sunnuntai 31. elokuuta 2014

Biozell colormask Silver

Niinku eilisessä postauksessa sanoinki, ni ostin tätä Silver-colormaskia, eli vähänniinku hopeashampoota, jonka pitäis poistaa keltasuutta vaaleista hiuksista. Mulla on kohta koko kavalkadi näitä colormaskeja, kun löytyy jo pepper, raspberry, mandarin ja nyt tää silver, ja äitillä on vielä sellanen ruskeakin. Pepperiä käytin sillon joka kerta ku pesin hiukset, kun mulla oli vielä kirkkaanpunaset hiukset. Mandarinista oon tehny oman postauksen ku käytin sitä ekan kerran (klik). Siinä eron huomaa aika hyvin! Raspberrystä on myös oma postaus (klik). 

Mutta nyt tähän Silveriin! Joskus 3 vuotta sitten ku mulla oli viimeks blondit hiukset, ni käytin jotain kampaamosta ostettua L´oréalin hopeashampoota, joka oli sellasessa pumppupullossa, mut lahjotin sen Jasminelle koska värjäsin hiukset punasiks ja se jäi tarpeettomaks. Se oli ainakin tosi tehokasta, se oli väriltään ihan sähkönsinistä ja tosi tummaa. Siks oletin tältä jotain samanlaista, koska oon muuten ollu tosi tyytyväinen noihin muihin Biozellin ja KC:n colormaskeihin. No katotaan mitä kävi!
Ennen
Ennen mun hiukset oli lievästi sanottuna keltaset, riippu vähän valosta ja taustasta mihin verrata. Jonkun platinablondin vierellä näytin ihan hirveeltä, mut vaikka bruneten vierellä ihan perus blondilta. Ei se keltasuus mua oikeestaan häirinnyt millään tavalla, halusin vaan kokeilla jos saisin niihin vähän eri sävyä tolla colormaskilla!
Levitys
Luulin, että sieltä putelista olis tullut jotain sinistä mönjää, mut sen sijaan se olikin violettia! Tai mun silmissä toi näyttää enemmän lilalta ku siniseltä. Vähän tommosta harmaanliilaa. Ja vaaleeta! Levitin sitä kuiviin hiuksiin, ihan yhtä epäriittoisaa ku muutki colormaskit... Annoin vaikuttaa ehkä joku 5min, kun ohjeessa sanottiin että 3-5min. Hiuksissa se näytti ihan läpinäkyvältä! Kaikki pigmentti katos siitä levittäessä. Kun se 
L´oréalin hopeashampoo sai mut näyttämään ihan smurffilta, kun kädet ja naama ja pää oli ihan kirkkaan siniset. Säikähdinki sillon ekalla kerralla sitä käyttäessä, että apua jos tää sininen jää mun hiuksiin ku se on näin voimakasta... Mut se kyllä peseyty pois hyvin.
Lopputulos
Tältä mun hiukset näyttää nyt! Valo huijaa aika paljon, koska no.. ei ne nyt ihan noin paljoa muuttunut. Mut ehkä niissä pienen eron huomaa? On vaan niin vaikee ottaa kuvaa näistä ku ulkoota tulee niin paljon kirkasta valoa ja se saa nää näyttämään liian vaaleilta, ku tarkotus olis saada ne näyttämään just siltä millaset ne onkin. Mut jos ei mitään muuta, ni ainakin tuli taas laitettua hoitavaa naamiota koko hiuksiin, ni tuntuu nää nyt pehmeemmiltä!

Olisin niin halunnnu sitä KC:n Colormask Pearlia... Tyhmä Sokos kun siellä ei ollu sitä. Onneks näin pitkiin hiuksiin uppoo puol purkkia kerrallaan, joten pääsen siitä pian eroon :D

lauantai 30. elokuuta 2014

voiko milloinkaan valehdella tunteitaan

Eilen illalla lähin extempore Lahteen Saralle yöks ja meil oli tosi kivaa. Mä nukahdin ihme kyllä vasta kymmenen jälkeen, kuulemma sillonki melkein samantien, ku yleensä meen nukkumaan jo ysiltä. Tänää oltii molemmat hereillä jo ennen kaheksaa! Lähettiin aamukävelylle ennen ysiä ja tultiin takas, sit myöhemmin käveltiin vielä uudestaan keskustaan. Käytiin subissa syömässä, kierreltiin kaupoissa ja ihmeteltiin poliiseja Triossa, kun siellä oli joku Poliisi-päivä. Mä ostin Sokokselta "hopeashampoon" eli hopeacolormaskin, koska oisin halunnu uutta KC:n Colormask Pearl-shampoota, mut eipä ollu juuri sitä sävyä siellä niin joten annoin olla ja otin tota. Ja sit myös ajat sitten loppunutta kuivashampoota. Ja vielä ennakoiden kohta loppuvaa naamanpesuainetta.

Aion testaa vaikuttaaks toi hopeamönjä näihin hiuksiin mitenkään. Voin siitä sit tehdä vaik oman postauksen.

