Blogitiimi - Rohkeus


 Rohkeus, sitä sanaa ajatellessa mun päässä alkaa soida Cheekin Äärirajoille-biisistä kohta "Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiiä selviikö elossa." Mut sitähän rohkeus lopulta on. Pelko ei ole este rohkeudelle, ihminen voi olla rohkea vaikka pelottaa. Rohkeus on nimenomaan sitä, että uskaltaa kohdata pelkonsa.

Heinäkuun Blogitiimi-postaus käsittelee rohkeutta. Postauksen lopussa on myös infoa Blogitiimistä, me nimittäin etsitään 3 uutta jäsentä! Lukekaa sieltä ohjeet, jos kiinnostaa liittyä mukaan meidän huipputiimiin!

 Musta tuntuu, että aikuisille rohkeus on vaikeampaa kuin lapsille. Lasten kanssa työskennellessä huomaa, ja itsekin omasta lapsuudesta muistaa, että rohkeutta on lapsille se, kun uskaltaa kiivetä korkealle puuhun ja rohkein on se, joka uskaltaa kurkata sisään autiotaloon.

Aikuisille rohkeus tuntuu olevan sitä, että uskaltaa perustaa oman yrityksen, lähteä maailmanympärysmatkalle tai hypätä benjihypyn. Aikuiset unohtaa liian helposti, miten pienetkin asiat voivat vaatia paljon rohkeutta - ja etenkin sen, miten monet asiat oikeastaan vaativat rohkeutta.

Ei ole itsestäänselvää, että uskaltaa kohdata ikäviä tunteita, kuten epäonnistumisia ja pettymyksiä. On rohkeutta myöntää, ettei aina voi onnistua ja osata. On rohkeutta hypätä uusiin tilanteisiin, kuten tavata uusia ihmisiä, pitää puhe ihmisjoukolle tai lähteä opiskelemaan uutta alaa. On rohkeaa seurata omia unelmiaan, tehdä päätöksiä omasta elämästään, vaikka ne eivät miellyttäisikään kaikkia muita. On rohkeaa siis olla oma itsensä, se jos mikä vaatii valtavasti rohkeutta.

Rohkeutta tarvitaan myös siihen, että uskaltaa puolustaa omia tai toisten oikeuksia. On rohkeutta, kun uskaltaa olla jotain mieltä asioista ja seistä mielipiteidensä takana. Sen ei silti tarvitse olla suuria ja mahtipontisia tekoja, vaan rohkeutta vaatii myös pienet asiat, kuten että pitää puoliaan jonossa, jossa joku yrittää ohittaa.

 Mä uskon siihen, että kaikki ihmiset ovat rohkeita. Rohkeutta on olemassa niin monenlaista, eikä kaikkien tarvitsekaan olla jokaisella tavalla rohkea. Jokainen on omalla tavallaan rohkea.

On olemassa sosiaalisesti rohkeita, jotka heittäytyvät rohkeasti mukaan uuteen porukkaan, josta eivät tunne ennestään ketään ja heittävät hauskoja vitsejä pelkäämättä nauraako niille kukaan.

On hurjapäitä, jotka hyppäävät benjihyppyjä, liitävät laskuvarjolla, kieppuvat päänsä pyörälle hurjimmissa huvipuistolaitteissa eivätkä pelkää edes sukeltaa hyiseen avantoon.

On moraalisesti rohkeita, jotka eivät pelkää puolustaa heikompien oikeuksia, unohtamatta omia oikeuksiaan, uskaltavat auttaa kadulla tuntematonta ja saavat mielipiteensä kuuluville, koska tietävät että se on itselle tärkeää.

On olemassa emotionaalisesti ja psykologisesti rohkeita, joita kielteiset tunteet, vastoinkäymiset ja pettymykset eivät horjuta, koska he uskovat asioiden järjestyvän ja he tietävät, että elämässä on niin paljon hyvääkin.

 Ihmiset helposti ajattelevat, että rohkeita joko ollaan tai sitten ei olla ollenkaan. Että jos joku on syntynyt rohkeaksi, niin on onnekas, koska rohkeutta ei voi oppia myöhemmin.

Rohkeus on kuitenkin taito, se on ominaisuus, jonka jokainen voi oppia. Se vaatii harjoittelua ja se harvoin on miellyttävää tai helppoa, koska se vaatii omien pelkojensa kohtaamista ja tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta poistumista. Vaatii siis kai myös rohkeutta opetella rohkeammaksi.

