun blogin lukijoita on kiinnostanu alusta asti, miltä mun huoneet näyttää täällä Ruotsissa, ja tein kuvallisen esittelypostauksen tänne (klik).
Vaikka mulla on ollut ihania hetkiä täällä niin paljon, että muistan ne vielä vanhana keinutuolissakin, mutta niitä kamaliakin hetkiä on riittänyt ihan kerrakseen. Ensimmäinen hirveä päivä oli 12.10. Siitä voi lukea koko tarinan täältä (klik). Siinä ei ollu enää itku kaukana sen päivän jälkeen.

Mutta 5.11. oli vielä kamalampi päivä. Kaksoset käyttäyty siis niin huonosti ja rumasti mua kohtaan, että en olis ikinä uskonu niistä sellasta. Sen postauksen voi käydä lukemassa täältä (klik). Sillon se itku sitten tuli, eikä ottanut loppuakseen. Sillon tais olla eka kerta, ku ajattelin jopa hostperheen vaihtamista...
Marraskuun jokainen maanantai julkaisin mun #aupair-sarjan uuden postauksen. Niitä tuli viis osaa ja jokainen kerto vähän syvällisemmin tästä au pair -arjesta. Ensimmäisessä osassa kerron mitkä asiat on muuttuneet mun elämässä sen jälkeen, kun tulin au pairiksi (klik). Toisessa osassa kerron kaksosista, en siis näistä mun perheen kaksosista pelkästään, vaan kaksosista ylipäätään (klik). Kolmanteen osaan kokosin suomenkielisiä au pair -blogeja ympäri maailmaa (klik). Neljännessä osassa kerrottiin Alinan kanssa meiän huomaamia vainaupairjuttuja (klik). Viidennessä eli viimeisessä osassa pohdiskelin sitä, että lähtisinkö uudestaan au pairiks (klik).

Tässä postauksessa pohdiskelin kanssa asioita (klik), kuten menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kirjotin mm. näin: "Mä niin tiedän, että mun Suomeen takasinmuuttaminen ens kesänä tulee olemaan mun elämän paskin päätös... Mä nautin olla täällä ja vaikka tää osaa olla niin rasittavaakin, että tekis mieli pakata kamat ja lähteä - mä en kuitenkaan tekis niin. En ikimaailmassa. Mä kuulun tänne."
Marraskuussa tapahtu myös erittäin ikävä välikohtaus, kun toinen kaksosista jäi mun silmien edessä auton alle. Aluks en halunnu kertoa blogissa siitä, koska jos siitä olis tullut poliisiasia, niin en tiiä olisko se ollut järkevää, mut siitä selvittiin lopulta ihan vaan säikähdyksellä. Se kuski oli kuitenkin se joka siinä teki väärin, me käveltiin suojatiellä ja toinen auto pysähty odottamaan meitä, kun taas tää toinen auto ajo pojan päälle. Tässä muutama postaus siitä aiheesta (klik) ja (klik).
Koiran kanssa meistä on tullut hyviä ystäviä alkuvaikeuksien jälkeen. Ollaan tehty yhdessä jopa video (klik)! Muistan kyllä, kun kirjotin esimerkiks tän postauksen blogiin (klik), ku olin tosi vihanen ja kyllästyny siihen koiraan... Nykyään se on tosi paljon paremmin käyttäytyvä, ei sitä vois mihinkään koiranäyttelyyn viedä mutta kyllä tänne kotiin voi jo vieraita pyytää, kun ei tarvii pelätä että koira sekoaa ja vieraat juoksee karkuun.
Oon myös kirjottanu postauksen ruotsiksi, missä kirjottelen ajatuksia (klik). Ja maaliskuun lopussa kirjottelin ajatuksia suomeks, että miten oon ajatellut lopettaa tässä perheessä ja niin edelleen (klik). Sillonhan mulla oli vielä suunnitelmissa, että vaihdan syksyllä perhettä, mut sit nää pyyskin mua jatkamaan täällä syksylläkin (klik). Lisää ajatuksia tässä postauksessa (klik). Mut sit tuli ongelmia, nimittäin hostperhe tarvittiskin apua kauemmin, mitä olin ajatellut olla täällä... (klik) ja (klik).

Tää (klik) on pitkä postaus siitä, mitä ajattelen ylipäätään tästä au pairin työstä, tästä vuodesta ja miten tää on muuttanut mua. Siinä myös kiitos teille blogin lukijoille

Mutta kaikki mun kirjottamat au pair -aiheiset postaukset löytää tunnisteen "au pair" takaa, tai yläpalkista kohdasta "au pair -postaukset".

Mulle tää au pair vuosi on ollut ihan huikea, en vaihtais hetkeäkään pois, vaikka välillä on itketty ja meinattu pakata laukut, mut oon niin ilonen siitä, että jäin tähän perheeseen. Oon vaan niin onnellinen. Nyt on kuitenkin aika lähteä kesäks Suomeen. Mutta syksyllä takasin, ja sitten jatkuu taas au pair -juttujen kirjotteleminen blogissa! 

perjantai 27. toukokuuta 2016

mä oon ollut #sekasin

Mikä tää #sekasin juttu oikein on? Se on Ylen kampanja nuorten mielenterveydestä, jolla rohkaistaan ihmisiä puhumaan aiheesta ja myös annetaan tietoa mielenterveydestä, sekä vielä muutaman päivän ajan on sekasin247-chat, jossa voi jutella aikuisen kanssa. Instagramista ja Youtubesta löytyy paljon juttua tästä, nuoret on kertoneet avoimesti omista vaikeista asioistaan ja jakaneet tarinoitaan.

