maanantai 31. maaliskuuta 2014

sydän tahtoo takaisin toisen puolikkaan

Viime viikko oli ihan hirveä, mut onneks tää päivä piristi mua. Tai mun ihana Miia piristi mua ♥ Ei oltu nähty siis niin järkyttävän pitkään aikaan, viimeks Annin synttäreillä tammikuussa... Silti tuntu, ku oltais nähty vasta eilen! Ulkon ei tosiaan ollu enää mikään kevät, koska vuodenaikakaruselli taas pyörii ympyrää, ja tällä kertaa on taas talven vuoro. Mulla oli sentää talvitakki, mut Miialla oli apua vaan ohut kevättakki ja sen alla pelkkä toppi! Toinen oli ihan jäässä koko ajan, ja kuvien aikana Miial oli vielä oman takin päällä mun toppatakki, ja lainasin sille lapasetki (jonka takia kuvissa mun sormet ja kädet on ihan pinkit koska ne on ihan jäässä!). Meijän yhteiskuvat ei oikee ottanu onnistuakseen, koska kamera ei suostunu tarkentamaan (ehkä sekin jääty...), ja muutenki ainoo todiste Miian läsnäolosta on sen converset :D Ja tietty Miia otti kaikki kuvat! Tosin 90% kuvista oli mun osalta silmätkiinni-kuvia, tai sit sellasia missä selitän suu auki jotain...

Viime viikon jälkeen tosiaan tarvittinkin jotain tällästä. Kierreltiin kaupoissa, käytiin syömässä ja jäätelöllä, naurettiin ja juteltiin paljon! Mul oli vaan niin superkiva päivä!! ♥

Ei olis millään huvittanu mennä kouluun... Olin sunnuntai-iltana yrittäny tehä ruotsin pakollista kotiainetta, ja en saanu sitä millään alotettua, koska aiheet ei kiinnostanu tippaakaan. Uskonto tai armeija. Jotenki ihmeellisesti se kuitenki valmistu sanarajaa hipoen (102 sanaa vaadituista 100 sanasta...) joskus keskiyön jälkeen. Nukahdin varmaan lähempänä yhtä ja aamulla olin superväsyny ku piti herää jo seittemältä!! Psykan tunnilla nukahtelin useampaaki otteesee, silmät ei ois millää meinannu pysyy auki. En kyllä kuunnellu puoliakaan mitä opettaja puhu... Tuli jotenki dejavu lukion ykkösvuodesta, ku sillon jokainen päivä ja oppitunti meni puol-unessa... Ruotsin tunnilla sentää jo piristyin, vaik olin varma et siellä viimeistää oikeesti nukahdan. Bussissakaa en nukkunu! Nyt yritän taas tehä ruotsin läksyjä, joita tuntuu olevan loputtomiin, ja herkuttelen punnitse&säästä-kaupan jugurttihedelmillä ♥

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

nuku vain jos väsyttää ♥

Sulo tuli meille noin vuosi sitten, kun se ei enää olis sopeutunut kerrostaloon sisäkissaksi, kun se oli koko ikänsä maalla asunut. Aluks Sulolla oli vähän vaikeuksia tulla toimeen meijän toisten kissojen Minnin ja Miisun kanssa, mut kesällä ne sit jo viimeistään oli jo hyvissä väleissä. Sulosta huomas heti, että se on ihan ainutlaatunen kissa, ja sillä on valtava temperamentti, ja se todellakin haluaa olla se joka määrää. Sillä oli monia outoja tapoja ja temppuja mitä se aina teki. Kuten sen hännän vispaaminen, se siis heilutteli häntäänsä hirveellä vauhdilla ja jos se istu vaikka ikkunan vieressä, ni se häntä oikein hakkas ikkunaa. Ja toinen hassu tapa mikä sillä oli, se nous ikkunaa vasten ja raapi/kaapi ikkunaa etutassuillaan. 