Mä itse koen, että olen rohkea hurjapää, joka uskaltaa seurata omia unelmiaan. On vaatinut rohkeutta lähteä au pairiksi. On aiemmin vaatinut hyvin paljon rohkeutta rakastaa ruotsin kieltä ja puhua ruotsia kaupungissa jossa suurin osa kieltäytyy edes opettelemasta koko kieltä. Ilman rohkeutta en olisi myöskään varannut poikaystävän kanssa matkaa Islantiin vain muutaman viikon tuntemisen jälkeen, mutta rohkeutta tarvittiin myös Islannissa, kun kierrettiin koko saari ja koettiin elämämme seikkailu.

Mua ei pelota huvipuistojen hurjimmatkaan laitteet, mutta myönnän silti olevani pahasti korkeanpaikankammoinen. Siitä pelosta huolimatta rakastan kiivetä korkeisiin paikkoihin, koska oman pelkonsa voittaminen on mahtavaa ja se tunne palkitsee moninkertaisesti!

Mä haluaisin ottaa tavoitteeksi opetella rohkeutta. Tehdä jonkun asian, joka on pelottanut paljon, joka tuntuu mahdottomalta tai johon en usko pystyväni. Lupaan kertoa tästä projektista lisää, kunhan se etenee!

Tähän olisi hyvä päättää postaus rohkeudesta, mutta sitä ennen haastan kaikki teidät laittamaan kommenttia, jotka vähääkään koette kiinnostusta Blogitiimiin liittymisestä! Alla on ohjeet siihen:

Meidän viisihenkinen blogitiimi etsii kolmea uutta jäsentä. Tiimimme on ollut kasassa kaksi vuotta, joten olemme hioutuneet tiiviiksi porukaksi. Olemme kuitenkin kaikki alkaneet kaivata uusia jäseniä tiimiimme, sillä wa-ryhmämme on hiljentynyt alkuajoista, ja tiimipostauksien aiheitakin on toisinaan vaikeaa ideoida. Mitään erityisiä kriteereitä meillä ei ole, vaan tärkeintä on kiinnostus yhteistyöhön, avoin asenne ja se, että pystyt sitoutumaan kerran kuukaudessa julkaistaviin tiimipostauksiin. Plussaa tietysti on, jos sinulla on edes jotain yhteistä meidän kanssa.

Jos kiinnostus heräsi, ja haluaisit osaksi meidän tiimiä, kommentoithan elokuun 1. päivään mennessä jonkun tiimiläisen heinäkuun tiimipostaukseen. Kommenttiin toivomme pientä esittelyä sinusta ja blogistasi. Tämän lisäksi olisi kiva, jos kertoisit miksi kiinnostuit blogitiimistä, ja jakaisit tiimipostausidean tai keksisit jotain muuta blogitiimiin liittyvää. Odotamme innolla hakemuksianne, joten nyt vain kommentoimaan!

Luminen Lontoo helmikuussa

 Kesäkuussa on loistava aika julkaista viime ulkomaan matkan kuvapostaus, tyypilliseen tapaan juuri ennen seuraavaa matkaa! Olin Marin kanssa helmikuun lopussa Lontoossa. Matka oli pyhitetty shoppailulle, mutta muutama kuvakin kyllä ehdittiin napsimaan siellä. Oltiin tasan vuos ennen sitä matkaa Lontoossa, ja silloin sää oli ihanan keväinen ja lämmin. Odotettiin jotakuinkin samaa tänä vuonna, mutta vastassa olikin lunta ja pakkasta... Lontoossa?

Meidän lisäks koko Lontoo oli lumesta sekaisin. Lumikuurot kesti noin vartin, taivaalta alkoi yllättäen sataa valtavia märkiä lumihiutaleita, joista maa peittyi valkoiseksi hetkessä. Ihmiset ryntäsi kaduille ottamaan selfieitä, videoimaan, pyörimään maassa, heittelemään lumipalloja ja tekemään lumiukkoja. Niin aikuiset kuin lapsetkin.

Oli myös oudon näköistä, kun joka puolella on värikkäitä kukkaistutuksia, maassa kasvaa jo nurmikko, kukkapenkeissä on palmuja ja ruusuja, suihkulähteet pulppuaa - ja joka puolella on lunta ja jäätä. Nähtiin Lontoosta hyvin erilainen puoli.