Mutta miks mä sitten otan myös osaa tähän kampanjaan?
Tästä tulee pitkä postaus, mutta musta tästä ei saa vaieta.
Kuvituksena toimii kuvat musta vuosien takaa.
Tää ylläoleva kuva on otettu päivää ennen, kun mun piti tappaa itteni. Mikä on tarina sen takana?

Siitä oon täällä blogissa puhunut useasti, että mua on kiusattu yläasteella, esimerkiks #kutsumua -postauksessa (klik), jossa puhuin koulukiusaamisesta. Mua kiusattiin koulussa ja netissä, mutta myös kaupungilla koulun ulkopuolella. Ei kiusaajat jättäneet mua rauhaan missään. Pelkäsin koko ajan, että tapaan jonkun niistä jossain kadulla. Välillä en halunnut mennä edes kouluun, halusin vaihtaa kouluakin mutten saanut lupaa siihen, koska olisin joutunut vaihtamaan kaupunkia. Meni monta vuotta, etten käynyt kotikaupungissa kaupassa, tai liikkunut ulkona yhtään ylimäärästä, koska pelkäsin törmääväni johonkin kiusaajaan. En halunnut yhtään kuulla mitään ilkeää, tai nauramista tai edes niitä halveksivia katseita. En oo vieläkään päässyt yli näiden yli 5 vuoden jälkeenkään siitä, että uskaltaisin ihan vapaasti liikkua kotikaupungissa tai käydä siellä kaupassa, pelkäämättä. Kyllä mä tiedän, että oon niitä paljon vahvempi ja ne vois nauraa ihan itelleen ja kattoa peiliin, mutta mä en vaan pysty unohtamaan. En tiedä pystynkö koskaan antamaan niille anteeks.

Yläaste oli muutenkin vaikeeta aikaa. Mun parhaiks ystäviks luulemat ihmiset hylkäs mut kasiluokalla ja lopetti puhumisen mulle, mä olin niille kuin ilmaa. Valinnaisliikkatunnit oli kaikista hirveimpiä. Ehkä yläasteen kamalimpia muistoja. Mun ryhmässä oli vaan muutama tyttö, ja varmaan ainakin 15 poikaa. Puolet tytöistä oli mun kiusaajia, puolet näitä mun "parhaita kavereita", jotka jätti mut yksin. Mä olin NIIN yksin siellä. Mä olin ku joku raatokärpänen, jota kaikki juoksi karkuun. Se, jonka pariks kukaan ei halunnut joutua. Mulle naurettiin jos tein jotain väärin tai huonosti, mutta mulle naurettiin vaikken edes tehnyt mitään. Lopulta kaikki meni nimittäin niin pahaks, etten uskaltanut enää osallistua juttuihin, vaan jos muut pelas jalkapalloa - niin mä kävelin kenttää ympäri, yksin. En halunnut sitä paskaa niskaan yhtään lisää. Mua sanottiin vammaseks, kun en halunnut tehdä mitään. Välillä vaan lintsasin, koska en halunnut mennä tunnille. Olisin tehnyt mitä vaan, että olisin saanut lopettaa valinnaisliikan ja vaihtaa sen johonkin toiseen. Tai vaihtaa edes ryhmää. Välillä itkin siellä, muttei kukaan välittänyt. En avannut suutani koko tuntien aikana, olin vaan hiljaa ja yksin. Muut nauro, pelas jalkapalloa ja piti hauskaa. Valinnaisliikan opettajana meillä oli yks miesopettaja, jolle kerran sanoin kaiken rohkeuden kerättyäni, että en pysty enää tähän, mua kiusataan täällä tunneilla ja oon niin yksin. Se vastas vaan, että "kyllä se siitä". Sillon mä olin niin hauras, etten uskaltanut sanoa mitään, mutta jos nyt olis sama tilanne ja se vastais mulle noin, niin sanoisin sille suorat sanat. Ihan naurettavaa, että opettaja sanoo noin oppilaalle, jota kiusataan.

Mulle tapahtui muitakin kamalia asioita yläasteen aikana, mutta en oo vielä päässyt niiden käsittelyssä niin pitkälle, että uskaltaisin puhua niistä julkisesti. Mutta mitä tää koulukiusaaminen ja muut kamalat asiat mussa aiheutti? Mä vihasin itteäni niin paljon ja niin vihas kaikki muutkin mua mun ympärillä. Mun oli saatava satuttaa itteäni, mä olin ansainnu sen. Mä ajattelin olevani lihava, ja päättelin että kiusaaminen johtu siitä. Se oli alku syömisongelmille. Mä halusin kuolla, mutten halunnut tappaa itteäni. Halusin elää, halusin vaan pois siitä koulusta. Mä oon aina ollut perfetktionismiin taipuvainen ja ylisuorittaja, ja en vaan kaiken tänkään keskellä pystynyt luopumaan siitä, että halusin olla hyvä koulussa. Ja pääsinkin peruskoulusta 9,4 keskiarvolla, olin niin onnellinen, että mun painajainen oli vihdoin ohi.
Pääsin ihanaan huippulukioon Lahteen, ja sain siellä ihania ystäviä, oikeita ystäviä jotka ei hylkää ilman syytä. Mua ei kiusattu, tunsin että sain olla vihdoin oma itteni. Kukaan ei edes tiennyt mun yläasteen vaikeuksista, mikä tuntu myös helpottavalta. Mun ylisuorittaja-luonne ei kuitenkaan helpottanut lukiossakaan, vaan halusin olla paras. Valitettavasti taso oli aika kova, ja vaikka tein kaikkeni, se ei riittänyt mulle itelleni. Aloin valvomaan tosi myöhään iltasin, ensin johonkin 23 asti, seuraavalla viikolla meninkin nukkumaan vasta 24 ja kohta unirytmi oli jo siirtynyt ihan päälaelleen, ja saatoin olla menossa nukkumaan viideltä aamuyöllä, kun kouluun piti herätä kuudelta. Pahimmillaan uniongelmat oli lukion ekana syksynä. Valvoin useita vuorokausia putkeen, koska mun oli pakko vaan opiskella. Tein koulutehtäviä, laskin pitkää matikkaa aamuyön tunteina, ja en tajunnut enää mitään, koska olin niin väsynyt. Nukahtelin koulussa tunneilla, muistan elävästi vieläkin kuinka väsynyt mä olin. 16-vuotias minä, joka ei nuku juuri yhtään, ei syö kunnolla, ei vaan jaksa kauaa.