Ei mulla muuta, loppuviikonloppu menee kotona siivoillessa todennäkösesti.

perjantai 29. elokuuta 2014

#kutsumua

Älä kutsu mua vammaseks, ettekö te nää miten mä yritin olla teillekin ystävällinen, vaikka te päivät pitkät haukuitte mua, nauroitte kaikelle mitä mä tein ja sillekkin vaikken olis tehnytkään mitään. Mä muistan vielä vuosien jälkeenkin ne ilkkuvat katseet koulun käytävillä ja luokissa ja tunneilla ja kaupungillakin. Netissäkään te ette jättäneet mua rauhaan. Ettekö te tajua miten paljon se satuttaa? Mä yritin kestää sen kaiken kiltisti, koska mä en tehnyt mitään väärää, te olitte syyllisiä. Edes eräs ainut opettaja kelle kerroin, ei tehnyt mitään, "kyllä se siitä", se vaan sanoi. Jopa erään kiusaajan äiti sanoi, että "se tyttö nyt on vaan vähän sellanen, ei sille oikein mitään mahda". Ai ei mahda mitään? Suututtaa. Sillekkään ei sitten varmaan mahda mitään, että saitte mut haluamaan kuolla.

Mä en ole vammanen, en idiootti, en läski, en tyhmä enkä mitään muutakaan mikskä te mua sanoitte. Mä olen ystävällinen ja mukava, en täydellinen mutta ette tekään ole. Pahinta tässä on se, että siitä on monta vuotta ja mä en ole vieläkään päässyt yli siitä kaikesta. Älkää kiusatko ketään. Se jättää niin pitkäks aikaa syvät haavat jotka ei parane helpolla. Ihmiset on erilaisia, toisia kiusaaminen ei satuta niin paljon, mut on myös herkkiä ihmisiä joihin se jättää pysyvät jäljet. Ei kukaan ole ansainnut tulla kiusatuks.


Päätin osallistua itekkin tähän kiusaamisenvastaiseen kampanjaan, jonka Suomen lukiolaistenliitto on aloittanut. #kutsumua-kampanjanassa on kyse siitä, että koulun käytävillä oppilaita haukutaan ja nimitellään. Ihmiset on laittanut sosiaalisiin medioihin kuvia, joissa rastitaan lapulla haukkumanimi ja kirjoitetaan jotain millainen oikeasti on.

"Päivittäinen huutelu, nimittely ja töniminen käytävillä kuuluvat tuhansien nuorten ja aikuisten arkeen. Haukkujien sanat viiltävät syvälle ja tuntuvat pitkään. Jos kuulee joka päivä olevansa tyhmä ja lihava, alkaa pian uskoa sitä itsekin.
Kiusaaminen ei ole koskaan oikein. Ei kouluissa, työpaikoilla, internetissä tai oikeassa elämässä." 
-Nyt.fi

ÄLKÄÄ KIUSATKO KETÄÄN!

älä katso taakse tai eteenpäin, ollaan tää hetki vaan nyt tässä näin

Juttelin eilen yhden viisaan ihmisen kanssa siitä, että pitäis osata elää hetkessä. Hänen sanoillaan, tuntuu että se on nykyään kuin Graalin malja että osaa elää hetkessä. Niin monet ihmiset on juuttunu menneisyyteen ja kantaa sitä taakkaa mukanaan joka päivä. Itekkin kuulun juuri niihin ihmisiin, jotka ei osaa päästää menneisyydestään irti. On vaan niin vaikeaa unohtaa, päästää irti. Mikähän siinä oikein pelottaa niin paljon? Ehkä ainakin mun kohdalla se, että niistä asioista pitäis pystyä puhumaan, ennenkuin niistä voi päästä yli. Toisen viisaan ihmisen sanoin, pitää muistaa ennenkuin voi unohtaa. Mutta jos se pelottaa liikaa? Enkä mä tässä puhu koko menneisyydestä, vaan yksittäisistä asioista siellä. Se vaan on niin vaikeeta.

Vaikka menneisyydestä onkin niin vaikea päästä yli ja unohtaa siellä tapahtuneet virheet ja pahat asiat, niin melkein yhtä vaikeaa on olla murehtimatta tulevasta. Ainakin mä stressaannun tosi helposti jos alan miettimään tulevaisuutta. Tuntuu ettei siellä ole kuitenkaan mitään hyvää ja kaikki näyttäytyy toivottomana, vaikka eihän se voi olla mahdollista, että sekä menneisyys että tulevaisuus olis yhtä synkkiä. Pakko jonkun karman on astua kehiin jossain vaiheessa. Siihen mä yritän luottaa, vaikka sekään ei oo helppoa.

Mua ahdistaa kun tuntuu että kaikkien muiden asiat järjestyy ja omat vaan sotkeutuu entisestään. Kaverit muuttaa omiin koteihin ja osa saa jo lapsia ja menee naimisiin. Ne valmistuu ylioppilaiks ja muuttaa toiselle puolelle Suomea opiskelemaan yliopistoihin. Ja nuoremmat kaverit haaveilee mihin ne menee peruskoulun jälkeen ja vähän vanhemmat opiskelee menestyksekkäästi lukiossa tai amiksessa. Ja mitä mä teen? En mitään, siis en kertakaikkiaan mitään. Koulukin taas jäi, kun ei huvita yhden tunnin takia istua kahta tuntia bussissa. Mikään ei oikeesti onnistu mun elämässä. Menneisyydestä ei pääse eroon, nykyhetki on perseestä ja tulevaisuus näyttää yhtä kamalalta. Onneks on sentään Janna joka lohduttaa...