Lumi ei ollut kuitenkaan pelkästään yllättävä ja hauska luonnonoikku, vaan se myös muutti meiän suunnitelmia ja hankaloitti tekemisiä. Metrolinjat oli lumen takia poikki, kaikki julkiset liikenteet oli myöhässä, välittömästi lumikuuron jälkeen joka paikassa oli onnettomuuksia, kun eihän lontoolaisilla autoilla ole talvirenkaita alla... Monet paikat oli kokonaan suljettu lumen takia, mikä kuulostaa suomalaisen korvaan todella oudolta. Oltiin suunniteltu, että mentäis kuvailemaan mm. kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta sehän olikin suljettu (koska katolla saattaa olla 1cm lunta). Myös alempana näkyvä luminen vanha kirkon puutarha oli suljettu, joten tyydyttiin vaan kuvailemaan aidan takaa. Ulkona ei muutenkaan huvittanut suuremmin olla, kun oltiin varustauduttu aika keväisesti. Viimeset päivät oltiinkin sitten museoissa - ja se oli oikeestaan tosi kivaa!


Oon tehnyt jo aiemmin keväällä postauksen, jossa esittelen kaikki ostokset, joita shoppailin Lontoossa. Niitä kertyikin yllättävän paljon, mutta ei jäänyt harmittamaan kuten ensimmäisellä Lontoon matkalla. Tästä pääsee siihen postaukseen (klik)!

Ihan piakkoin on tulossa lisääkin matkapostauksia, vaikka mun nimenomaan ei pitänyt tänä vuonna matkustaa paljoa... Kuullaan pian ♥

Blogitiimi - Viime aikojen parhaat

 Kesäkuun blogitiimipostauksessa on aiheena viime aikojen parhaat jutut! Tuntuu, että viime aikoina mun elämässä onkin ollut vain ihan parhaita juttuja, joten tän postauksen tekeminen tuntui vaikealta ainoostaan siks, ettei ollut helppoa valita, mikä onkaan se kaikista paras hetki tai tunne... ♥
 Viime aikojen paras kauneusjuttu: viime aikoina mun käyttämät kauneusjutut on karsiutunut aika minimiin, meikkaan enää tosi harvoin ja hiukset tulee vaan pestyä ilman sen kummempaa laittamista. Mutta yks kauneusjuttu on, josta en luovu. Neutrogenan visibly clear -kasvojen puhdistusaine. Tää on mun naaman pelastus, puhdistaa hyvin kuivattamatta ihoa ja jättää mattapintaiseksi. Vaikka mitään muuta kosmetiikkaa en päivän aikana käyttäis hammastahnan lisäksi, niin tästä en tosiaan luovu.

 Viime aikojen paras juoma: viime aikoina suurimmassa kulutuksessa on ollut Sodastreamilla hiilihapotettu vesi. Kyllästyttiin kantamaan vichy-pulloja kaupasta kotiin, sitä kuluu niin paljon ja ei se halpaakaan ole. Mä en tykkää yhtään juoda tavallista vettä, mutta viime kesästä lähtien oon asteittain edennyt sitä kohti. Ensin mehulinjalta värillisen ja maullisen kivennäisveden kautta värittömiin vastaaviin, ja nyt yritän juoda vähän tavallistakin vettä. Mutta Sodastream on paras laite meidän arkeen, se on niin kätevä! Tehdään sillä ihan vaan mautonta hiilihapotettua vettä, mä en tykkää niistä makulitkuista, mutta pelkkä vesi onkin aina parempi vaihtoehto hampaiden kannalta.

Viime aikojen paras suunnitelma: viime aikoina suurin suunnitelma on kohdistunut tulevaan Islannin matkaan! Lähden poikaystävän kanssa kiertämään Islannin, lähtöön ei enää edes ole kovin montaa päivää... Tätä matkaa on suunniteltu tammikuun alusta asti ja ollaan tosi innoissamme! Suunniteltavaa onkin ollut paljon, koska mä en uskaltais (tai haluais) lähteä minnekkään ilman kunnon suunnitelmaa. Tässä tapauksessa hyvin suunniteltu ei sentään oo puoliks tehty, onneks päästään näkemään ja kokemaan upea Islanti ihan kokonaisena!