Niinhän siinä kävi, että lopulta mä en enää jaksanut. En löytänyt enää mitään syytä elää, halusin vaan kuolla. Olin niin umpiväsynyt kaikkeen. Niin mä valitsin päivän. 13.3.2012.

Olin käynyt psykologilla juttelemassa jo vuoden, mutta psykologi vaihtui koko ajan, ja kolmannen kanssa ei enää kemiat kohdanneet. Se, että mä olin niin väsynyt ja halusin kuolla, ei tullut mun psykologin tietoon, koska hän halus aina käynneillä puhua mun lempikirjoista ja muusta turhasta. En vaan saanut enää puhuttua asioista missään, sekin aiheutti mun loppuunpalamisen, kun jäin kaiken kanssa yksin. Se päivä koitti, ja mun oli tarkotus tappaa itteni koulun jälkeen. Ilman lukion ihanaa terveydenhoitajaa mä en olis tässä kirjottamassa tätä postausta. Sinä päivänä mä pääsin nuorten suljetulle osastolle. Siellä vierähti 8 kuukautta mun elämästä. Sain vihdoin apua.

Se kahdeksan kuukautta oli rankkaa aikaa, menin askeleen eteen ja kaks taakse, mutta mä olin elossa. Kun pääsin pois, mä olin täynnä elämää. En pystynyt 8 kuukauden poissaolon jälkeen palaamaan enää samaan lukioon, vaan vaihdoin lukiota. Kun tää sama päivämäärä, 13.3. alkoi lähestymään, mun ajatukset synkkeni. Miks mä olin edelleen elossa? Mun pitää olla kuollut, mä ajattelin. Yritin itsemurhaa. En onnistunut, koska sain apua ajoissa. Olin taas sairaalassa, tällä kertaa neljä päivää. Koko se kevät ja kesä vuonna meni pelkässä kuplassa. Mun elämä oli valhetta. Mulla oli silti vaan yks tavote, ja se oli kuolla. Suunnittelin tarkasti kaiken, ja toteutin mun suunnitelman elokuussa. Mä olin muutamaa viikkoa aikasemmin täyttänyt 18. Olin pari päivää aikasemmin alottanut uudessa koulussa. Kukaan ei aavistanut yhtään mitään, ennenku mut löydettiin tajuttomana ja vietiin ambulanssilla teho-osastolle. Selvisin, vaikka lääkärit ei uskoneet niin käyvän. Mä vihasin elämää, kaikkea koko maailmassa, koska mä selvisin. Mun ei pitänyt selvitä. Mun piti kuolla.
Viime vuosina mulla on vasta alkanut helpottaa. Kaikki nää 8 vuotta mä oon selvinnyt vaikeuksista huolimatta. En oo edelleenkään antanut anteeks ihmisille, jotka on satuttaneet mua. Mun on tosi vaikee edelleen elää kaiken tapahtuneen kanssa, mutta mä aion elää. Mä oon vahvistunut ihmisenä niin paljon kaiken tän takia, että olis melkein sääli heittää kaikki se hukkaan ja ajatella, että oon taistellut ihan turhaan. Se, että mä muutin omaan kotiin ja kävin iltalukiossa polttamatta itteäni loppuun, autto mut oikeille urille. Mä oon löytänyt suunnan mun elämälle ja mä oon onnellinen. Tää vuos au pairinakin on tehnyt niin hyvää, vaikka välillä on ollut vaikeeta, niin en oo antanut periks. Oon ollut vahva ja taistellut. Mulla on niin iso elämänhalu, vaikka välillä ahdistaa tosi paljonkin, mutta mä en aio luovuttaa. Viime kerrasta sairaalassa on pari vuotta aikaa, ja vaikka mä edelleen käyn välillä juttelemassa sairaanhoitajan kanssa, niin mä voin sanoa, että oon onnellisempi kuin ikinä ennen. Jos mä en olis hakenut apua, niin en olis tässä enää.

En oo oikeestaan koskaan näin julkisesti avautunut mun asioista, mutta se ajatuskin, että tästä tekstistä voi olla jollekkin apua, rohkasee mua julkasemaan tän postauksen. Vaikka tästä tuli aika sekava ja pitkä postaus, niin toivon, että tää saa jonkun teistä hakemaan apua. Ihan varmasti siellä ruudun takana on joku, joka kamppailee tällästen asioiden kanssa yksin, muttei uskalla hakea apua tai ajattelee, ettei ansaitse sitä. Jos tuntuu, ettei pärjää yksin, silloin tarvitsee apua ja jokaisella on täys oikeus pyytää sitä. Jokainen ansaitsee apua, kenenkään ei tarvitse olla yksin. Mä oon oppinut sen. Mulle on aina ollut vaikeeta pyytää apua, koska haluan pärjätä yksin, mutta joskus ihmisen täytyy vaan pyytää apua. Nykyään mä osaan pyytää apua, jos tuntuu etten selviä yksin, tai joku asia on niin hankala, etten pysty siihen yksin, tai jos kertakaikkiaan tuntuu siltä, etten jaksa.