Toiset kilpaa jo lapsia saa Rivitaloissaan niitä kastaa Mulle riittää kun sanot lähdetään Ihanasti niin että mua huimaa Älä katso taakse tai eteenpäin Ollaan tää hetki vaan nyt tässä näin Sinä tarjoot tulta Ja laitan kaikki turvaköydet sillä palamaan Mä oon jo väsynyt puhumaan Sun silmät kertoo antaa mennä vaan Enkä muuta kaipaa Ei lupauksii tai huomista En mä haluu jäädä katumaan Sä oot nuori hei ethän lupaa Loppuun asti mua aina rakastaa Rakastat tai et nyt tai ei koskaan Älä katso taakse tai eteenpäin Ollaan tää hetki vaan nyt tässä näin Sinä tarjoot tulta Ja laitan kaikki turvaköydet sillä palamaan Mä oon jo väsynyt puhumaan Sun silmät kertoo anna mennä vaan Enkä muuta kaipaa Ei lupauksii tai huomista Tai huomista
- Janna -

torstai 28. elokuuta 2014

I've learned to live half alive

Haha mä en yleensä koskaan käytä huulipunaa, koska se ei mun mielestä sovi mulle ollenkaan, ei siis yhtään!! Mut näissä kuvissa mulla on... Toi on yks ainoo sävy, minkä oon todennu joskus sopivan mulle, sekään ei aina sovi. Emmä tiedä mistä se johtuu, että näytän ihan pelleltä jos laitan huulipunaa...
Muita huulipunan käyttämättäjättäjiä koska se ei tunnu sopivan?

Mä oon koko aamun viimeset neljä tuntia vaan säätäny tän blogin kanssa enemmän tai vähemmän millon ahdistuneena ja millon innostuneena. Välillä oikeesti loistin ilosta ihan että JES ja välillä aloin melkee jo itkemään et apua... Koska HTML-kieli ei ihan sovi mun sormille. Eikä edes CSS tunnu luonnistuvan. Onneks kukaan ei varmaan käynyt täällä tän aamun aikana, koska täällä tapahtu sellasia muutoksia mitkä kumosin kuitenki pois, mitkä sai tän näyttämään ihan tyhmältä. Koska kaikkee pitää kokeilla... Jotkut asiat jäi ärsyttämään ku en niissä onnistunu, mitkä oisin ehdottomasti just halunnukki tähän blogiin.

Must on hassuu et aina oletetaan et mä oon joku kaikkitietävä kaikessa. Siis hirveen monet mun kaverit ja vaikkei olis kaverikaan, ni olettaa et Siniltä ku kysyy ni Sini tietää. Esimerkiks just kaikki blogin-, kuvien- ja videonmuokkausjutut oon kaikki ihan ite oppinut. En mä siis välttämättä sanois, että tiedän mitään, oon vaan kokeilemalla kokeillut kaikkee ja sitä kautta oppinut juttuja. Multa kyselläänkin hirveesti kaikkee, että miten oot saanu ton tollaseks ja miten sais ton menee tolleen. Tottakai mä autan, jos joku ei oikeesti osaa, mut must on ainaki kiva ite saada onnistumisenkokemuksia siitä, että oppii ite jotain uutta. Oon vaan hirveen huono neuvomaan asioissa, melkein pitäis paikanpäällä näyttää, koska en itekkään ehkä enää muista kaikkee et mitä oon joskus tyyliin puolvahingossa saanut tehtyä.

Ulkona leikataan nurmikkoa, koko aamun on kuulunu kamala meteli ku ruohonleikkuri jyrsii nurmikkoa. Välillä sataa kaatamalla vettä ja valokate ropisee takapihalla. Mä vaan istun edelleen puolen päivän aikaan yöpuku päällä sängyllä koneella muokkaamassa blogia. Missä mun elämä on? Ehkä blogi on mun elämä. Niin monet mulle tärkeet ihmiset lukee tätä, et tätä kautta on mahdollisuus kertoa kuulumisistaan kaikille kerralla, vaikkei muuten jutteliskaan edes. Toki siinä vaiheessa, ku tein blogille omat fb-sivut (löytyy yläpalkista ja tästä klik), ni aika monet facebook-kaverit varmaan lopetti lukemisen, ku ei julkassukkaan enää postauksia omassa profiilissa. (Hitto menee hermot tohon ruohonleikkurin ääneen ulkona... keskittymiskyky on ihan nollassa sen takia). Niin, ehkä blogi on mun elämä. Se tuo niin paljon sisältöä tähän mun elämään. Ja ilman teitä lukijoita ei tässä ois mitään järkeäkään oikeestaan ♥ 