Minni ja Miisu lähinnä vaan miukuu ja moukuu, mut Sulo sai multa heti lempinimen MÄY. Jos Sulo halus ulos, se ei mennyt ovelle ja sanonut "maumaumau", vaan "mäymäymäy". Se kuulosti tosi hassulta, mut se teki sen kuitenkin niin hiljaa, ettei se koskaan ollu ärsyttävää vaikka se olis alkanu mäykymään keskellä yötä, toisinku vaikka jos Minni alkaa maukumaan, ni siihen menee hermot kaikilla samantien. Sulo alko matkimaan Minnin ja Miisun tapoja, ja sitä oli huvittavaa seurata miten se oikeesti otti mallia niistä ja teki kaikkea hölmöä mitä nekin tekee. Niinku vaikka noi kaks on ihan hölmöjä, kun ne haluaa juoda lasista vettä, ni sit Suloki alko haluumaan tehdä samaa. Vaikka niillä on vesikuppeja vähän joka paikassa, ni silti jos joku juo lasista vettä, ni se maistuu aina paremmalta ja sitä pitää saada maistaa.
Sulo sai Minniin ja Miisuun ihan hirveesti eloa ja vauhtia. Vaikka kolmikko olis kaikki täyttäny tänä vuonna 8-vuotta, ni niistä kaikista tuli ku kissanpentuja sillon ku Sulo muutti meille. Ne leikki ja riehu yhdessä, juos pitkin taloa ja vaani toisiaan kulman takana. Sulo oli ihana, kun se meni rappusia alakertaan, ni sen tassut hakkas askelmia ja siitä kuulu kauhee kopina ku se meni siinä. Aina ku Sulo oli ulkona, ni ku se tuli sisälle, se juoksi samantien mun huoneeseen raapimispuun luo, ja raapi siinä hetken aikaa. Minni ja Miisu on varmaan oikeesti jotain köntyksiä, tai sit Sulo oli vaan kauhee ninja, ku se hyppäs suoraan lattialta kolmikerroksisen raapimispuun ylimmälle tasolle.

Sulo oli tosi kaikkiruokanen. Minni ja Miisu on hirveen nirsoja, vaikkaki Miisulla etenki on omat herkkunsa mitä se syö huolimatta siitä että se on kissa, kuten esimerkiks tortilla, vesimelonin kuori, popcorn, paprika, kurkku... Vaik Sulo oliki tosi temperamenttinen ja tarkka itestään, ni silti se sai välillä hirvittäviä hellyydenkaipuu-kohtauksia. Sillon se hyppäs sängylle, pomppi sun päällä, puski naaman ihan märäks ja kehräs tosi kovaa. Se leipo tassuillaan ja sen superterävät kynnet jäi aina kaikkialle jumiin ja sitä sai olla koko ajan auttamassa irti millon mistäki.
Tän viikon tiistaina me huomattiin, ettei Sulolla oo kaikki ihan hyvin. Se oli maannu koko illan hiekkalaatikossa, eikä se ollu kuitenkaa tehny sinne mitään. Se oli tosi arka eikä siihen voinu oikeen koskea, ku se alko murisemaan. Keskiviikkona ku se oli edelleen samanlainen, vietiin se eläinlääkäriin. Sulo ei ollu syöny tai juonu mitään ite, mut äiti oli syöttäny sitä. Ku Suloa yritti nostaa, tai jos sen mahaa edes hipas, ni se murisi, sähisi ja alko tärisemään. Sitä sattu ihan hirveesti, eikä se oikein jaksanu ite kävellä, se vaan makas. Eläinlääkäri sano, et Sulon virtsaputki on turvonnu tukkoon ja ku se laitto sille katetrin, ni se pissa oli ihan veristä ja koko rakko oli ihan limanen ja tulehtunu. Sen munuaisetki oli tosi huonossa hapessa, ne oli ihan turvonnu. Se nesteytti Sulon ja anto sille antibioottia ja kipulääkettä. Se katto vielä ultraäänellä Suloa ja sillä oli kai joku kasvain. Meille sanottiin, et pitää vaan antaa sille paljon vettä ja syöttää sitä, mut ne ei pystyny lupaamaan, et Sulo selviäis siitä. Sen yön Sulo nukku mun lattialla kissankorissa, ja mä en halunnu jättää sitä yksin, ni nukuin pelkän peiton päällä sen vieressä lattialla. Silitin Suloa päästä ja poskista, ni se alko kehräämään.