Mä tiedän, että mun blogia lukee monet mun ystävät, kaverit ja tutut, mutta osalle tää kaikki tulee ihan uutena tietona. Mä oon häpeillyt tätä kaikkea, sitä että oon ollut sairaalassa ja yrittänyt tappaa itteni, satuttanut itteäni ja että oon sekasin. Musta on tärkeetä tuoda tälläsiä asioita päivänvaloon, eikä haudata niitä pimeimpään kellariin lukkojen taa. En tiedä, onko tää blogi kaikista oikein paikka tälle, mutta mä päätin tulla tänne kirjottamaan tän mun tarinan. Tää julkasuajankohtakin veny tosi myöhäseks, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lisää juttua löytyy ylen sivuilta (klik) ja instasta hashtageilla #sekasin ja #sekasin247. Instasta löytyy myös käyttäjänimellä @sekasin247. Sekasin247.fi -sivulta löytyy chat vielä muutaman päivän ja paljon tietoa.

Toivon niin paljon, että jos jostain teistä tuntuu, että tarviitte johonkin ongelmaan apua, hakekaa sitä! Mikään ongelma ei oo liian pieni, jos tuntuu että ei selviä siitä yksin. Mä oon aina sanonut, että ikinä ei pidä vertailla omia ongelmia muitten ongelmiin, ja se on niin totta. Mun masennus, itsetuhoisuus, syömisongelmat ja kaikki muu on mun ongelmia, sulla voi olla ihan toiset ongelmat tai sitten ei, eikä niitä silti pidä lähteä vertailemaan kenenkään toisen ongelmiin. Mulla on ollut vaikeeta, ja mä tiedän miten vaikeeta se on myös hakea sitä apua, mut siinä ei oo mitään hävettävää. Muistakaa se

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kesäkuulumisia

Kuvasin eilen päivällä teille videon, jossa kerron vähän mun kuulumisia tältä vikalta viikolta Ruotsissa!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Q&A: Vastaukset au pair -kysymyksiin! ♥

Tässä tulee vastaukset teiän kysymiin kysymyksiin!

Mitä olet oppinut vuoden aikana?
Mä oon oppinut paljon lisää ruotsinkieltä, sekä lisää lasten kanssa olemisesta. Oon hoitanut aikasemmin vaan helppoja lapsia, mut nää kaksoset on kyllä jotain ihan muuta kuin helppoja lapsia, joten oon joutunut miettimään uudelleen, että miten hoidan niitä ja mitkä on mun rajat ja säännöt niille. Oon oppinut myös laittamaan ruokaa :D

Oletko mielestäsi muuttunut vuoden aikana? 
Omasta mielestä oon muuttunut aika paljonkin. Vaikka oon asunut yksin ennen au pair -vuottakin, niin musta on tullut vielä itsenäisempi ja rohkeempi. Kun on tavallaan yksin toisessa maassa, niin sitä joutuu ihan eri tavalla itsenäistymään, kuin että asuu kaupungissa jonka on tuntenut lapsesta asti. Ja tietenki kielitaito on kehittynyt, sanavarastoa on tullut lisää, mut musta se tärkein on se, että oon tullut rohkeemmaks ruotsin puhumisessa! Ennen pelkäsin tosi paljon, että sanon jotain väärin ja mua ei ymmärretä, niin olin sitten mielummin hiljaa tai sanoin jotain yksinkertasta, joka meni varmasti oikein. Nyt uskallan avata suuni ja sanoa mitä mieleen tulee, vaikka se ei meniskään ehkä ihan täysin kieliopillisesti oikein, niin oon oivaltanut, että kyllä mä tuun silti ymmärretyks.

Vastasiko vuosi au-pairina alkuperäisiä odotuksiasi?
Tavallaan joo ja tosiaalta ei. Mä oletin, että tää olis eri tavalla rankkaa, kuten esim aamuherätykset kuuden jälkeen, tai ruuanlaitto tai kaupassakäynti ja pyykinpesu, mutta noi on osottautunu ihan kivoiks jutuiks, sit on taas tullut yllättäviä rankkoja asioita, joista lisää seuraavassa kysymyksessä. Mut pääosin kaikki on mennyt aika samanlailla kuin mitä mä oletin.

Mikä on ollut yllättävintä työssäsi? 
Kaksosten raivarit tulee ihan ekana mieleen. En osannu ollenkaan ennen tänne tuloa olettaa tai aavistaa, millasia raivareita neljä- ja viisvuotiaat osaa vetää. Ekat kunnon raivarit tuli mulle aika shokkina, kun en osannu olettaa sellasta. Mut yllättävää on ollut myös se, että miten vaikeeta on erottaa vapaa- ja työaika toisistaan, kun asuu työpaikallaan. Varsinkin illat on aika hämäriä, koska virallisesti mun työaika loppuu kun vanhemmat tulee kotiin, mut usein oon perheen kanssa monta tuntia sen jälkeenkin, joten en oikein tiiä pitääks mun komentaa lapsia jos oon vapaalla vai ei...