(Mitä ihmettä se ei ollutkaan ruohonleikkuri vaan lehtipuhallin :D Oli pakko käydä laittaa ikkuna kii (sen verran nousta sängyltä) ja katoin ni mies se siellä puhaltelee naapurin katolta olemattomia lehtiä alas... Päätin sit laittaa stereot täysille ja popittaa Jannaa!)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Toivepostaus: ROOMTOUR video

Viides toivepostaus oli video, mutta koska en keksiny mitään aihetta mistä sen kummemmin höpötellä, niin päätin tehdä huoneen esittelyvideon, mutta puhun siinä myös ku te kerran tykkäätte mun puhetta niin kuunnella :D Toivottavasti tykkäätte tästä! Videosta tuli vähän sininen ku oli niin kirkasta enkä tajunnu muuttaa asetuksia mihinkään ku en oo niihin muutamaan vuoteen edes koskenut... Ja toi Vimeo ei anna laittaa HD:tä päälle upotetussa videossa, mut jos klikkaatte kattomaan ton Vimeossa niin laadun saa vähän paremmaks!

tiistai 26. elokuuta 2014

karisman shoppailut

Eilen oltiin Saran kanssa vähän shoppailemassa Karismassa. Kumpikaan ei ollu käyny siellä pitkään aikaan, mut nyt päätettiin extempore ottaa bussi ja lähteä sinne. Sara ei hirveen monta juttua löytänyt, ja mullakin näytti aluks aika huonolta, mut koska farkut piti ostaa ni ne nyt ainakin löyty Seppälästä, jossa kaikki farkut makso 19,95€. Musta ja kukallinen tuubihuivi lähti Glitteristä mukaan ota 2 maksa 1 tarjouksella. Onlystä mustat peruslegginssit tulee aina tarpeeseen, jos ja kun ei aina jaksa farkkuja käyttää. H&M:stä lähti mukaan body scrub tuoksuna vanilla fig ja aivan älyttömän sulonen college-paita, jossa on sinisiä lintuja.
Vaikka tuntuu etten ostanu montaakaan juttua, tai siis silleen erityisen montaa (:D) niin illalla tuntu jo ettei jaksa edes kasseja kantaa. Olin kotona vasta kun Salkkarit loppu, joten ne piti kattoo puhelimen Welho matka-tv:stä. Se on kyl yks parhaista jutuista mun puhelimessa! Mulla on tallennettuna sinne varmaan yli 20 elokuvaa ja varmaan 50 sarjaa. En varmaan koskaan ehdi kattomaan niitä kaikkia! Mutta asiaan, olin oottanu Salkkareita keväästä asti että koska ne jatkuu!! Olin ihan innoissani et jee pääsee näkemään kuka kuoli ammuskelussa ja mitä Iidan "isästä" kerrotaan ja mitä muuta tapahtuu. Mutta. Ei se sitte ollukkaan niin ihmeellinen jakso... Vähän ehkä petyin. Mut ei se haittaa, viel ehtii koko syksyn tapahtua vaikka mitä jännää!

Kiitos Sara ihanasta päivästä ♥ Ja suklaalevystä :D

Te toivoitte viidenneks toivepostaukseks videota. Kyllä kaikki paitsi lempivaate-postaus sai ääniä (onneks se ei koska en osais valita mitään lempivaatteita :D)! Teen sen todennäkösesti tänään ja julkasen huomenna, katotaan mitä keksin siihen!

maanantai 25. elokuuta 2014

enkä muuta kaipaa, en lupauksii tai huomista

Ostin joku aika sitten uudet stereot, mitkä sain vasta nyt viikonloppuna avattua ja laitettua toimintaan. Heti ensimmäisenä aloin tietysti kuuntelemaan ihanaa Jannaa ja oonkin sitä siitä lähtien popittanut aamusta iltaan. Kyllä äänet kuulostaa niin paljon paremmalta ku mun vanhassa puolrikkinäisessä radiossa mikä ei oikeestaan edes pyöritä mitään cd-levyjä puhumattakaan että siitä löytäis jonkun toimivan radiotaajuuden. Joten nää tuli tarpeeseen! On mulla sellanen "torni", mikä on pelkkä kaiutin, mut siin on niin lyhyt johto (ehkä 15cm?) et sillä pystyy kuuntelemaan vaan mp3:sesta musaa. Sekin on joku superhalpa Megamyyntiareenalta ostettu, tais maksaa huikeet 10€ vaikka "oikee hinta" oli muka jotain 10 kertaa kalliimpaa, mut jaa-a uskoakko sitä kuitenkaa... En olis kyllä maksanu siitä yhtään enempää :D Mut se saa edelleen olla mun huoneen nurkassa.

Ihanaa kun alko uus viikko. Yleensä ihmiset vihaa maanantai-päiviä, mut mulle ne on aina uus alku. On kiva alottaa aina tavallaan alusta. Sunnuntaina on jo koko viikon taakka mukana harteilla joten se tuntuu ainakin musta tosi raskaalta. Maanantaisin on vapaampi olo :D Mut tänään ja huomenna ja ylihuomenna ja yliylihuomenna pitäis sataa koko päivän aina kaatamalla vettä... Se ei paljoa innosta, ku ei voi tehdä ulkona mitään... Mut syksy tulee, sen merkki on jatkuva vesisade ja kengissä kastuneet sukat, ainainen sateenvarjon mukana raahaaminen ja se, kun joutuu alkaa käyttämään takkia... Inte kiva.

