maanantai 31. elokuuta 2015

sä osaat mieleeni palauttaa kuinka olla elossa

Mun neljäs työviikko alko tänään. Aika on mennyt ihan tajuttoman nopeesti! Eilen ruokapöydässä mulle tuli hassu tunne, että mitä sitten ku mun pitääkin palata lopullisesti Suomeen? Tuli vaan sellanen olo, että eieiei, ei tää voi mennä näin. Musta olis niin ihanaa jäädä tänne, mut valitettavasti se ei oo mahdollista, vaan mun täytyy palata Suomeen viimeistään ens kesänä. Onneks siihen on vielä paaljon aikaa.

Eilen näin sitä samaa aupparia, kuin perjantainakin. Oltiin Saltsjöbadenin satamassa, käveltiin ja juteltiin monta tuntia. Vaikka oonkin saanut muutaman kaverin täällä ollessa, niin mulla on ihan hirvee ikävä mun Suomi-kavereita... Oon miettiny myös sitä, että unohtaako kaikki mut sillä aikaa kun mä asun Ruotsissa? Sitten ku mä tuun takas Suomeen, onko mulla enää ketään?

Mut nyt mä aion kuitenkin nauttia mun ajasta täällä. Ehkä se kertoo jotain siitä ystävyydestä, jos se ei kestä mun täällä oloa. Ystävyyden pitää antaa tilaa unelmille molemmin puolin.

Mulla on erästä ihmistä ikävä erilailla kuin muita. Tiedän, ettei se lue tätä, joten uskallan kirjottaa näin. Mun olis pitänyt sanoa ne sanat, kun nähtiin vikan kerran ennen mun Ruotsiin muuttoa. Mä todella toivon, ettei se ollut lopullisesti vika kerta, kun nähtiin. Sä pelkäät, että mä löydän jonkun toisen Ruotsista. Miks mä haluisin jonkun toisen? Mä haluan sut. Miksen mä sanonut sitä sulle? Älä unohda mua.
Voi että mä rakastan tätä Auroran uutta biisiä

lauantai 29. elokuuta 2015

tänä aamuna mä muistin miks rakastan tätä työtä

 HeipparallaaMä en edes muista koska viimeks olisin nukkunu jopa kaheksaan! Yleensä herään täällä kuuden jälkeen, joten kaks tuntia lisää unta on jo paljon. Tänäänhän on siis lauantai ja se tarkottaa mulle vapaapäivää. Olin jo eilen päättänyt alustavasti, että lähen tänään käymään jossain ja ehkä vähän shoppailemassakin. Otin aamulla junan kohti Slussenia, mut jäin jo Storängenillä pois. Lähin Google Mapsin avulla suunnistamaan kohti Nacka Forumia, mun tietääkseni isointa kauppakeskusta tässä lähistöllä.

Löysin sinne yllättävän hyvin, vaikkakaan ilman Mapsia en olis kyllä ikinä päässy perille :D Se oli kyllä aivan valtava neljä kerroksinen kauppakeskus, ja kauppoja oli joka lähtöön - mut uskokaa tai älkää, en ostanu itelleni yhtäkään vaatetta. NewYorkerista meinas lähtee paita ja mekko kassalle, mut jotenki aattelin, että "äh, kyllä mä pystyn elämään ilman näitäkin". Ostin siis yllä näkyvän uuden Baby Lipsin "Melon Mania", ja H&M:stä kaks pakettia peruspinnejä, kun mulla on täällä Ruotsissa mukana tasan yks pinni ja sekin hajos jo ajat sitten...  Perheen lapsille ostin pienet yllärit samalla reissulla.
Tiesin, että Nacka Forumin lähellä on ICA Maxi, eli valtava ruokakauppa tai sellanen niinku Citymarket tai Prisma, et siellä myydään myös kaikkea muutakin ku ruokaa. Sinnekkin löysin vielä suhteellisen helposti ja meinasin pyörtyä ku astuin kauppaan sisään. Siis ihan hirveet määrät tavaraa. Sieltä ostin niinkin kiinnostavia asioita kuin hammastahnaa, saippuaa, hoitoainetta ja evääks vähän banaania ja Gifflar-korvapuusteja.

Seuraava haaste oli löytää takasin Storängenin asemalle. Aattelin, että kyllä mä löydän sinne ilman navigaattoriakin, mut kuinkas sitten kävikään, löysin itteni jostain moottoritien varresta. Ei auttanu ku kaivaa Google Maps esiin ja suunnistaa sen avulla. Senkin kanssa oli vähän vaikeeta löytää sinne, mut löysinpähän sitte lopulta kuitenkin. Juna päätti mennä kuitenkin suoraan nenän eestä, joten jouduin ottaamaan 20min seuraavaa. Söin siinä laiturilla mun eväitä ja istuskelin auringossa. Oli kyllä ihana päästä kotia! Täällä hostperheellä on vaan jotain vieraita kylässä, joten en uskaltanu mennä sinne vaan pystyttelen täällä omassa huoneessa ja tulin kirjottamaan teille kuulumisia!
Kuvassa on nimenomaan se monsterikoira, josta oon täällä aikasemminki puhunu. Saattaa näyttää päällepäin söpöltä, mut luonteeltaan se on pääosin hirviö.

Eilen perjantaina näin sitä au pairia, ja meillä oli tosi hauskaa! Sen hostperheen kaksoset oli kans mukana, käytiin Kringelgårdenissa syömässä överihintaset pullat ja sen jälkeen mentiin viereiseen leikkipuistoon. Lopulta mentiin niille ja tehtiin ruokaa. Oli ihanaa puhua ruotsia jonkun kanssa, kuka ei oo itekkään täydellinen siinä. Mua jännittää niin paljon puhua ruotsalaisten kanssa ruotsia, kun ne osaa kaiken ja musta tuntuu etten osaa mitään niihin verrattuna.

Perjantai olis varmaan muuten ollu mun viikon lempipäivä, mut ku hain pojat päiväkodista ja lähettiin koululle hakee F:ää, ni en ois uskonu millaset raivarit siitäkin syntyy. Nimittäin F oliki päättäny mennä kaverilleen koulun jälkeen, ja se ootteli koulun pihalla meitä. Kun pojat sai kuulla, ettei F tuukkaan meiän kaa kotiin, ne alko itkee ja huutaa ja kiskomaan F:ää käsistä. Yriteltiin F:n kaa rauhotella niitä ja saada ne tajuumaan, että F tulee kyllä kotiin, mut vaan vähän myöhemmin. Tapeltiin siellä koulun pihalla 50 pitkää minuuttia, käytin kaikki oljenkorret mitä vaan ikinä keksin, että pojat olis lähteny kotiin, mut ei. Lopulta F:n piti tulla kaverinsa kaa meille leikkimään, niin et pojat sai kulkee yhtä matkaa.