Kenen kanssa lapsista sulla on parhaimmat välit/yhteys? 
Onpas tähän vaikee vastata. Oon enemmän ollut kaksospoikien kanssa, kuin tyttöjen. Joten perjaatteessa vastaus olis jompikumpi kaksosista, mut kallistun S:ään koska mulle on tullut vaan sellanen tunne, että S luottaa muhun ja on kiintynyt muhun paljon enemmän kuin L. Toki L on myös koko ajan mun kimpussa, mutta jos tulee itku niin se alkaa kyllä ensimmäisenä huutaa mammaa, kun taas S on heti että se haluaa mun syliin. Mut tää ei nyt siis tarkota, että mulla olis jotenkin huonot välit tyttöihin, me jutellaan ja tehdään juttuja yhessä, mut vaan vähemmän ku poikien kanssa, koska tytöillä on koulu ja harrastukset ja kaverit, niin niillä on vähemmän aikaa. Mut tytöistä onkin sitten todella vaikee sanoa kumpaan olis paremmat välit, koska molempiin on yhtä hyvät. Ei mulla siis oo mitään suosikkilasta tästä perheestä, jokainen on ihana omalla tavallaan ja ollaan kaikki läheisiä.

Ihanin muisto koko vuodestasi?
Tosi vaikee sanoa vaan yhtä ihaninta muistoa... Mut varmaankin yks ihanimmista on se päivä, kun olin lähdössä joululomalle Suomeen. Avattiin joululahjat, juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Oli ihana nähdä miten ilosiks ne tuli mun lahjoista ja oli tosi söpöä mitä ne anto mulle lahjaks. Varsinkin L ja S, kun L anto mulle vauvoille tarkotetun kuvakirjan, missä oli pehmeitä tunnustelukohtia, koska "sä tykkäät kaikesta pehmeestä niin ajattelin että tykkäät tästä" ja S taas anto mulle pienen posliinikannun missä oli Viirun (Viiru ja Pesonen) kuva, koska "sä rakastat kissoja". Se oli vaan niin hellyyttävää. Ja sitten ku oli mun aika lähteä Alinan kanssa junalle, niin halattiin kaikki siinä eteisessä ja melkein tuli itkukin, ja lopuks hostisä heitti mut junalle autolla. Juna-asemalla se halas mua ja sanoi "kiitos kun oot niin kiltti meidän perheelle". Se päivä oli vaan niin ihana.

Ikävin muistosi vuodesta?
Se kun S jäi auton alle mun nenän edessä. Se oli vaan jotain ihan kauheeta, enkä halua enää ikinä nähdä mitään vastaavaa.
Mitkä on tän vuoden aikana ollut parhaita hetkiä?
Kaikki sellaset hetket on ollu ihania, millon pojat on sanonu jotain hassua, kuten "meillä on kaks äitiä", tarkottaen hostäitiä ja mua, tai sitten esimerkiks kun ne sano "mä rakastan sua niin paljon että kuolen". Tai kun F sano kerran, että oon paras lastenvahti mikä niillä on koskaan ollut, sekin lämmitti sydäntä :D Se ylipäätään, kun joku sanoo mulle miten paljon ne välittää musta ja miten tärkee mä näille oon. Ja parhaita hetkiä on ollut myös uusien ihmisten tapaamiset!

Mitkä on ollut huonoimpia/surullisimpia hetkiä?
Poikien raivarit, koska ne enkelikiharaiset pikkupojat muuttuu monstereiks kun ne saa raivarit. Ne saa mutkin ihan hermoromahduksen partaalle, kun niitä raivareita ei saa hillittyä mitenkään eikä ne lopu kun yleensä vasta siihen kun ne nukahtaa... Mut sit surullista on ollut se, että välillä tuntee olonsa tosi yksinäiseks, vaikka tietää että täälläkin on/oli ystäviä ja tää ihan hostperhe, mutta silti tuntu että on ihan yksin.

Paljonko au pair saa rahaa ja kuinka usein?
Mä saan au pairin ruotsalaista peruspalkkaa eli 3500 kruunua kerran kuukaudessa. Mun tietääkseni sitä vähempää ei saa edes palkka olla, mut jotkut perheet antaa enemmän jos työ on erityisen vaativa tai jotain vastaavaa.

Kauanko aiot jatkaa aupparina?
Tän viikon sunnuntaina on lähtö Suomeen, mutta tuun takas elokuun puolessa välissä ja jatkan näillä näkymin joulukuun loppuun samassa perheessä.

Kaduttiko koskaan, että lähdit? 
EI! En vaihtais edes niitä poikien raivarihetkiä mihinkään, ne on kasvattanut muakin ihmisenä, musta on tullut paljon kestävähermoisempi niiden takia. Vaikka joskus on ollut tosi yksinäinen olo, niin Ruotsi on kuitenkin mulle se paljon rakkaampi maa kuin Suomi, ja täällä mulla on hyvä olla.

Tekikö mieli pakata laukku ja lähteä kotiin Suomeen?
Ei käynyt mielessäkään missään vaiheessa, että lähtisin kesken kaiken kotiin Suomeen, mutta laukkujen pakkaamista harkitsin muutaman kerran... Olisin kylläkin vaihtanut vaan perhettä tai mennyt kummeille asumaan, mutta en olis lähtenyt takasin Suomeen.

Jos saisit tehdä jotain toisin, mitä tekisit? (liittyen au-pairina olemiseen/työhön)
Kuten sanottu, poikien ekat raivarit tuli mulle tosi yllätyksenä, mut jos oisin heti tienny et ne tosiaan on joka viikkosia, melkein joka päiväsiä, niin olisin alusta asti suhtautunut niihin tiukemmin. Ekat kunnon raivarit johti siihen, että pojat sai tahtonsa läpi ja sai olla mun kanssa koko päivän kotona eikä mennä päiväkotiin. Mut jos saisin tehdä toisin, niin olisin vaan tiukasti vienyt ne sinne. Se oli vaan vähän stressaavaa, kun tuli heti sellanen olo, että oon paska au pair kun en saa edes raivareita taltutettua. Mut jos oisin vaan tiennyt, ettei niin pysty tekemään kukaan muukaan, niin se tieto olis helpottanut. Tekisin myös toisin sen, että olisin vähän tiukempi työajoista ja vaatisin jotain korvausta ylimenevistä tunneista. Mulla parhaimmillaan saatto olla joku 07-22 työpäivä yksin lasten ja koiran kanssa, eikä mitään extrakorvausta...