Torstaina äiti soitti sinne eläinlääkäriin taas. Ne sano, et Sulon munuais-arvot oli ihan taivaissa, ku ne oli ottanu siltä verikokeita. Sen päivän Sulo nukku ikkunan vieressä korissa ihanassa auringonpaisteessa. Vietiin Sulo iltapäivällä sit taas eläinlääkäriin, ku ei se voinu yhtään paremmin. Se ei ollu ite pystyny pissaamaan, ja se pissa oli taas ihan veristä ku eläinlääkäri laitto sille katetrin. Sulolla oli hirveet kivut, mutku sen munuaiset ei toiminu, ni sille ei voinu antaa enempää kipulääkettä eikä sen paremmin antibioottiakaan. Sitä kasvainta ei olis ollu järkee lähtee leikkaamaan, koska sen poistaminen ei olis ehkä onnistunu, ja vaikka oliski, ni Sulo ei ois noin huonossa kunnossa kestäny sitä leikkausta. Ja ku se ei ite pystyny pissaamaan, ni se pissa ois voinu lähtee verenkierron mukana aivoihin, ja kissa ois saanu jonku kohtauksen ja kuollu siihen. Sille oltais voitu laittaa katetri, et Sulo olis voinu tulla viel kotiin, mut ei se olis enää kestäny vuorokauttakaan välttämättä, ku se oli niin huonossa kunnossa. Mut ku siitä ihan selvästi näki, miten kamalasti sitä kissaa sattuu ihan koko ajan, ni ei me haluttu että se kärsii enää yhtään. Sulo jouduttiin sit lopettamaan torstaina iltapäivällä noin viiden aikaan.
Otettiin Sulo vielä kotiin, koska haluttiin haudata se ite. Perjantaina lähdettiin maalle äitin kaverille hautamaan Suloa. Pelättiin, että maa on vielä maaliskuussa ihan jäässä, mut yllättäen se olikin jo aika sulaa. Kaivetiin Sulolle hauta Geisha-kissan ja gerbiilien viereen aurinkoiseen rinteeseen. Geisha on Minnin ja Miisun pikkusisko. Tuntuhan se ihan hirveeltä jättää Sulo sinne, mut yritän vaan ajatella, et Sulolla on nyt hyvä olla eikä sitä satu enää. Ku ilmat vielä vähän lämpenee, käydään istuttamassa sinne kukka.

Minni ja Miisu on viime päivät ollu ihan ihmeissään. Minni huutaa jatkuvasti ulos, ja haluaa sit samantien takasin sisään. Kerran se lähti jo karkuunki, se varmaan ettii Suloa... Mä oon itkeny ihan hirveesti ja en vieläkään tajuu ettei Suloa enää oo. Se ehti olemaan meillä päivän vajaa vuoden. Perjantaiaamu oli kauhea, ku keittiössä oli lattialla kolme ruokakuppia, joista vaan kaks piti täyttää ja yks ottaa kokonaan pois. Sininen kaulapantakin oli ylimääränen. Kerran ku olin laittamassa kissoja ulos, Minni ja Miisu oli jo ulkona, ni huutelin hetken Suloa, ja ihmettelin ku sitä ei näkyny missään, kunnes tajusin ettei Sulo tuu enää ikinä ulos. Sulo oli niin rakas ♥
Sulo ♥
17.5.2006 - 27.3.2014

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin mukavaa aikaa.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta, pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä -
älä anna turhaan sydämesi itkeä.

Iinan postaus Sulosta (klik)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

muistinko virheilleni naurahtaa, tää ei oo niin vakavaa

3 viikkoa sitte ku alotin ton iltalukion, aattelin et tää jakso menis tosi hitaasti. Pelkäsin, etten joko osaa mitään tai sitten että päinvastoin kaikki on liian helppoa. Kumpikaan pelko ei oo onneks toteutunut. Aluks oli kyllä vähän sellanen olo, etten todellakaan osaa mitään ja opettajat ajattelee että oon joku surkimus joka saa kaikista kokeista nelosia eikä osaa mitään. Psykan opettaja saattaa elää edelleen siinä ajatuksessa, mut ruotsin ope ei. Muistan ku heti ekalla ruotsin tunnilla opettaja pyys mua suomentamaan kirjasta yhden lauseen, enkä mä osannut. Se oli ihan kauhee kolaus mun itsetunnolle. En oo oikeesti ikinä joutunu ruotsin tunnilla antamaan vastaukseks, etten tiedä. Se oli ihan hirveetä ja tunsin olevani niin epäonnistunu kaikessa ja aattelin, että se opettaja vihaa mua sen takia. Eihän se nyt tietenkää niin mee, eikä mennytkään. Syyttelin vaan itteäni, et jos oisin lukenu etukäteen ekan kappaleen ennen tuntia, ni tollasta ei olis tapahtunut.