Toi raivokohtaus minkä ne vetäs, sai mut miettimään mielessäni, että onks musta tähän. Jos mä en saa niitä millään rauhottumaan vaan ne kiljuu melkein tunnin yhtä putkea tollasesta asiasta mikä ei oo mikään maailmanloppu edes. Musta tuntuu aina välillä, et vaikka oon ollut tosi paljon lasten kanssa, ni etten selviä näistä lapsista. Meil on tositositosi ihanaa, sillonku ne on hyvällä tuulella ja käyttäytyy nätisti. Ne halailee ja pussailee mua, nauraa ja hymyilee ja on silminnähden onnellisia. Mut sitku se känkkäränkkä tulee, ni ne on ihan toivottoman mahdottomia. En saa niitä millään rauhottumaan. Ei kukaan saa, et vika ei sinänsä oo mussa, koska ei edes vanhemmat saa niitä rauhotettua. Mut tunnen silti olevani huono au pair, kun en pysty siihen.

Mut tänä aamuna mä muistin taas, miks tää on kaikki tän arvosta. Aamupalapöydässä S sano, et "meillä on talossa kaks ihanaa äitiä!", tarkottaen hostäitiä ja mua. Jotenki se tuli niin oikeeseen kohtaan. Mä tiedän, että noi lapset tykkää musta, mut se että ne sanoo sen ääneen (joskin hassulla tavalla), saa mut vaan niin onnelliseks. Äsken pojat tuli tohon käymään, S tuli istumaan mun syliin ja laitto mulle prinsessakruunun päähän. Ne kysy kovasti mitä mä teen mun koneella, ja selitin että kirjotan sellasta tekstiä :D Mut eiköhän tää oo taas jo tarpeeks ylipitkä kuulumis-postaus, joten kuullaan taas pian

torstai 27. elokuuta 2015

vihdoin yksin kotona

Kiitos kaikista ihanista kommenteista edelliseen postaukseen  Mä en oo taaskaan muutamaan päivään edes ehtinyt ajatellakkaan koneen avaamista, on ollut niin kiireistä. Nyt on tän viikon ensimmäinen päivä, jolloin saan olla päivän rauhassa yksin kotona. Aamulla vein pojat päiväkotiin ja sit tulin takas kotiin nukkumaan. Remonttimiehet on saanu ilmeisesti hommansa täällä valmiiks, kun ne ei aamulla ilmestynytkään 6:50 sahaamaan ja paukuttamaan tänne. Ai että mikä tunne oli, kun tajusin ettei ne tuu! Joka ikinen päivä paitsi sunnuntaisin ne on ollu täällä hääräämässä 6:50-19:00. Eli ihan koko päivän. Täällä on niin ihanan hiljasta nyt.

Mut mitä tähän viikkoon on mahtunut? Tiistaina hain kävin kaks kertaa Saltsjöbaden centrumissa, eli pienessä kauppakeskuksessa, koska mulla oli lapsille yllätys tekeillä. Hain pojat ja oltiin hetki puistossa, kun lupasin niille niin aamulla. Kotona ootettiin, että tytöt tulee kotiin koulusta. Sit kaivoin tarvikkeet esille ja lapset oli innoissaan et "jee leivotaanks me?", ja vastasin et "tavallaan". Nimittäin me tehtiin taikataikinaa! Oli muuten aikamoinen salapoliisityö ettiä mikä on taikataikina ruotsiks, mut selvis sekin lopulta: trolldeg, eli peikkotaikina. Lapsilla oli tosi hauskaa!
Keskiviikkona aamu oli ihan perus, mut päivällä näin yhtä toista au pairia ekaa kertaa Igelbodan asemalla. Käveltiin ympäriinsä ja lopulta mentiin istumaan yhteen pieneen saareen meren rannalle aurinkoon. Juteltiin kaikenlaista, ja vaikka puhuttiinkin englantia, joka ei todellakaan oo mun vahvin kieli, niin silti tultiin ymmärretyiks ja oli mukavaa jakaa ajatuksia.

Keskiviikko-ilta olikin vähän poikkeus, koska hostisä oli jossain, ja hostäiti ja tytöt oli koirakurssilla koko illan. Mun tehtäväks jäi siis olla poikien kanssa. Yritin houkutella niitä, että mentäis kauppaan ostamaan ruokaa suoraan päiväkodista, mut S ei halunnut, vaikka L halus, joten mentiin sit kotiin. Ne katteli iPadilla Netflixiä ja mä tein ruokaa. Lopulta S nukku sohvalla ja L:kin oli ihan unen rajamailla. Herätteli ne syömään, ja kun kello oli kuus illalla, pojat alko hinkumaan et lähetään nyt sinne kauppaan! En olis ite ollu kauheen innokas enää siin vaiheessa lähtemään, koska tiesin mikä katastrofi siitä voi syntyä. Mut otettiin vaunut mukaan ja kaikki meni hyvin! Vaikka ois pitäny ostaa kaikenmaailman erikoisjugurtteja ja karkkia ja mehua ja vaikka mitä, mut sanoin vaan et "ei meil oo nyt ylimäärästä rahaa mukana".

Huomenna nään taas yhtä au pairia, jota en oo aikasemmin nähny, mut ollaan juteltu kyllä jonkun verran. Musta on hauska tavata uusia ihmisiä! Ja tässä on hyvä puoli se, että se puhuu ruotsia, kun kaikki muut ketä oon nähnyt, ei oo osannu ruotsia vaan on jouduttu puhuu englantia.

Nyt jatkan tätä vapaa-ajasta nauttimista, kuullaan pian taas 

maanantai 24. elokuuta 2015

jag ska ge allt vad jag har

Viikonloppu hujahti hetkessä, samoin myös toinen työviikko! Kolmaskin viikko ehti alkaa jo. Olin perjantai-iltana ekaa kertaa yksin Tukholman keskustassa, kun näin Matildaa  Mua jännitti ihan hirveesti mennä sinne, kun se oli eka kerta ikinä ku liikun yksin Ruotsin julkisilla... Olin niin varma, että eksyn tai sählään jotain ja löydän itteni Göteborgista. Kaikki meni sillon kuitenki ihan hyvin, kiitos Matildan neuvojen! Nähtiin Östermalmstorgilla, jossa en ollu eläissäni edes käynyt, mut pääsin onnellisesti perille. Käveltiin sieltä keskustaan ja jutskailtiin Kungsträdgårdenissa suihkulähteitä katellen. Matilda saatto mut Slussenille, ja löydettiinki helposti mun juna. Oli ihana puhua piiiiitkästä aikaa livenä suomea jonkun kanssa.

Lauantaina oli sitten ne hostäidin synttärijuhlat. Aamupäivän olin kotona, mut iltapäivällä just juhlien alkaessa otin junan kohti Slussenia ja lähdin kummeille yöks. Siitä vasta seikkailu syntykin, kun piti vaihtaa niin monta kertaa kulkuvälinettä. Mut uskokaa tai älkää, ehdin kaikkiin ajoissa ja pääsin perille hyvin, vaikka T-centralenista Central Stationille (välimatka pari sataa metriä) pääsy tuotti ongelmia :'D Mut voi että oli helpotus päästä kummeille ja oli kiva nähdä niitäkin.