Kiitos kaikille kysymyksistä, toivottavasti saitte riittävät vastaukset ja multa saa edelleen kysyä, jos tulee jotain auppari-kysymyksiä mieleen, tai tietysti mitä tahansa muitakin, mutta vastaan vaan suoraan kommenteissa niihin.

Mun vika viikko täällä au pairina on nyt käynnissä, on aika haikeet fiilikset, mut yritän nauttia joka päivästä täällä vielä kun voin!

lauantai 21. toukokuuta 2016

kevään asut ♥

Tein viime syksynä tai oikeestaan kesän lopussa postauksen, johon kokosin kaikki kesän asut. Nyt aattelin koota vastaavasti kevään asut! Kesäasujen postaukseen pääsee tästä (klik)!
 Asu 1.
paita Stadium
karvaliivi H&M
tekonahkahame BikBok
kengät Skopunkten

Asu 2.
collegepaita H&M
farkut ginatricot
kukkapanta Cubus
  Asu 3.
paita H&M
farkut BikBok
kengät Skopunkten

Asu 4.
mekko H&M
neule H&M
kengät Skopunkten
  Asu 5.
takki Cubus
huivi Only
farkut ginatricot
kengät Skopunkten

Asu 6.
neule ginatricot
toppi BikBok
farkut ginatricot
kengät Skopunkten 
  Asu 7.
paita ginatricot
hame H&M
kengät Skopunkten

Asu 8.
jakku Seppälä
jumpsuit Seppälä
kengät Skopunkten
  Asu 9.
paita NewYorker
neule H&M
tekonahkahame BikBok
kengät Skopunkten
laukku H&M

Asu 10.
neule ginatricot
mekko H&M
kengät Skopunkten
 Asu 11.
takki KappAhl
mekko H&M
aurinkolasit H&M

Asu 12.
neule H&M
mekko H&M
laukku H&M
kengät Skopunkten

Mitkä on teiän lemppariasut näistä? Mun on 1. ja 8. ja 9.!

Muistakaa käydä kysymässä vielä tänään ja huomenna au pair -kysymyksiä tähän postaukseen (klik)! Vastailen ens viikon alussa sitten niihin :) Saatte kysyä mitä tahansa mikä mietityttää esim. au pairin työssä tai mun ajatuksia tästä työstä!

torstai 19. toukokuuta 2016

halft i sömnen, halft i drömmen, varför allting är så här?

 Nyt on jo yli toukokuun puol väli. Aika on mennyt ihan hirveetä vauhtia. Mut tässä viime kuulumispostauksen jälkeenkin on tapahtunut vaikka mitä. Mulla on nyt vihdoin lähtöpäivämäärä tiedossa. Aluks mä ajattelin, että siihenkin on vielä ikuisuus, mutta nyt kun tajuaa, että lähden jo ens viikolla Suomeen, niin yhtäkkiä tuntuukin, että se tulee liian äkkiä! Mut tiiän kuitenkin, että näin on paras, ja luulen että tää lähtö tulee oikeeseen kohtaan. Pelkäsin myös sitä, että jätän hostperheen pulaan kun lähden, mutta nyt vaikuttaa siltä, että asiat järjestyy ja nää pärjää kesäkuun ilman muakin.

Oon alottanut jo pakkaamisen, ja oikeestaan enää vaan ne jokapäiväset tavarat on pakkaamatta, plus tietenkin pieni osa vaatteista. Mut voi herregud tätä tavaramäärää. Välillä mietin oonko mä jotain sukua hamstereille, kun tätä tavaraa vaan kertyy... Mulla on kolme isoa matkalaukkua, 3 tuplasti ellei triplasti Ikea-kassia isompaa kassia, sitten on kenkäkassi, ja monta pienempää pussukkaa. Joku varmasti miettii, että miten ihmeessä mä ajattelin rantautua Suomeen näitten kaikkien kassien kanssa, mutta ongelmaan on ratkaisu, nimittäin mun kummitäti hakee autolla mun tavarat kun se tulee itekkin käymään Suomessa. Mä otan vaan sen verran kasseja mitä jaksan ite kantaa kerralla, kun lähen Suomeen kaks viikkoa ennen mun kummitätiä.
Mulla on lapsille yllätykset valmiina, lisäks kirjotin K:lle ja F:lle myös kirjeet, mut kaksosille tein vaan kortit koska ne ei osaa lukea. Aattelin kirjottaa myös hostvanhemmille kirjeet, mut sitä projektia en oo vielä alottanu. Tää lähtö tulee olemaan niin haikeeta. Ja oon melkein satavarma, että itku pääsee multa jossain vaiheessa lähtöä. Ja että kesällä tuun moneen otteeseen ikävöimään Ruotsia ja tätä perhettä, kun oon Suomessa. Mut täytyy lohduttautua ajatuksella, että tuun elokuussa jo takasin.