Mulla oli kauhee tarve "voittaa opettajan luottamus takasin mun puolelle". Siis, että se tietäis että mä oikeesti osaan ruotsia. Se on myös yks syy, miks edelleen tällä vapaaehtosella ruotsinkurssillakin haluan saada kaikesta kympit. Haluun näyttää sille opettajalle, että mä osaan. Meni pari viikkoa, että luulin edelleen että se opettaja ajattelee etten osaa mitään. Mut sit viime viikolla se sano kerran näin: "Sanoppa sä Sini toi kohta, ku sulla on se siellä vihkossa kuitenki oikein". (koska siellä tunneilla ei edelleenkään viitata, joten joko joku huutaa vastauksen tai opettaja pyytää jotain vastaamaan) Mä näytin varmaan pikkulapselta joka oli just saanut tikkarin, mä en voinu uskoo et se sano noin!! Siit vaan tuli niin käsittämättömän hyvä fiilis, koska musta vihdoin tuntu että se opettaja tietää että mä osaan kyllä. Toisaalta se olis ollu ihan hirveetä, jos se mun vastaus minkä se pyys sanomaan, oliski ollu väärin...

En tiiä miks mulla on niin hirvee pakkomielle olla täydellinen just ruotsissa. Aina kun vaihtuu ruotsin opettaja, ni tietenkää se uus opettaja ei tiedä millasia ne uudet oppilaat on. Ja sillon mä haluan näyttää, että mä osaan. Nykysen ruotsinopettajan kaa ensivaikutelma ei ollu kauheen hyvä, mut luulen et se ei enää edes muista sitä, etten osannu vastata johonki kysymykseen. Psykan opettajaan mulla ei oo edes mitään tarvetta tehdä "vaikutusta". Jotenki se on vaa semmonen tilanne siel luokassa, etten mä kuulu sinne. En mä voi kuvitella olevani siel koko ajan äänessä. Olis mulla kyllä paljon sanottavaa, mut tyydyn vaan kuuntelemaan.

Koulua on enää jäljellä kaks viikkoa, mut käytännössä enää 8 koulupäivää!! 16 oppituntia. Tää on menny niin äkkiä. Alunperin ajattelin, etten ota kuudenteen jaksoon enää mitään kursseja, mut nyt on vähä tullu sellanen olo että voisin ottaakin!! Mutku ei siellä oikein oo sopivia... Ruotsista olis 5. kurssi, mutku en mä yhen kurssin takia jaksais käydä siellä. Ehkä alotan vaan parin viikon päästä kesäloman ja sillä siisti ♥

Nyt pitää lähtee kouluun!! Kuvat on eiliseltä ennen hiustenvärjäystä, joten enää ei oo tollasta järkyttävää juurikasvua!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

kaikki pirut mun päässä tanssii eri rytmeissä balettii

Täl viikolla on tapahtunu kaikenlaista. Ei mitään maailmaa mullistavaa (ehkä), mut kaikenlaista silti. Osan tiiättekkin, mun "pinkit" hiukset ja jokainen myös varmaan kiroaa yhtälailla tätä vuodenaikasirkusta. Kuitenki tykkään näistä "pinkeistä" hiuksista, mut törmäsin myös ongelmaan nimeltä järkyttävä juurikasvu. Sillonku nää oli viel oranssit, ni se ei ollu niin häiritsevä, mut voi hyvää päivää en kestä kattoo peiliinkää enää :D Asiaan tulee ratkaisu huomenna ku värjään hiukset. Meinasin mennä kauppaan ostaa hiusväriä, mut sit löysin kaapista noi vanhat oranssit ja aattelin et laitan ne päähän, koska jotenki en nyt vaa jaksa välittää minkä värinen pää mulla on. Varmaan jo ens viikolla laitan lisää pinkkiä colormaskia niihin, en tiiä miten tarttuu mut kokeillaan! Ja sit eilen innostuin taas leipomaan. En oo kotona leiponu pitkään aikaan, Roosan kanssa kyl leivottiin Hyvinkäällä viime viikonloppuna. Leivoin suklaamuffinsseja