Sunnuntaina oli uus seikkailu edessä, kun piti sieltä tulla takasin kotiin. Se meniki jo vähän paremmin, vaikka Saltsjöbananin löytäminen Slussenin kätköistä oli vähän vaikeeta. Mut ehdin vikalla minuutilla (jälleen....) ja pääsin kotiin.

Tänään nukuin pommiin, ekaa kertaa moneen vuoteen. Taino en nyt varsinaisesti pommiin, mut ohi herätyskellon soimisen silti, niin että tuli kiire 10 minuutissa valmistautua, ku yleensä oon varannu siihen 45min heräilyjen kanssa. Mut mun yllätykseks keittiössä ei ollu vielä ketään, ja sain odotella ensimmäisiä herääjiä melkein 20 minuuttia! Aamupalan jälkeen vein pojat ja F:n kouluun ja päiväkotiin ja tulin ite takas kotiin. Torkuin sohvalla pikkupätkäunia, kunnes tulin huoneeseen kirjottamaan tätä postausta.

Vaikka tää onkin mun blogi ja kirjotan tätä just niinku itestä tuntuu, ni silti oon pahoillani, että tää postaustahti on hidastunut mun täällä ollessa... Haluisin kirjottaa joka päivä, ottaa paljon kivoja kuvia ja tehdä postauksia niinku aikasemminkin, mut se ei oo vaan mahdollista. En oo edes koskenut kameraan täällä asuessa, en oo kertaakaan ottanut asukuvia, en oo tehnyt mitään muuta ku kaivanu luonnoksista valmiita postauksia ja kirjottanut kuulumisia niihin lisäks. Ensinnäkään mulla ei oo aikaa. Aamusin ennen aamutoimia ei oo mitään mahdollisuutta edes avata konetta, ku on kiire jo muutenkin. Ku lapset on viety kouluun ja päiväkotiin, yleensä vaan nukun aamuväsymystä pois. Sitte hupsista keikkaa onkin jo iltapäivä ja pojat pitää hakea ja laittaa päivällistä. Ilta menee perheen kanssa touhutessa ja ku vihdoin pääsen huoneeseen, oon niin valmis menee nukkumaan, etten edes jaksa ajatella koneen avaamista. Toisekseen, mulla ei oo mitään kuvia postauksiin, koska ei oo aikaa ottaa niitä. Kolmannekseen, kiinnostaako teitä lukea pelkkiä au pair -juttuja, vai haluisitteko myös "tavallisia" postauksia? Mä en kuitenkaan tykkää mistään blogitauoista, vaan mielummin kirjotan niin usein ku mahdollista, vaikka se oliskin vaan muutaman kerran viikossa, eikä joka päivä niinku ennen. Toivottavasti te ymmärrätte

otsikko suomeksi: "aion antaa kaiken mitä minulla on"

lauantai 22. elokuuta 2015

Cute couple BFF -video ♥

Oon kokonaan unohtanut, että tavallisten postausten lisäks mulla on "postausvarastossa" videoitakin valmiina! Tässä tulee siis moneen viikkoon pitkästä aikaa video, ja tällä kertaa se on mun ja Camillan ystävyysvideo, mikä kuvattiin heinäkuun lopussa, kun Camilla oli mun luona yötä. Meil oli tosi hauskaa kuvata sitä ja musta siitä tulikin kiva! Ainakun sitä kattoo niin tulee hyvälle tuulelle

torstai 20. elokuuta 2015

för jag kan inte säga nej

Tänään pojat oli ekaa kertaa tällä viikolla päiväkodissa. Voi että miten oli ihanaa, kun sai olla "yksin" kotona koko päivän. Tosin oli mulla kauhukoira seurana... Tänään se teki tarpeensa vaan kerran sisälle mun ollessa paikalla ja se vasta onkin saavutus siltä piskiltä! Ku lähin hakemaan poikia päiväkodista, aattelin kokeilla mennä sitä tietä vielä eteenpäin ennenku haen ne, ja kattoa mitä tulee vastaan. Ylläolevan kuvan maisema sieltä tuli vastaan, nimittäin meren ranta ja satama!! Satoja veneitä joka puolella. Ihan käsittämätöntä, että asun oikeesti näin lähellä merta.

Huomenna on viikon viimenen työpäivä. Ei puhuttu äsken siitä, kuka vie aamulla pojat dagikseen, mut todennäkösesti minä. Mulla oli vähän suunnitelmissa, että menisin mun kummeille viikonlopuks, niille jotka asuu Ruotsissa myös. Mut perheen äiti vihjas äsken, et sil on lauantaina synttärijuhlat ja se saattaa tarvita apua kaksosten kanssa sillon. Mut perjaatteessa se on mun vapaapäivä. Tai sitten nään niitä kummeja vaan kaupungilla tai jotain, en tiiä vielä.

Oivoi taas on yks päivä hujahtanut. Aika menee täällä niin hirmu nopeesti! Ei tajuakkaan, että kohta on jo kaks viikkoa mennyt. Tuntuu toisaalta, että oisin ollu täällä vasta pari päivää, mut toisaalta taas et oisin aina asunu täällä. Tää vaan tuntuu niin kodilta. Vaikka ennenku tulin tänne, ajattelin etten tuu tänä aikana tuntemaan tätä kodiks, vaan että tuntuu aina kuin oisin vieras tai kylässä vaan. Mut kyl tää aika kodilta tuntuu. Ja siltä, että oon osa perhettä. Eli toisinsanoen tääl on tosi ihanaa olla

otsikko suomeksi: "sillä en osaa sanoa ei".

tiistai 18. elokuuta 2015

strawberry-cherry cake ♥

Viime päivät on ollu yhtä hyrskynmyrskyä, enkä oo ehtinyt edes konetta avata. Kaksoset on kipeenä ja tytöillä alko koulu eilen. Pojat on siis päivät kotona ja tytöt koulussa, huomenna vielä sama jatkuu, mut torstaina poikien olis tarkotus mennä päiväkotiin taas. Oon kyl onnellinen jos ne paranee näin nopeesti! Ootan sitä, et ne saa purkaa kaiken energiansa siel päiväkodissa...

Tänään perheen äidillä oli synttärit, ja herättiin kaikki seittemältä. Käveltiin rappusia lasten ja isän kanssa, meil oli aamupalatarjotin, ruusukimppu, kortteja, lahjoja ja kynttilöitä mukana. Samalla laulettiin "ja må hon leva", eli ruotsalaisten paljon onnea vaan -laulua. Tytöillä tuli kiire kouluun, ja pojat sai jäädä tuttuun tapaan kiukuttelemaan kotiin. Päivällä lähin käymään kaupassa, koska mulla oli tarkotuksena leipoo hostäidille kakku! Olin jo edellisenä iltana ajattellu sitä, et tekisin juustokakun, mut en jaksanu lähtee enää kauppaan. Joten "tyydyin" tavalliseen täytekakkuun.