Vielä aattelin tehä viidennen toivepostauksen, mut te saatte päättää minkä!
Vaihtoehdot on smoothiehaaste, video, mielipidepostaus, kynsipostaus tai lempivaatteet!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Toivepostaus: ruotsi-video

Neljäs toivepostaus tuli sekä Kristalta, että myös anonyymiltä. Toivottiin, että kertoisin mun kiinnostuksesta ruotsiin ja toivottiin sitä ruotsiksi ja videolla, joten toiveenne on kuultu :D Lisäsin tohon nyt vielä tekstitykset suomeks niin kaikki tajuaa ainakin ees sen mitä mä yritin sanoa... Mun kielioppitaidot ja kaikki muutkin taidot on vähän päässy ruostumaan. En edes yrittäny lausua mitenkään hienosti, aattelin vetää tälläsellä vähän suomenruotsipainotuksella, vaikka yleensä tykkäänkin painottaa kuten riikinruotsalaiset. Ja laatu on ennenkaikkea revitty jostain p*stä enkä tajuu miks se laatu menee tollaseks paskaks... Mut toivottavasti tykkäätte silti!! :) Tää video on omasta mielestä ihan kauhea enkä tajuu miten kehtaan julkasta tän, mut koska tätä oli toivottu ja ja ja yritin kuvata tän valehtelematta ainakin 100 kertaa koko ajan epäonnistuen, ja tässä on paras tulos ni voitte kuvitella millasia ne muut videonpätkät oli mitkä oli epäonnistuneita... Ottakaa siis tää video vaikka puoliks läpällä tai jotain :D



Tässä vielä se joulukalenteripostaus, jossa kerroin ruotsi-kiinnostuksesta ruotsiks! (klik)

lauantai 23. elokuuta 2014

sometimes you have to fall before you can fly

Joskus täytyy oikeesti vaan kieriä siellä pohjamudissa, että oppii joskus lentämään. Lentäminen on vaan vertauskuva sille, että oppii elämään. Vapaasti. Vapauskin on niin ihmeellinen asia. Ei siitäkään osaa nauttia, ennenku se viedään sulta pois. Mutta kun vihdoin siivet alkaakin kantaa, ja liitää tuolla jossain korkealla taivaalla onnellisena, se vapaus on ihan uskomatonta. Vapaus voi olla pieniä asioita, sitä että kukaan ei sano että saat ottaa vain yhden banaanin tai ettet saa pukea sellasia vaatteita kuin haluat, mut se voi olla myös suuria asioita, kuten määräämisoikeus omista menoistaan ja vaikkapa se, ettei sua tarkkailla jatkuvasti.

Ihmisen pitäis saada olla vapaa, tehdä asiat niinkuin haluaa, unelmoida vapaasti ja päättää elämästään viimeiseen asti itse. Jos joku tahtoo matkustaa maailman ympäri, älkää sanoko sille, että ethän sä voi. Jos joku haluaa päättää elämänsä, ei siihenkään saisi sanoa, että ajattele nyt muita ihmisiä. Pitää ajatella itseään, ei miettiä muita ihmisiä jatkuvasti, varsinkaan jos on kyse niin isoista asioista. Ja jos joku haluaa unelmoida siitä, että saisi lentää Kuuhun, niin miksi sanoa, että sehän nyt on aivan mahdotonta. Mikään ei ole oikeestaan mahdotonta. Ei mikään, jos saa vapauden haaveilla, kokeilla ja tehdä asioita vapaasti!

Ei mulla muuta, sekin on vapautta että saa kirjottaa mitä haluaa, ilman että siitä joutuu tyyliin vankilaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Toivepostaus: 3 toivetta

Mul on ollu tässä viimepäivinä vähän kaikenlaista säätöä... En oo ollu koneellakaan, ja edellinenki postaus tuli ajastettuna. Nyt oon kuitenki taas elävien kirjoissa ja täällä taas kera kolmannen toivepostauksen ja muitten höpötyksien. Viikko on menny yhtä aikaa sekä superhitaasti että järkyttävän nopeesti. En tajuu mihin ne päivät katos. Nyt kuitenki viikonloppusuunnitelmissa on vohvelipäivä Merituulin kanssa ja muuten vaan olemista, vaikka sitä mä oon tän viikon aikana tehnyt jo ihan riittämiin, mut voiko koskaan liikaa vaan olla?

Mä en oikein tajua, että miten meiän postilaatikkoon on tullu tällä viikolla kolme lehteä mun nimellä. Tai siis Cosmo ja Demi pitääkin tulla ku oon ne tilannut, mut Costumea en oo koskaan tilannu eikä sen pitäis ilmestyä postilaatikkoon! Toivotaan et se on vaan joku näytelehti...

Mutta nyt niihin kolmeen toiveeseen. Kolmas toivepostausidea tuli jälleen anonyymiltä, "Jos mulla olis kolme toivetta".