Myös koulussaki oli tosi outoa täl viikolla, tai no ainaki erilaista. Mua ei oo oikeestaan ärsyttäny ku yhtenä päivänä koulussa!! Siis ekat viikot tuolla iltalukiossa oli jokapäivästä ärsyyntymistä joka toiseen asiaan, mut nyt se on muuttunu. Maanantaina oli niin outoa, ku oli ihan hyvä fiilis vielä illalla bussissakin! Oikeestaan se helpottaa tosi paljon oloa, ku on ihan hyvä fiilis :D Okei on mulla pari kertaa meinannu tulla tunnilla itku syystä tai toisesta, mut ainakaa en oo enää meinannu kasata tavaroitani ja häipyy kesken tunnin. Ruotsissa oon lähinnä paniikissa vaan kokeitten aikana, ku pelkään etten osaa mitään ja unohdan kaiken, mut tähän mennessä kaikesta oon saanu kympit. Toisaalt se lisää vaan painetta siitä, että haluun kaikista lopuistakin kokeista kympit... Tai siis puhun kaikista sanakokeista ja verbikokeista ja kuulunymmärtämisistä sun muista, koska meillä ei oo sitä kurssikoetta ollenkaan!! Siks niitä pikkukokeita onkin miljoona. Ja tänään tein 5h putkeen ruotsin vapaaehtosta tehtävää, josta saa plussaa. Ihanaa et sain sen alta pois, en tajunnu et saan siihe uppoomaa noin kauan aikaa, enhä mä ois sitä millää edes kerenny tekee viikolla!!

Sit myös oon tehnyt asian, jota mun ei pitänyt enää koskaan tehdä. Sekin päätös piti huikeet 3 kuukautta... Rakastan olla salaperäinen joten en kerro enempää, mut tästä päätöksestä luopuminen joko on superihanahyvä juttu, tai sit überpaskahuono juttu.

Höh, mul oli miljoona asiaa lueteltavana tähän, mut heti ku aloin kirjottamaa ni unohdin kaikki. No joka tapauksessa tuntuu et nyt on sellanen jännä vaihe elämässä. Ku tuntuu että kaikkee pitää kokeilla, kaikesta pitää yrittää ottaa kaikki irti ja ei oo mitään menetettävää. On vaa semmoi olo, etten kuulu minnekkään ja en tee mitään järkevää!! Esimerkiks tuntuu etten kuulu mihinkään kouluunkaan, vaikka virallisesti ottaen oon kirjoilla kahdessa koulussa samaanaikaan. Ja tuntuu et en käytä elämääni mihinkään. Meen vaan väliä koti-koulu-koti joka päivä ja joskus nään kavereita. Okei no jos noin alkaa taas miettimään ni kyllähän mä teen vaikka ja mitä, mutku ei millään oo suurempaa merkitystä! Höh ei noinkaan voi sanoa koska on kavereilla merkitystä, mut haluisin elämälleni jonkun suuremman merkityksen. Jotain, että tuntuis et tää elämä on elämisen arvosta. Ehkä mä löydän vielä sen merkityksen, tai sitten en.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

kaikkea pitää kokeilla...

Hair-makeover... Viikonloppuna sain viimesen vahvistuksen tälle mun loistavalle idealle... Oon jo pitkään, taino ainaki kuukauden tai pari, haaveillu salaa pinkeistä hiuksista... En oo kuitenkaa uskaltanu värjää, koska en tiiä yhtää miltä ne mun päässä näyttäis!! Joten eilen kävin ennen koulua ostamassa pinkin colormaskin, ja länttäsin sen illalla päähän. Instagramissa kerroinki jo, et jotain uutta on tulossa, mut sielläkää en väriä paljastanu. Mut siis lähtötilanne näitten hiusten kaa oli, että ne on tosi eriväriset eri kohdista. Juuressa on omaa väriä ties kuinka monta senttiä, sitte tulee pitkä pätkä vaaleeta ja sit loput on jotain epämäärästä oranssia ja punasta. Aattelin, et ainakin tohon vaaleeseen osioon se väri tarttuu kyllä, ja toisaalta latvatki ku on jotain punasävyä, ni ei nekää varmaa ihan ennalleen jää.
Biozell colormask RASBERRY
Illalla ku se väri oli päässä, se näytti tosi kivalta! Mut sitku pesin pois sen ni märillä hiuksilla se näytti kauheelta. Aamullaki oli aika järkytys, ku en oo tottunu tän värisii hiuksiin... Ja vaatteittenki kaa oli ongelmia ku tuntu ettei mikää oikee sovi tommosen värin kaa :D Mut onneks on valkosia paitoja...

Onneks tää oli vaan colormaskilla värjätty, joten se haalistuu nopeesti pois. Tosin oisin ehkä halunnu vähän vaaleemman pinkkiä, mut se ois vaatinu vaaleemmat hiukset ja sellasta ei mun hiukset näin huonokuntosina kestäis, joten tyydyn tähän. Näytän niin oudolta :D Mut toisaalta ihan kivaa vaihtelua!!
Vai mitä tykkäätte?