Ehin just ottamaan ainekset esille kaapeista, kun tytöt tuli koulusta kotiin. Ne halus tulla mukaan leipomaan. Leivottiin sitte kolmistaan. Tehtiin tavallinen 4:n kananmunan kakkupohja, väliin tuli mangopilttiä ja banaania, päälle kermavaahtoa, mansikoita ja kirsikoita. Lopuks otettiin itetehtyjä valkosuklaaperhosia pakkasesta ja laitettiin ne vielä tohon päälle koristeeks, mut niistä nyt ei oo valitettavasti kuvaa kun nappasin tän kuvan ennen niitten laittoa.
Oli vähän vaikeeta saada pidettyä yllärinä tää kakku, ku on kaks neljävuotiasta mukana juonessa. L oli heti silleen et "saanks mä sanoo äidille ettei me leivottu kakkua?". Ja K vastaa et "Ei! Älä edes sano sanaa kakku". Ja niinhän siinä sitte kävi, että S kysy ruuan aikana et "koska me saadaan kakkua?"... No mut äiti oli ilonen joka tapauksessa, ja sano ettei oo koskaan saanu näin hienoa kakkua. Lisäks ne oli koko perhe ihmeissään siitä, että kakun välissä oli mangopilttiä! Mä laitan sitä aina :D Ne kuitenki rakastu siihen ja sano et se oli superhyvää!

Syötiin kunnon merenelävä-päivällinen. Tosin mä söin pelkkää pastaa ja lihapullia, mut vanhemmat ja K söi rapuja, jättirapuja, katkarapuja ja vaikka mitä turskanpyrstöruotoja. Suoraan sanottuna meinasin oksentaa, ku isä avas sen rapupussin ja kaato ne ravut tarjottimelle. Mul ei käyny mielessäkään, että oisin edes maistanut... Lihapullat ja pasta kelpaa mulle aivan loistavasti.

Kello on taaaaaas noin paljon. Mun on pitäny joka ilta mennä ajoissa nukkumaan, mut kappas tänäänkin vähän venähti ilta. Aamupäivisin oon ihan superväsynyt, ku herään kuudelta. Mulle ei todellakaan riitä mitkään 8h yöunet, tarviin ainaki kymmenen tuntia! Nukun sit aina ku on siihen tilaisuus päivän aikana. Menisin vaikka jo kaheksalta nukkumaan, mutku näil on tapana syödä päivällinen vasta seittemän aikaan, ni sen takia munki illat venyy... Nyt on pakko mennä nukkumaan.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on

 Ensimmäinen työviikko on nyt lisätöineen takana, ja tänään on eka kokonainen vapaapäivä! Eilen käytiin tyttöjen ja äidin kaa kampaajalla ja sen jälkeen muut meni uimaan, mut mä jäin kotiin nukkumaan koska fredagsmys venähti ja olin tosi väsyny. Sen jälkeen ku ne tuli kotiin, tein pastaa päivälliseks lapsille. Vanhemmat alko valmistautumaan illan juhliin.

Joskus kuuden aikaan ne sitten lähti sinne juhliin, ja mä jäin lasten ja koiran kanssa yksin. Katottiin Tingelingiä, eli Helinä Keijua ja syötiin lördagsgodisia eli lauantaikarkkeja. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes leffa loppu - ja karkit loppu. Nimittäin poikien lempipuuha hampaittenpesu olis edessä. K sai pestyä L:n hampaat, mut S halus kans et K pesee sen hampaat. Mut sit ku sen vuoro tuli, synty suuri itkuraivari siitä, että äitin pitää tulla pesemään hampaat. K:n kanssa selitettiin sata kertaa sille, että äiti on juhlissa ja se ei oo kotona tänä iltana, mut eihän se mitään auttanut.

Puolväkisin sitte pestii S:n hampaat ja siinä samassa rytäkässä se nielas purkkansa. Aluks se sano, että se tuntuu kurkussa. Kysyin et sattuukse ja pystytsä hengittää, ni kuulemma ei satu ja pystyy hengittää. Ei hätää siis, jos lapsi ei edes yski ja pystyy kuitenki puhumaan ja hengittää normaalisti. Kuitenki siitäki se osas vetää uudet itkuraivarit, että äitin pitää tulla kotiin.
 L oli ollu koko päivän enemmän ja vähemmän kipee, ja illalla sille nous sitte kuumetta. Se ois halunnu jäädä sohvalle nukkumaan, mut K kanto sen yläkertaan omaan sänkyyn. Soitettiin vielä äitille ja kaikki lapset sano puhelimessa hyvää yötä. Sit minä, F ja K luettiin kaikki yhdet kirjat pojille iltasaduiks. K jäi nukuttaa poikia, ja minä ja F mentiin alakertaan kattomaan mitä koira puuhaa yksinään. Yllättäen se oli pissannu keittiön lattialle...

Tyttöjen kaa pelattiin hetki viel iPadilla ja mä hain mun peitot yläkertaan K:n huoneeseen, koska mun oli tarkotus nukkua siellä se yö jos joku lapsista herää eikä yläkerrassa oo ketään aikuista, ku vanhemmat oli siellä juhlissa. Ei ne onneks heränny vasta siihen ku vanhemmat tuli yöllä kotiin.
Mä oon nyt tän viikon aikana oppinut paljon. Ja huomannut paljon miten lapset, etenki noi pojat, käyttäytyy. Sillon ku äiti ja isä on kotona, pojat on koko ajan "äiti anna tää mulle" ja "isä voitko tulla tänne". Mut sitku vanhemmat ei oo kotona, mut siskot on, ni vuoro vaihtuu niihin. "F anna mulle tota" ja "K tuu tänne". Mutta, sitten ku kukaan muu ei oo kotona tai paikalla, ainoostaan minä, ni sillon munkin "apu" kelpaa. En tiiä oikein mikä show se on, mut ehkä ne vierastaa mua tai jotain kuitenki vielä sen verran.

Niinku viime postauksessaki sanoin, ni jos meen yksin viemään/hakemaan niitä päiväkodista, ni ne pussailee ja halaa mua monet kerrat ennenku pääsen lähtemään. Mut sitku kotona onkin joku muu ni sit mä oon vähä ulkopuolinen. Tai tietysti mä oon vielä ulkopuolinen niille, vastahan mä oon viikon täällä ollut. Mut jotenki se tuntuu vaan niin oudolta. Ja samalla ehkä vähän pahaltakin. Oon sellanen ihminen, että reagoin kaikkeen tosi herkästi ja voimakkaasti. Ja tääkin tilanne saa mut tuntemaan, että oon tehnyt jotain väärin tai oon jotenkin vääränlainen. Vaikkakin ne on vasta pieniä lapsia, ni eihän ne osaa ajatella miltä musta tuntuu. Eikä niiden tarviikkaan.

Tän päivän suunnitelmista mulla ei oo tietoa. Vaikka mulla on vapaapäivä, oon kuitenkin varmaan perheen kanssa aika paljon. Huomenna alkaa tytöilläkin koulut, joten kauhulla ootan maanantai-aamua... Pojat pitää mun saada päiväkotiin, mut tytöt menee kahdestaan yhdessä kouluun. Aamuhärdelliä siis odotettavissa. Tähän mennessä F on mennyt joka toinen päivä suunnilleen fritikseen, ja K on ollut kotona tai kavereillaan. L ja S on ollut päiväkodissa joka päivä paitsi torstaina oltiin kotona kiitos ikimuistoisten itkuhuutopotkurimpuiluraivareitten.