1. Ensimmäisenä haluisin aikakoneen, jolla palata ajassa taaksepäin. Haluisin niin kovasti korjata asiat niin, että olisin nyt onnellinen, eikä tarvis miettiä asioita mitä on tapahtunut vuosia sitten. Aikakone olis kyllä hyödyllinen muutenkin, olis kiva matkata tulevaisuuteenkin, ja kurkata maailmanmenoa.

2. Toisena haluisin, että kaikki pahat ihmiset karkotettais pois tältä maapallolta ja että ne sais kunnon rangaistuksen. Kaikki murhaajat ja raiskaajat ja kaikki hus pois täältä.

3. Kolmantena toivoisin, että vois syödä suklaata ja karkkia ja jätskiä ja herkkuja niin paljon ku haluaa, ilman että lihoaa :D

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Toivepostaus: lapsuudesta tähänpäivään

 Tässä tulee toivepostaus numero kaks! Anonyymi toivoi tätä, ja halusi myös että äiti ja sisarukset kertois mielipidettään siitä, millanen olin lapsena ja miten musta tuli mä. No mullahan on siis vaan yks pikkuveli, joka ei oo hirveen innokas lähtemään tälläseen, eikä äitikään halunnut tällä kertaa osallistua. Samassa toivekommentissa oli myös pyyntö, että tee isä-postaus. Yhdistän sitä nyt tähän samaan!

Me ollaan varmaan aika tavallinen perhe. Äiti, isä, tyttö ja poika kahden vuoden ikäerolla. Paitsi nykyään vanhemmat on eronnut, mut sekin on jo melkein aika yleistä... Pienenä meil ei ollu mitään lemmikkejä, koska mä olin niin allerginen kaikelle, mut nykyään meillä on kissoja. Tai on ne ollu meillä jo 8 vuotta. Ihan lapsena mä olin tosi allerginen, en pystyny syömään oikein mitään! Elelin vaan jollain maissilla, perunalla, riisillä ja kukkakaalilla. En voinu syödä mitään hedelmiä tai vihanneksia, maidollekkin olin allerginen. Nykyään en oo enää niin allerginen, mut edelleen joillekkin. Sielt ajoilta on jääny sellanen tietty nirsous ruokaa kohtaan, ku totuin elämään niin yksinkertasella ruualla, etten edelleenkään voi sietää mitään eksoottisia ruokia tai mausteita. Joskus se on vähän noloa, mut en vaa voi sille mitään etten tykkää edes maistaa mitään uusia makuja, koska olettamus on että ne on kuitenki pahoja!
 Mä synnyin 18. heinäkuuta 1995 eli 19 vuotta sitten. Synnyin 3 viikkoa etuajassa. Meni puoltoista vuotta, ja sain pikkuveljen. Oon aina halunnut hirveesti pikkusiskoa, ja yritin kirjottaa äitille kirjeitä pienenä että "tee mulle pikkusisko" :D. Onneks mulla on nykyään mun pikkuprinsessa, joka on mulle ku pikkusisko.

Olin aluks perhepäivähoitajilla hoidossa, sitten päiväkodissa ja eskarissa. Ekalle luokalle menin 2002 vuonna. Tykkäsin mennä kouluun, koska osasin jo lukea ja kaikkee, ni ei sillee jännittäny paljoa. Olin jo alusta asti hyvä koulussa ja mul oli paljon kavereita ja tulin toimeen kaikkien kanssa. Ala-asteella ei tapahtunut mitään erikoista, ne 6 vuotta meni hyvin äkkiä.
Se koulu missä mä olin, on sellai et siel on 0-9. luokat kaikki samassa koulussa, ettei tarvi vaihtaa koulua kesken peruskoulun. Joten mäkin vaan siirryin pikkurakennuksesta päärakennukseen opiskelemaan. Luokat sekoitettiin, ja tuli kolme uutta luokkaa missä jokaisessa oli sekasin oppilaita entisiltä luokilta. Mun luokka oli kuljetusoppilas-luokka, koska täällä asuu porukkaa niin paljon maalla et ne tulee bussilla, ni sit kaikki kuljetusoppilaat oli laitettu samalle luokalle. Mä tulin ihan pyörällä kouluun, mut oli siellä muitakin ketkä ei tullu kyydeillä.