Viimesiin viikkoihin mahtuu varmasti monenlaisia tunteita, mut mä toivon, että kaikki menis aikalailla rutiinilla arjen kanssa, ettei olis mitään yllätyksellisiä iltatöitä tai muutakaan vastaavaa. Esimerkiks maanantai-iltana tällä viikolla mun piti olla kaikkien 4 lapsen kanssa klo 15-21, kun molemmat vanhemmat oli työillallisilla. Kello oli jo yli yheksän illalla, eikä kumpikaa ollu tullu kotiin... Olin laittanu lapset nukkumaan jo ajat sitten ja mua väsytti itteänikin, mut minkäs teit ku en voinu jättää lapsia nukkumaa yläkertaan ja mennä ite alakertaan nukkumaan, vaan piti odottaa hostvanhempia. Sieltä se hostisä tuli sitte klo 23, ja ihmetteli eiks hostäiti oo vieläkään tullu kotiin. Hostäiti tuli joskus ennen yhtä yöllä... Se ilta veny pitkäks, mut yritän vaan ajatella, että kohta pääsen lomalle.

Oon muuten löytänyt uuden lempparivichyn, nimittäin Loka likes too much - Hallon frozen yogurt!! Siinä ei oo ollenkaan sokeria tai makeutusaineita, mut se on silti ihan tajuttoman hyvää, ja maistuu aivan frozen yogurtille! Mitenköhän kestän koko kesän ilman tätä :D Tää on siis ihan uus maku, ja Loka on vähänku Ruotsin Novelle, eli tätä ei tosiaan myydä Suomessa. Mut täytyy toivoa, että tätä saa edelleen syksyllä...

Muistakaa käydä kyselemässä au pair -kysymyksiä tähän postaukseen (klik)!

tiistai 17. toukokuuta 2016

KYSY au pair -kysymyksiä!! ♥

Mun ensimmäinen au pair vuosi alkaa olemaan lopuillaan. Ajattelin siis, että ehkä teillä olis jotain kysyttävää mun au pairina olosta tai jostain au pairin työhön liittyvästä? Viime auppari-kysymyspostauksesta on kuitenkin aikaa jo 8 kuukautta! Nyt teillä on mahdollisuus kysyä!

Kuten sanottu, tää on siis toinen osa näistä auppari-kysymyksistä, sen ensimmäisen osan voi käydä kurkkaamassa täältä (klik)!

Aikaa kysyä on tän viikon loppuun asti, eli sunnuntaihin 22.5.!

Nyt vaan kysymään

lauantai 14. toukokuuta 2016

Shopping haul

On tullu taas aika näyttää viime aikojen ostoksia, ja niitä on kertynyt aaaaika paljon... Tein teille videon, jossa esittelen kaikki jutut mitä oon ostanut, mutta koska niitä juttuja on niiiin paljon, niin en selitellyt niistä mitään, näytin vaan, koska muuten videosta olis tullu ihan tajuttoman pitkä. Mennään suoraan videoon, muistakaa laaduks HD!

torstai 12. toukokuuta 2016

valkovuokkomeri

Viime viikonloppusella road tripillä Julian kanssa löydettiin ihan sattumalta valtava valkovuokkomeri keskeltä ei mitään! Niitä oli ihan pilvinpimein siellä joka puolella, maa oli ihan valkosena. Niin kaunista, eikä me voitu vastustaa kiusausta vähän kuvailla siellä... Tässä siis kuvia sieltä valkovuokkomeren keskeltä!
takki KappAhl // mekko H&M // aurinkolasit H&M

Mun tää vuosi au pairina alkaa lähentyä loppuaan, perjaatteessa viimeistään kuukauden päästä oon matkalla Suomeen. Vaikka rakastan olla täällä, tässä perheessä ja ylipäätään au pairina ja Ruotsissa, haluan kuitenki viettää kesän Suomessa. Haluisin kaikista mieluiten lähteä jo toukokuun lopussa eli parin viikon päästä, mut perhe toivoo mun jäävän vielä kuukaudeks, että lähtisin vasta 12.6. Ymmärrän, että ne tarvii apua, mutta mä kuitenki ennen mun tänne tuloa sanoin, että voin olla toukokuun loppuun. Joten ne on koko ajan tienny sen, mut varmaan vaan jotenki unohtanu sen ja ajatellut, että mä viihdyn täällä niin hyvin, että miksen olis kauemminkin...

Ongelma ei oo siinä, etten mä viihtyis. Mut matkassa on niin monta muutakin muuttujaa ja ongelmaa, että mun on vähän pakko lähteä toukokuun lopussa. Sitten pitäis vielä saada se sanottua näille... Yritin jo kirjottaa kirjeen hostäidille, missä luettelin kaikki syyt miks mun pitää olla kesä Suomessa ja koitin sanoa, että lähtisin mieluiten toukokuun lopussa. Mut se kirje ei tuottanut toivottua tulosta. Muutaman kerran hostäiti on sanonut ohimennen, että "se olis tosi kilttiä jos pystyisit olemaan täällä kesäkuun 12. päivään asti". Ja mulle toi kiltti-sana on kuin taikasana, en vaan voi sanoa että "joo en mä halua olla kiltti vaan lähden toukokuun lopussa"... Tää on niin vaikeeta.

Tässä on muutakin stressiä, tai ei mitään suurta ja vakavaa, mutta näille tulee tänään vieraita kun ne menee kattomaan Euroviisuja. Ei siinä siis mitään ihmeellistä, on näillä ennenki ollut vieraita, mutta mun pitää tänään laittaa ruoka koko tälle konkkaronkalle, eli 7 lapselle ja 5 aikuiselle. Ja mua suorastaan kauhistuttaa, kun hostisä sanoi, että tee kana-cremefraise-tomaatti -kastiketta, jota mä teen aina. Olin vähän että "ööö en oo kyllä kertaakaan tehny sellasta", mutten tietenkää sanonu sitä ääneen. Ja sitten vielä mitä ihmettä ne haluaa, että mä laitan sen kastikkeen kanssa? Mulla meinas lisäks jäädä pari sydämenlyöntiä välistä, kun muistin että jääkaapissa on kokonainen kana, ja säikähdin jo, etteikai mun pidä sitä käsitellä...! Mut luojankiitos hostisä sano, että se on huomiseen ruokaan, et mä voin ottaa kanasuikaleita pakkasesta.