Mut pääosin mulla menee kuitenkin hyvin, ja oon onnellinen että oon just tässä perheessä

lauantai 15. elokuuta 2015

jag vill inte glömma hur det kändes

 Huomenta  Ensimmäinen virallinen työviikko on takana, vaikka tänään onkin vielä lisätöitä. Kaikki on menny suhteellisen hyvin, tai yllättävän hyvin ollakseen kuitenki vasta eka viikko! Onhan tähänkin viikkoon mahtunut vaikka mitä, mut kaikesta on selvitty jotenkin.

Torstai olikin vähän erilainen päivä. Pojat sai kauheet itkupotkuraivarit, kun ne ei ehtinyt muka sanomaan isälleen hejdå, vaikka ne sano sen sata kertaa. Eihän siitä päiväkotiin lähtemisestä tullu sitte yhtään mitään. Kaks neljävuotiasta huutavaa ja itkevää lasta pitäis raahata kilometrin päähän päiväkotiin jossain kymmenessä minuutissa, ettei ne myöhästy. Kaikenlisäks F oli mukana ja se piti viedä fritikseen. Jotkut ihmetteli mikä on fritis, se on sellanen kerho koululla kesäsin, ennenku koulu varsinaisesti alkaa. Siellä askarrellaan ja tehdään retkiä.

Mut saatiin F:n kanssa huutoitkuraivareista kärsivät pojat jotenkin koululle asti. Siellä erittäin ystävälliset opettajat soitti hostäidille ja se sano, että voidaan olla tää päivä kotona. Vaikka oon hoitanut lapsia suhteellisen paljon, ni en oo koskaan nähny sellasta itkuraivaria, ja sitku kyseessä on vielä kaksoset, ni ne raivarit kerrotaan kahdella. Ne lisäks villitsee toisiaan ja jos toinen itkee, ni toinenki itkee vaikka sitten ilman syytä.
 Torstai oltiin poikien kaa kotona koko päivä, ja kaikki meni tosi hyvin! Ne rauhottu oikeestaan samantien, kun sai kuulla, että mennään kotiin päiväks, eikä dagikseen. Pelailtiin jalkapalloa, luettiin kirjoja, leikittiin lääkäriä ja tehtiin yhessä S:n kanssa ruokaa.

Perjantaina hostisä tuli mun kanssa osan matkaa varmuuden vuoks, jos pojat alkaa taas kiukuttelemaan siitä, ettei ehdi sanomaan hejdå. Kaikki meni kuitenki hyvin.

Ette arvaakkaan miten ihana tunne on, kun vie lapset päiväkotiin ja ne halaa ja pussaa sua. Ja vielä ihanempaa on, kun ne hakee sieltä. Toinen yleensä näkee mut ensin ja hihkasee toiselle, ja sitten ne yhessä juoksee päätä pahkaa mun luo ja antaa ison halin.
Eilen sitte illalla oli fredagsmys, eli perjantaina speciaalihetki, jolloin lapset sai herkkuja ja katottiin leffaa kynttilänvalossa. Kun pojat oli nukkumassa, ja tytöt keittiössä leipomassa muffinsseja, niin juteltiin hostäidin kanssa kahdestaan. Se sano, että heti ekana iltana kaikki neljä lasta oli yläkerrassa nukkumaan mennessä sanonut, että ne tykkää Sinistä tosi paljon. Mua alko itkettää, kun se tuntu niin ihanalta, että lapset hyväksyy mut niitten au pairiks. Koska eihän se mikään itsestäänselvyys oo, et ne tykkää musta tai antaa mun leikkiä niiden kanssa. Yhtä hyvin ne vois olla silleen, että "ei me haluta sua leikkimään, mee pois". Mut onneks ei!

Tänään mulla on lisätöitä, kun vanhemmilla on juhlat. Mä vahdin kaikkia neljää lasta plus kauhukoiranpentua yksin. Uskon, että kaikki menee hyvin! Nyt kello on kuitenki niin paljon, että varmaan tuolla jo ihmetellään missä mä oon... Eilen meni aika myöhään, olin vasta 23:30 omassa huoneessa... Sit aamulla ku heräsin, tipuin sängystä ja iskin ohimon terävään yöpäydän kulmaan ja siitä tuli vähän verta :D Jotenki mun tuuria.

Otsikko suomeksi: "en halua unohtaa miltä se tuntui".

perjantai 14. elokuuta 2015

All about my hair -tag ♥

Haastoin ite itteni tähän tagiin/haasteeseen. Kyseessä on siis All About My Hair -tag. Musta tää oli tosi kiva ja tahdoin ehdottomasti tehdä tän, kun tunnetusti mun hiushistoria on hyvin värikäs.

Kysymyksethän kuuluu näin:
 1. Milloin muutit hiusmalliasi ensimmäisen kerran?
2. Milloin värjäsit tai raidoitit hiuksiasi ensimmäisen kerran?
3. Hiustuote, jota ilman et voisi elää?
4. Hiustuote, jonka ostoa kadut?
5. Millaisiksi haluaisit värjätä hiuksesi?
6. Minkä hiustenhoitotuotteen haluaisit hankkia?
7. Hiustuote, joka ei toiminut hiuksillasi?
8. Mitä mieltä olet hiustenpidennyksistä?
9. Hiustenhoitosääntö, jota hyvin harvoin noudatat?
10. Käytätkö vitamiineja hiustesi kunnon parantamiseksi? Ovatko ne auttaneet?
11. Kuka on hiusidolisi? 

Tarkotuksena on myös haastaa 11 muuta bloggaajaa, mut saa nähä kuinka monta keksin kenen haluisin tän tekevän! Mutta let's start!
1. Milloin muutit hiusmalliasi ensimmäisen kerran?
On vaikee muistaa jokaista "hiuskokeilua" lapsesta asti, mut ensimmäinen radikaalein muutos tapahtu vasta muistaakseni ysiluokalla! (ylläoleva kuva) Mulla oli lapsena tosi ohuet ja hennot hiukset, eikä ne olleet kovin pitkätkään. Mut sit yläasteella ne alko kasvaa (jee) ja minä tyhmä menin leikkaamaan ne polkkatukaks... Ja värjäsin samalla ekaa kertaa kirkkaanpunaset hiukset! Olihan ne ihan kivat, ainakin värin puolesta, mut ihanemmat ois ollu pitkät punaset, nytkun jälkeenpäin ajattelee.