Mä olin ihan tyytyväinen meiän luokkaan, tai et kaikki mun silloiset hyvät kaverit tuli samalle luokalle. Ja muutama uuskin tyttö tuli, ketä en tuntenu ollenkaan etukäteen, mut joihin sit tutustuin pian ja niistäkin tuli mun hyviä kavereita. Meiän luokkalaiset oli tosi mukavia ja mul oli kiva luokanvalvoja. Niinku sanoin siinä blogiminä-videossa, niin mua kiusattiin yläasteella. Ne kiusaajat oli toisilla luokilla, onneks, mut meil oli yhteisiä tunteja kuten köksä ja liikka. Liikkatunnit oli kaikista pahimpia, en vihannu mitään niin paljon ku liikuntaa. Varsinki valinnaisliikkaa. Valinnaisliikanhan pitäis olla viel erityisen kivaa ku se on vapaaehtosta, mut mulle se oli painajainen.
Siellä tunneilla mul oli aluks kaks hyvää kaveria samalta luokalta, mut sit ne päätti feidaa mut ja jäin yksin. Mulle aina naurettiin siellä, teinpä mä mitä tahansa. Jos mä kerrankin yritin tehdä jotain tai osallistua peliin, ni sillon mulle vaan naurettiin ja oltiin et "äähää paska sä et osaa mitään". Mut jos mä en tehnyt mitään, niinkun yleensäkkään en tehnyt, ni sillon mä olin vammanen. Yleensä se oli sitä, et muut pelas jalkapalloa ja mä kävelin kenttää ympäri. Parijutuissa kukaan ei halunnu olla mun pari, ni olin sit yleensä yksin tai opettajan kanssa.

Mä olisin halunnu kyllä osallistua niihin juttuihin liikkatunneilla, mut en kestäny sitä pilkkaamista, nauramista ja haukkumista mikä siitä seuras. Mielummin olin sit tekemättä mitään, vaikka siitäkin vaan valitettiin. Se opettaja oli ihan perseestä, kerroin sille tästä kaikesta, mut se vaan sano että "kyllä se siitä". Oikeesti nyt ku näkisin sen tyypin jossain ni sanoisin sille pari valittua sanaa!!!
Eikä se kiusaaminen ollu pelkästään liikkatunneilla, vaan myös käytävillä ja facebookissa. Kyllä mä sen ymmärsin vielä, jos jotkut idiootit rinnakkaisluokkalaiset tytöt, kenen kanssa mul ei ollu mitään yhteistä, halus mua jostain syystä vihata. Mut kaikista eniten satutti, ku ne mun entiset parhaat kaverit kiusas. En olis ikinä uskonu niistä, mut keneenkään ei voi luottaa, sen mä ainaki oon oppinu. Mut saatiin me sit sovittua ysiluokan keväällä just ennen luokkaretkeä meiän välit, mut ei ne koskaan palautunu ennalleen. Mut kyl mä edelleen olin yläasteella hyvä koulussa, sain melkein kaikesta aina ysejä ja kymppejä. Melkein kaikki aineet oli mun lempiaineita, varsinkin ruotsi :D

Mut mitä toi kiusaaminen mulle sitte aiheutti? Oon aina ollu tosi herkkä ja reagoin tosi herkästi kaikkeen. Mun itsetunto romahti ihan nolliin, vihasin itteäni. Pidin itteeni rumana ja läskinä, olin vaan ihan hirveä ihminen enkä ihmetelly sillon yhtään miks kaikki kiusaa mua. Sit löysin syömishäiriöblogien ihmeellisen maailman. Yhtäkkiä se oli imassu mut mukaansa, paino vaan tippui ja pian olin jo terkkarilla viikottaisissa punnituksissa... En syönyt melkein mitään, koska ajattelin, että jos olisin laiha, ni mua ei kiusattais. Todellisuudessa olin jo alipainonen, mut silti mua kiusattiin. Pidin vaan itteeni läskinä.
Niinku jotkut on ehkä saattanu huomatakkin jostain blogin kuvista, että mun käsivarsissa on arpia... Niin viiltelykin astui kuvaan yläasteella. Aluks se oli ihan pientä, mut pian tarvittiin jo tikkejä. Se oli mun keino purkaa pahaa oloa. Kaduttaa, että joskus 14-vuotiaana tein ekan viillon, koska nyt mun kädet näyttää tosiaan tältä. Mut yritän nykyään kantaa näitä arpia enemmänkin ylpeenä, ja muistona siitä mistä kaikesta mä oon selvinnyt. Kuljen ihan lyhythihasilla kaupungillakin, ja joskus ihmiset tuijottaa, mut antaa niitten tuijottaa. Ei se oo niitten ongelma, ja jos häiritsee ni ei tarvii kattoa. Joskus multa kysytään, että "mitä noi on?" tai "onks kissa raapinu?". Ainoostaan ihan pienten lasten kanssa pidän pitkähihasia, tai sit jossain vähän virallisemmissa jutuissa, missä ei katottais hyvällä tälläsiä käsiä.

Ysiluokan keväällä yhteishaussa hain uuteen kouluun kauas pois täältä. Halusin Lahteen ehdottomasti, vaikka tiesin et matkat tulee olemaan pitkät. Päädyin Lahden Yhteiskouluun, koska mun serkut on käyny siellä lukiota ja ne on tykänny. Ja mäkin tykkäsin, se oli ihana koulu heti alusta asti! Musta oli niin vapauttavaa, kun ei tuntenut ketään ja kaikki kiusaajat oli poissa, sai kulkee käytävillä ilman sitä pelkoo et joku huutelee sun perään jotain tai muuten vaan kuiskii jotain paskaa selän takana. Sain sieltä ihania kavereita ♥
Lukio lähti ihan hyvin sujumaan. 2013 yhteishaun aikaan alko kuitenki tuntumaan, ettei se oo mun paikka, etten halua lukioon enää ja päätin hakee yhteishaussa leipuri-kondiittoriks. Ja pääsin sinne! En ehtiny kauaa käymään siellä... Laitoin sen tauolle, ku tarvittin vähän miettimisaikaa. Alotin iltalukiossa ja lopetin kokonaan sen leipurikoulun. Ei se ollu mun juttu. En mä tiiä onks iltalukiokaan, mut pakko sitä on jotain koulua käydä. Ja iltalukio on vähän monipuolisempi kuitenki ku siel on monia aineita, leipurikoulu on vaan sitä samaa koko ajan. Oon kyl ihan tyytyväinen siihen, että päädyin nyt kuitenki tähän iltalukioon. Kyllä musta tulee vielä joskus ylioppilas.