Mä saan aina kaikesta väännettyä kauheen stressin :'D Ehkä paistan vaan kanat, laitan creme fraisen ja tomaattisoseen sinne sekaan, ja keitän vaikka riisiä. Vai sopiiks riisi ja tomaatti yhteen, vai pitääks mun mielummin laittaa pastaa? Apua oikeesti. Jotenki mulla on sellanen olo, et tää koko ruokaepisodi päättyy katastrofiin... Sen näkee sitten.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Piirrustushaaste!

Mä valitsin luonnoksista tän päivän postaukseks just tän kyseisen haasteen, koska mulla on kamala ikävä Suomeen muuttanutta Alinaa. Kun mun hostperhe oli reissussa maalis-huhtikuun vaihteessa, tehtiin Alinan ja Camillan kanssa kasa haasteita, ja tässä taas yks niistä. Ja sen takia tää tulee näin myöhään päivällä eikä aamulla, kun Blogger jotain vammas mulla eikä antanut avata edes hallintapaneelin etusivua tai kenenkään blogia, aina vaan tuli joku error...

Tää haaste oli hauska tehdä, ei ehkä ihan yhtä hauska kun kuiskaushaasteet, mutta hauska silti! Tulossa on siis pikkuhiljaa vielä lisääkin näitä meiän tekemiä haasteita, en viitti kaikkia ihan peräkkäin julkasta kuitenkaan :D Toivottavasti tykkäätte videosta ja kuullaan taas pian! 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

sä tiedät musta kaiken, sen ihanan ja vaikeen

Mulla on ollut keskiviikkoillasta asti perjaatteessa vapaata töistä. Oon kuitenkin ollut perheen kanssa, mut oon myös ollut Julian kanssa ja yksinkin. Torstaina lähdettiin hosteperheen kanssa veneilemään ja käytiin jossain saaressa fikalla eli kahvilla ja pullalla. Oli tosi hauskaa, vaikka musta tuntuki että tuun merisairaaks siellä keskellä merta suhteellisen pienessä veneessä, kun on tottunut menemään merellä vaan jollain valtavilla risteilyaluksilla...

Perjantaina Julia tuli tänne ja mentiin kuvailemaan satamaan ja kävelemään meren rannalla. Pidettiin myös picnik meiän takapihalla auringossa. Meillä oli tosi kivaa ja aika kulu niin nopeesti! Tän postauksen kuvat on otettu siltä reissulta perjantaina.
Eilen oltiin Julian kanssa road tripillä. Otettiin pendeltåg kohti Märstaa, jäätiin Norrvikenissä ja käveltiin, otettiin bussi kohti Vibyä ja löydettiin kasa valkovuokkoja (joista lisää ens postauksessa!). Syötiin välissä eväitä, ja otettiin Humlevägeniltä bussi kohti Sollentuna stationia. Siellä vaihettiin Vällingbyn bussiin, kierreltiin kaikki Rinkebyt ja Tenstat läpi sillä bussilla, ja lopulta tultiin Vällingbyhyn puolen tunnin ajelun jälkeen. Siellä ihasteltiin suihkulähteitä, käytiin mäkissä syömässä ja jatkettiin tunnelbanalla kohti Slussenia, kaikkiaan 19 pysäkkiä tunnelbanalla yhteen putkeen! Slussenilta käveltiin Djurgårdenin lautalle, matkustettiin lautalla Gröna Lundin viereen ja käytiin ostamassa pehmikset.

Sitten alko tulla mutkia matkaan, kun ei mahduttukkaan raitiovaunuun, se oli ihan täynnä rakkaita lauantaituristeja... Seuraavat ratikat meni nenän eestä, ehkä viidenteen ohimenevään ratikkaan hypättiin sitten kyytiin. Määränpää oli Norrmalmstorg, mutta meiän piti jäädä pari pysäkkiä aiemmin. Luultiin, että se pysähtyy siinä missä haluttiin jäädä, mutta se huristeli siitä ohi... Jäätiin sitten yhtä pysäkkiä myöhemmin ja yritettiin kävellä takasin päin. Seistiin varmaan vartti pysäkillä, siitä meni monet ratikat ja bussit ohi, ykskään ei pysähtyny meille. Ykskin bussi laitto ovensa kiinni nenän eestä, vaikka oltiin just menossa siihen!

Vaihettiin sitten kadun puolta ja otettiin sama ratikkalinja kohti Norrmalmstorgia ja jäätiin siellä lähellä Kungsträdgårdenia. Siellä istuttiin hetki penkillä väsyneinä, ja laiskoina otettiin tunnelbana T-Centraleniin, yhden pysäkin verran siis... T-Centralenissa Julia hyppäs punaseen linjaan ja mä vihreeseen, kohti Roslagsbanaa ja Saltsjöbanaa. Oltiin molemmat ihan poikki eilisen päivän jälkeen, mutta meillä oli tosi hauskaa, saatiin monet naurut aikaseks ja vaikka käveltiin jalkamme puhki, se oli kaiken sen arvosta.

Jos joku jakso tonkin romaanin lukea, niin onnittelen :D Tänään aattelin ottaa rauhallisesti, mut saa nähdä lähenkö silti käymään kaupungissa vai en. Täällä on siis kaupat tänään auki ihan tavallisesti, koska Ruotsissa vietetään äitienpäivää vasta toukokuun vikana sunnuntaina. Mutta teille jotka asutte Suomessa, niin hyvää äitienpäivää kaikille äideille