2. Milloin värjäsit tai raidoitit hiuksiasi ensimmäisen kerran?
Muistaakseni se oli kutosluokalla, kun laitettiin kampaajalla neljä vaaleeta raitaa mun hiuksiin :D

3. Hiustuote, jota ilman et voisi elää?
Yksinkertasesti ylipäätänsä joku hoitoaine! Mun hiukset on muuten ihan solmussa ja takussa, ellen käyttäis hoitoainetta. Aina kun pesen hiuksia ensin shampoolla, niin ne on sen jälkeen ihan takussa, mut sitkun laittaa hoitoainetta niin johan selvenee.
4. Hiustuote, jonka ostoa kadut?
Live HD sininen hiusväri. Tätä ei tarvinnu miettiä kahta sekunttia kauempaa. Kadunkadunkadun. Ei olis ikinä pitäny edes ajatella sinisiä hiuksia! Se sininen väri jämähti kiinni mun latvoihin ja lopulta vaalennusten jälkeen muuttui vihreän harmaaks...  Sen jälkeen kävi niin, että otin sakset käteen ja leikkasin kaiken sinisen pois mun hiuksista. Samalla leikkasin etuhiukset :D

5. Millaisiksi haluaisit värjätä hiuksesi?
Musta olis pinkit hiukset aivan ihanat! Tai oikeestaan haluisin hattaran vaaleenpunaset, mut sitä varten pitäis pohjavärin olla niin platinan vaalea, että mulla ei olis sen vaalennuksen jälkeen karvaakaan päässä...

6. Minkä hiustenhoitotuotteen haluaisit hankkia?
Musta tuntuu, että multa löytyy jo kaikkea :'D
7. Hiustuote, joka ei toiminut hiuksillasi?
Jälleen kerran Schwarzkopfin got2b beach babe -vaalennussuihke. Luin Heidin blogista joskus siitä, ja Heidi kehu sitä tosi paljon ni päätin kokeilla. Tollanen pieni suihkeputeli makso joku 8€, ja se ei toiminu mulla ollenkaan. Jätti hiukset vaan tahmasiks ja ne meni ihan takkuun.

8. Mitä mieltä olet hiustenpidennyksistä?
Joskus salaa haaveilen niistä, mut oon päättäny etten sellasia ota. Oon nähny muutamalla kaverilla kauhukokemuksia niistä, miten hiukset voi mennä ihan järkyttävään kuntoon, enkä haluu pilata omia hiuksia. Ainut mitä voisin kokeilla, on clip-on:it. Klipsipidennykset ei silleen vahingoita hiuksia ja ne on helppo ottaa aina poiskin. Mut se on aivan kamalaa jos jonkun hiuksista näkee, että niissä on pidennykset... Musta niitten pitäis olla huomaamattomat ja luonnollisen näköset, eikä sellaset mitkä näkyy kilometrin päähän ja on ihan erisävysetkin vielä ku omat hiukset. Mut parhaimmillaan pidennykset voi näyttää ihanalta!

9. Hiustenhoitosääntö, jota hyvin harvoin noudatat?
"Älä harjaa märkiä hiuksia". Hupsista, mä harjaan hiukset AINA märkinä, muuten ne menee kiharoiks kuivuessaan. Mun on pakko harjata niitä märkinä ja tasasin väliajoin sillä välin ku ne kuivuu. Sillä keinolla niistä tulee suorat ilman suoristusrautaa.

10. Käytätkö vitamiineja hiustesi kunnon parantamiseksi? Ovatko ne auttaneet?
En. En syö oikein mitään vitamiineja, joskus välillä napsin D-vitamiinia koska se on mansikanmakusta :D En oo koskaan syöny edes biotiinia tai mitään vastaavia valmisteita.
11. Kuka on hiusidolisi? 
Tätäkään ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä! Johanna Kurkela, ehdottomasti. Mä en pääse koskaan punasten hiusten ihannoinnista eroon, ja etuhiukset on kans toinen mitä rakastan. Pitkät hiukset on unelma, joten kuka vois olla täydellisempi hiusidoli kuin Johanna? Lisäks Johanna on monessa muussakin asiassa mun idoli, täydellinen laulamaan ja ihana elämänasenne

Tässä oli kaikki hiuksistani, tai ehkei ihan kaikki, mutta kaikki mitä näistä kysymyksistä irtos!
Mä haastan vuorostani:
Janica
Sara
Roxy
Lili
Mikaela
Jenna
Annika
Selina

torstai 13. elokuuta 2015

Ruotsin + laivan ostoksia ♥

Oon ehtinyt jo vähän shoppailemaankin täällä Ruotissa, joten ajattelin tehdä ostospostauksen! Laivalla tietysti ei oo paljon muuta tekemistä kuin kierrellä kauppoja, mut täällä maissa oon käyny kolmena päivänä (neljästä) ostoskeskuksissa, kuten Solna Centrumissa ja Vällingbyssä, sekä myös yks päivä olin siellä Tukholman ydinkeskustassa. Muuten en oo ostellut paljon mitään Ruotsissa, ainoostaan yhden jutun, mut siellä Solnassa oli NewYorker niin mä vähän villiinnyin...
59kr
59kr
59kr
59kr
59kr // 99kr
52kr
15kr
laivan ostoksia
Seuraavaks täytyy ilmeisesti ostaa uus matkalaukku (sittenkin...). Ostin näitä kesävaatteita alennusmyynneistä, koska olin pakannu 99% talvivaatteita mukaan, mut kuinka ollakkaan, täällä Ruotsissa on KESÄ!! +26 astetta parhaimmillaan koko viikko. Varmaan mä jotain villapaitoja pidänki siinä säässä :'D Toisaalta kuitenki toivon, että tulis jo se syksy... 
♥♥♥
Eilinenkin päivä meni hyvin! Vein ja hain pojat päiväkodista eli dagiksesta yksin, ja kaikki meni hyvin! Vähän meinaa aamusin tulla kiire, ku poikien pitäis olla viimeistää 9 siellä, ja yleensä lähetään vasta varttia vaille, vaikka oon suunnitellut että lähettäis jo puolelta. Kun niillä kestää ikuisuus siinä matkassa, minkä mä kävelen yksin viidessä minuutissa... Kun ne ihmettelee kaikki traktorit ja etanat mitä matkan varrella on. Mut sellasia ne neljävuotiaat on. Nyt ollaan parina päivänä jouduttu juosta loppumatka, että ne ehtis yheksäks sinne :D Juoksemisesta ne kyllä tykkää!

Yleensä sit iltapäivällä ku haen ne sieltä, otan kaksosrattaat mukaan jos ne ei jaksakkaan kävellä. Se riippuu ihan päivästä, ekana päivänä jouduttiin kantamaan S, tokana päivänä ne jakso molemmat kävellä, eilen taas ne valitti koko matkan että ne on niin väsyneitä, ettei jaksa kävellä. Sit mä lupasin tänään ottaa rattaat mukaan, vaikka ihan varmuuden vuoks.