Entäs sit välit perheenjäseniin? Ku vanhemmat eros, ni kävin pienenä joka toinen viikonloppu iskällä, mut joskus yläasteella se jäi vähän. Oon aina ollu vähä isintyttö enemmän ku äitintyttö. Nykyään en oo oikein kummankaan tyttö :D En nää kauheesti iskää, joskus ku se tulee hakemaan mun veljeä tai silleen. En mä siis oikein tiiä mitä kirjottaisin tähän isä-osuuteen, kun ei oo kauheesti kirjotettavaa. Äitin kanssa tietenkin oon tekemisissä, kun asutaan saman katon alla. Veli on aina joko koulussa tai ajelemassa mopollaan, ni en kauheesti nää sitäkään.
Nää kuvat on vanhoista valokuva-albumeista jotain random-otoksia. Omasta mielestä täst tuli nyt kyllä harvinaisen sekava postaus, eikä tässä oo mitään loogista pointtia, mut toivottavasti te tykkäsitte :D

Kiitos Anonyymille toiveesta!

maanantai 18. elokuuta 2014

Toivepostaus: MYDAY videolla

Ensimmäinen toivepostauksista tulee tässä! Päätin alottaa mydaystä ja halusin kuvata sen videolle. Toivottavasti tykkäätte tästä! Kuvasin tän videon siis sunnuntaina, mut jouduin käyttämään mun vanhaa pokkarikameraa, koska mun järkkärin videokuvaus ei toimi... Mitään kovin maailmaamullistavaa ei tapahtunu, mut kyllä mä jotain kerkesin tekemään, sen näätte videolla!



Kiitos Susanna toiveesta

Lisää omia toiveita voi käydä kommentoimassa tänne: (klik)
Yritän parhaani mukaan toteuttaa vaikka ne kaikki!

lauantai 16. elokuuta 2014

sitruunainen mangojuustokakku ♥

Tein torstaina pitkästä aikaa synttäreitten jälkeen juustokakkua. Tällä kertaa vähän erilaista ku yleensä, koska laitoin siihen sitruunamehua!  Niinku aikasemmin kerroinki, ni äiti pyys tekemään vähän raikkaaman tai sellasen ei-niin-makean, ja mä tein. Vähän epäilin aluks et onnistuukohan toi, ku se näytti aluks kauheen löysältä ja pelkäsin et hyytyykö se ollenkaan... Ja kiilteen kanssa pelkäsin että riittääkö se edes... Mut hyvin onnistu koko kakku kaikinpuolin, ja siitä tuli ihan suussasulavaa

Tässä vielä mun "suurinpiirtein" ohje:
Pohja: (teen sen aina vähän miten sattuu, joskus tulee paksu pohja ja joskus ohut)
- "sopivasti" Digestive-keksejä eli noin puol pakettia eli 200g
- sen verran pullomargariinia et ne keksit ei jää kuiviks eli 75g ohjeen mukaan

Täyte:
- 8 liivatelehteä
- 4dl kermaa
- 400g tuorejuustoa (2pkt)
- 3dl sokeria
- 6tl vaniljasokeria
- 5rkl sitruunamehua
- ½dl kiehuvaa vettä

Kiille:
- 2 prk mango-pilttiä
- 3 liivatelehteä
- vähän kiehuvaa vettä (sen verran että liivatteet pystyy sulattamaan siihen)

1. Murenna keksit ja sekoita margariini joukkoon. Levitä keksiseos irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle ja painele tasaiseksi.
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmentymään.
3. Vaahdota kerma.
4. Sekoita sitruunamehu ja sokeri tuorejuustoon.
5. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan.
6. Kaada liivateneste varovasti tuorejuustoseokseen.
7. Lisää vaahdotettu kerma joukkoon.
8. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä muutama tunti jääkaapissa.
--
9. Laita kiilteen liivatelehdet pehmentymään ja sulata nekin kiehuvaan vesitilkkaan.
10. Sekoita liivateneste piltteihin.
11. Levitä kiille kakun päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.
Juustokakut on ihan ehdottomasti mun lempparileivonnaisia! Tää juustokakku on varmaan sellanen aika perusjuustokakku, mut mun lempparina pysyy edelleen mansikka-marianne-juustokakku. Vaikka 3:n suklaan juustokakkukin on hyvää... Kaikki juustokakut on kyllä ihan parhaita :D
Tykkättekste juustokakuista?