Ainut ongelma mikä tähän mennessä on tullut vastaan, on se näitten koiranpentu. Se on nyt 4kk vanha, mut se ei osaa käyttäytyä yhtään. Se haukkuu ja räksyttää ihan koko ajan. Lisäks se puree ihan sika kovaa, mun kädet ja jalat on ihan mustelmilla ja naarmuilla... Ja se rikko mun legginssitki tässä yks päivä. Se on ihan se ja sama mitä sille piskille sanoo, ni se ei tottele mitään. Lisäks se pissaa ja kakkaa sisälle enemmän ku ulos! Kiva siivota päivittäin sen pissoja ja kakkoja lattialta... Ku se on vieläpä niin pelokas ku se pelkää autoja, ettei se uskalla mennä edes pihalle! En oo kertaakaan joutunut, huom joutunut, viemään sitä kävelylle, kun ei se uskalla mennä edes takapihalle. Kuulemma se ei ollu vielä pari viikkoa sitte tällänen.

Mut muuten kaikki menee hyvin! Uskallan jo puhua ruotsia ja melkeinpä kaikki jännitys on kaikonnut. Tapasin eilen yhen toisen au pairin, ja käytiin kahvilla tossa Saltsjöbaden Centrumissa. Oli ihan kiva jutella, ainut mikä tuli vastaan oli pieni kielimuuri. Se ei osannut montaakaan sanaa ruotsia, ainoostaan saksaa ja englantia. Mä taas osaan ruotsia, mutten montaakaan sanaa saksaa tai englantia. Mun englanti oli ihan hirveetä, hävetti oikein puhua sitä kun joka toinen sana tuli ruotsiks ja sit piti koko ajan korjata sanomisiaan...

Heräsin tänään jo 6:15, joten oli aikaa tulla kirjottelemaan tänne kunnolla!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

djur

Kun olin mun kummeilla, kuvailin vähän niiden eläimiä! Eläimiä on hauska, vaikkakin erittäin haasteellinen kuvata! Tai onhan niistä helppo ottaa kuvia, mut jos haluaa onnistuneita kuvia ni se on asia erikseen.

Eilinenkin päivä meni loistavasti, vein pojat ja F:n yksin ja hain yksin. Kaikki meni tosi hienosti, turhaan jännitin! Ruuaks oli lapsille luvattu, että teen makaronilaatikkoa suomalaiseen tapaan. Ruuanlaitto oli vaan vähän hankalaa kun näitten koiranpentu hyppi jaloissa koko ajan. Mut mun makaronilaatikko oli suurmenestys :D Meillä oli K:n kaks kaveria kylässä, ni siitä riitti kuudelle lapselle, mulle ja illalla vielä vanhemmillekkin.

Kello hurahtaa taas niiiin äkkiä, pitää mennä laittaa aamupalaa. Uskon, että tästä päivästä tulee kiva! Saatan tavata yhen toisen au pairin, jos sille käy!

tiistai 11. elokuuta 2015

jag kommer älska varje stund och andetag

Ensimmäinen työpäivä takana ja toinen alussa! Eilen mun piti seittemältä aamulla olla jo työn touhussa, mut tänään vasta puol 8. Vien pojat tänään yksin päiväkotiin ja F:n fritikseen. K menee kai jommankumman vanhemman töihin mukaan, ilmeisesti äidin, koska isä saattaa tänäänkin työskennellä kotona etänä.

Eilinen oli jo huomattavasti parempi päivä kuin sunnuntai! Se eka päivä tosiaan on aika kamala, kun on ihan hukassa kaiken kanssa. Eilen meni kuitenkin paljon paremmin! Alotettiin aamutoimilla lasten kanssa, ja lähettiin äidin kanssa viemään lapsia fritikseen ja dagikseen, ja samalla mulle näytettiin reitti niihin. Kotona olin K:n, vanhimman tytön kanssa, pelailtiin iPadilla matikkapeliä yhessä. Isän kanssa käytiin kaupassa ja se näytti vähän lähiympäristöä ja juteltiin siinä samalla kaikenlaista. Vietiin ostokset kotiin, ja lähettiin hakemaan yhessä poikia. 

Sen jälkeen mä tein ruuan ja pojat nukahti sohvalle, kun ne ei nuku dagiksessa. Tytöt oli uimassa ja isä ja äiti töissä. Mä hengailin koiran kanssa keittiössä ja vahdin ruokaa :D Sitte ku äiti tuli kotiin, ni syötiin ja annoin vihdoin mun Suomen tuliaiset! Kaikki villiinty niistä ihan totaalisesti!! :D Voi että pojat rakasti niitä muumipehmoleluja ja tytöt hiuskoristeita, äiti leivontajuttuja ja koko perhe oli tosi ilonen!
Ilta venykin aika pitkäks, kun jäin leikkimään lasten kanssa. Ilta vaan hujahti ennenku huomasinkaan! Nyt huomaa, että lapset on todella ihania ihan oikeestikkin! Kaksoset on jo ihan helppo tunnistaa toisistaan, vaikka pelkäsin että siihen menee koko au pair vuosi!! Istuttiin kaikki lapset ja minä illalla sohvalla viidestään, ja pelailtiin F:n jotain konsolipeliä vuorotellen. Mulle tuli siitä niin onnellinen olo, että lapset on kai hyväksyny mut niitten au pairiks ja vanhemmatkin toivottavasti.

Oon saanu ruotsinkielestä taas kiinni, lasten kanssa juttelen ihan niitä näitä! Vanhempien kanssa oon vielä vähän "oo-o"-linjalla, mut eiköhän ala pian puhetta syntyä niillekkin. Mä oon vaan niin onnellinen! Mua kyllä jännittää viedä lapset kohta dagikseen ja fritikseen yksin, mut uskon, et kaikki menee hyvin. Onneks ne molemmat paikat on tosi lähellä kotia ja reitti on helppo.

Nyt kello alkaa olemaan sen verran, että pitänee lopetella. Mä tiedän jotenki, että tästä tulee ihana au pair -aika! En tiiä mikä tässä edes vois mennä pieleen. Kaikki on niin ihanaa, kuten otsikossakin lukee 

maanantai 10. elokuuta 2015

host perheeni ♥

En oo puhunut täällä oikeestaan yhtään siitä millanen perhe mulla on Ruotsissa, joten ajattelin nyt omistaa sille oman postauksen. En kuitenkaan tuu kauheen tarkkaan kertomaan kaikkea, koska haluun antaa heillekkin jotain yksityisyyttä, sikspä kuvatkin on netistä.

Mun host perheessä on 4 lasta. 10-vuotias tyttö K, 8-vuotias tyttö F ja 4-vuotiaat identtiset kaksospojat L ja S. Ihan jo ennenku mulla oli edes perhettä, tiesin haluavani, että perheessä olis monta lasta, mitä enemmän - sen parempi. Ja mahdollisimman pieniäkin kaikenlisäks. Ja kaksoset olis ehdottomasti plussaa :D Ajattelin etukäteen jo, etten haluais yli 10-vuotiaita lapsia siinä perheessä olevan, koska sitä vanhemmat alkaa olemaan jo sen verran isoja, ettei niitä tarvitte silleen hoitaa. Mulle olis ollut unelma, jos perheessä olis ollut vauva, mut tässä perheessä "vauvat" on jo 4-vuotiaita, mut plussaa on, että ne on kaksoset.

Joku saattaa ihmetellä, että mitä ihmeen vaatimuksia mulla oli lasten suhteen, mut kuitenki au pair -aika on sen verran ainutlaatunen tilaisuus, etten halua perheeseen jossa on yks 13-vuotias lapsi... Haluan haasteita, ja oppia olemaan yhtä aikaa monen lapsen kanssa, ja myös eri-ikäisten. Vaikka pikkuprinsessan kanssa oon saanut kokemusta lastenhoidosta vauvasta 8-vuotiaaseen pikkuneitiin, niin siinä oon ollut kuitenkin aina kahdestaan sen kanssa, enkä esim neljän lapsen kanssa yhtäaikaa. Lisäks mua on aina jollain tapaa kiehtoneet kaksoset, musta on mielenkiintosta miten kaks yhtäaikaa syntynyttä ihmistä on kuitenkin ihan erilaisia. En oo koskaan hoitanut kaksosia, joten se vähän jännittää, mut eiköhän kaikki mee hyvin heti siitä lähtien, kun opin tunnistamaan ne pojat toisistaan :D
Neljä 4-10 vuotiasta lasta on aika paljon, ja todella monet (oikeestaan kaikki) on kauhistelleet, kun oon kertonut lasten määrästä perheessä. Mua se ei ainakaan vielä kauhistuta, otan sen vaan haasteena ja tiedän, että pärjään kyllä. Mut sen lisäks, että siellä on neljä pientä lasta, niillä on myös koiranpentu! Moni saattais olla ihan haltioissaan koiranpennusta... Mut mä en. Mä en ymmärrä koirista mitään ja pelkäänkin isompia koiria. Mut otan senkin haasteena, ja oon yrittänyt nyt etukäteen tutustua kavereitten koiriin ja vähän totutella niihin. Ei se niin kamalaa oo ollut. Oon alusta asti ajatellut, että "kyllä mä lasten kanssa pärjään, mut koirasta en oo niin varma".

Perheessä on tietysti myös äiti ja isä, ei ne lapset ja koira siellä keskenään elä. Oon jutellut alusta asti äidin kanssa viesteillä, ja hän on ainakin ihan älyttömän mukava ja ihana ihminen. Koko perhe vaikuttaa todella kiltiltä ja ystävälliseltä. Ihan vielä näin livenäkin! En oikeesti parempaa perhettä ois voinut kuvitellakkaan.

Mun host perhe asuu Tukholmassa, tarkemmin Saltsjöbadenissa. Jos joku tietää Solsidan-sarjan, niin se on kuvattu ihan siinä lähistöllä! Tää paikka on aika lähellä merta, tai oikeestaan käytännössä meren rannalla. Vaikka talo ei ookkaan ihan siinä rannalla, niin ei siitä oo kuin alle 200m meren rantaan. Tukholman keskustaan pääsee helposti junalla, se kestää joku puolisen tuntia. Sinänsä se ei oo mikään ongelma, koska oon tottunut istumaan 50 minuuttiakin suuntaansa kaks kertaa päivässä bussissa, ku oon kulkenut Lahteen kouluun.
Mulla on sellanen tunne, et kaikki tulee menemään hyvin perheen kanssa. Jos jotain ongelmia tulee, niin ne ei liity perheeseen. Tavallaan pelottaakin vähän, miten täydelliseltä tää perhe vaikuttaa! Miten mulle on voinut käydä niin hyvä tuuri? Yritän olla onnellinen, mut tää kaikki tuntuu vaan niin uskomattoman epätodelliselta.

Nyt on sitte ensimmäinen työaamu käsillä. Kello on kohta seittemän, joten mä hipsin tonne keskikerrokseen! Nykyään sit tää postausaika saattaa olla aika aikanen ihan vaan siitä syystä, etten tiedä miten pääsen postaamaan, joten postaan sit ennenku työt alkaa!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

ensihetken fiilikset!

 Nyt mä sitten oon täällä perheessä ja kaikki on tähän asti menny todella hienosti! Tultiin tänne äitin ja kummitädin kanssa kolmen jälkeen, ja juotiin kahvit ja juteltiin. Sit mulle esiteltiin talo ja muutenkin näytettiin paikkoja täällä ja tietysti lapsetkin tuli näyttäytymään! Aluks ne oli vähän ujoja, mut hyvin pian ne pääs irti ujoudesta ja oli omia ittejänsä. Toisin ku minä...

Mua alko automatkalla jännittää ihan tajuttomasti, ja viimesillä metreillä ennen pihaa en meinannu pystyy olee paikoillaankaan! Näin kuitenkin mun hostäidin siellä ovella ja se tuli vastaan portille. Mä meinasin pyörtyä jännityksestä. Kielitaito katos jonnekin taivaan tuuliin, eikä se oo vieläkään palautunut. Vastailen vaan kaikkeen "oo-o" ja "okejj" ja hymyilen nätisti ja välillä nauran. Ymmärrän siis suunnilleen kaiken mitä ne puhuu, mut jännitykseltäni en pysty ite montaakaan sanaa sanomaan. Ja sekös vasta ärsyttää! Muotoilen päässä hienoja lauseita keskustelun aikana, mut sitku olis tilaisuus sanoa ne ääneen, ni vastaan vaa et "oo-o", mikä on siis vähänku joo.
Kun mun saattojoukot lähti, niin menin purkamaan kasseja. Pojat tuli kurkkimaan mitä mä teen, mut ne ei oikein uskaltanu sanoa mitään. Sen jälkeen oli ruoka, ja syötiin kaikki yhdessä. Jäin ruuan jälkeen hostäidin kanssa juttelemaan kaikesta, sillä aikaa ku muut katto Tingelingiä, eli Helinä Keijua. Sovittiin alkuviikon ohjelmaa, huomenna on seittemältä herätys ja pojat päiväkotiin ekaa päivää kesäloman jälkeen.

Tää perhe on siis aivan ihana, mulla ei oo epäilystäkään, ettenkö mä tykkäis tästä perheestä!! Mut pelkään, että tää mun ujous ja hiljaisuus saa ne aattelemaan, etten ookkaan niille sopiva au pair... Vitsi ku ärsyttää!! Mä tiedän, että osaan puhua, mut ku pääsis tästä saakelin jännityksestä eroon! Pitäis vaan uskaltautua avaamaan suunsa, ja vaikka meniskin sanat väärään järjestykseen ja taivutukset päin puuta, ni eiköhän ne tajua mitä ajan takaa.

Kello on täällä nyt yheksän, Suomessa jo kymmenen. Mun aikaerokello ei oo vielkään oikein päivittynyt, mut eiköhän se pian käänny. Kirjottelen täällä mun omassa huoneessa ja mietin kuumeisesti, pitäiskö mun mennä vielä keskikerrokseen sanomaan hyvää yötä tai jotain.... Tai odottaako ne mua siellä, että tuun syömään iltapalaa? Ärsyttää tää tietämättömyys, mut se kuuluuki näin aluks asiaan. Josko nukun yön yli ja huomenna osaan taas avata suuni...