 Viime aikojen paras huomio: on tullut huomattua viime aikoina, että stressaamisesta ei oo oikeestaan mitään hyötyä. Koko elämäni oon stressaanut kaikesta, ihan suhteettoman paljon stressiä pienistäkin asioista, joihin ei edes voi itse vaikuttaa. Se vaikuttaa niin paljon mielialaan ja jaksamiseen ylipäätään, jos tuntee musertuvansa kaiken stressin, huolen ja ahdistuksen alle. Oon huomannut, että on paljon helpompaa olla ihan vähän huolettomampi. Asioilla on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella, stressasinpa mä siitä tai en. On ollut aika ihanaa vaan heittää iso kasa kouluhuolia parvekkeelta taivaan tuuliin, ja keskittyä siihen hetkeen. Kyllä koulu hoituu ja näyttösuunnitelma menee läpi ilman mahdotonta stressimäärääkin.

Viime aikojen paras näky: koska toukokuu on ollut niin ihanan kesäinen ja lämmin, tuntuu että mä oon jokaikinen ilta ihastellut ääneen toinen toistaan kauniimpia auringonlaskuja. Kaikkein paras näky on siis ehdottomasti ollut kauniit auringonlaskut. En tiedä kovin montaa kauniimpaa näkyä luonnossa kuin auringonnousut ja -laskut. 

Viime aikojen paras kohokohta: tästäkään ei tarvitse kovin paljoa kiistellä, kun koko mun elämän mullistava kohokohta tapahtui noin kuukausi sitten. Me muutettiin poikaystävän kanssa yhteen ja hypättiin suoraan etäsuhteesta avoliittoon. Uusi yhteinen koti on aivan ihana ja musta tuntuu maailman onnellisimmalta ihmiseltä asua yhdessä rakkaan ihmisen kanssa.

Viime aikojen paras asuste: Lontoosta hiihtolomalla ostettu laukku on ollut koko kevään ahkerassa käytössä. Se on kaunis ja oon rakastunut piparireunaisiin asioihin, eikä värissäkään ole valittamista. Tähän laukkuun mahtuu aivan kaikki tarpeellinen, olinpa sitten kaupungilla, lentokoneessa, töissä tai koulussa. Oon kaivannut aina tällästä laukkua, joka miellyttäis tilavuutensa lisäks myös ulkonäöltä. Siksi tämä ihanuus on mun viime aikojen paras asuste.

Viime aikojen paras tunne: kuten sanottu postauksen alussa, mun elämässä tuntuu kaikki olevan niin hyvin just nyt. On vaikeaa valita vain yhtä tunnetta, joka olisi paras. Mä oon ääreettömän rakastunut, onnellinen ja iloinen, tulevaisuus näyttää ihanalta, asenne elämää kohtaa on positiivinen, mieli on rauhallinen ja melko huoleton, ja mulla on hyvä olla. Ehkä voiskin sanoa, että paras tunne on, kun kaikki on hyvin! Valitsin ylläolevan kuvan kuvaamaan tätä, koska mä olisin poistanut koko kuvan jo kamerasta "epäonnistuneena", mutta säästin sen, koska näytän siinä niin onnelliselta. Tähän se sopii täydellisesti. Siltä musta tuntuu.

Viime aikojen paras hetki: parhaita hetkiä olis enemmänkin kuin tämä yksi, mutta valintaan vaikutti myös kuvamateriaalin saatavuus. Kuvan hetkessä istutaan poikaystävän kanssa satamassa, kello on 21-22 illalla. Oltiin kauppareissulla ostamassa nyhtökauraa, mutta tän illan uskomaton auringonlasku oli niin lumoava, että mentiin vielä kauppaan hakemaan jäätelökakku ja istuttiin laiturin reunalle syömään sitä. Sattumoisin tää ilta oli myös meidän 5kk-päivä. Istuttiin laiturin reunalla ja syötiin jäätelökakkua. Siinä hetkessä ei ollut mitään valtavan erikoista tai speciaalia, mutta ihaninta siitä teki rakas ihminen, kaunis auringonlasku, 5-päivä ja tietysti jäätelökakku. Onni koostuu pienistä jutuista!

Viime aikojen paras tekeminen: viime aikoina vapaaehtoistyö on tuntunut erityisen tärkeältä tekemiseltä. Oon ollut nyt 1,5 vuotta vapaaehtoisena Säröperheelle tueksi -vapaaehtoistyössä. Se on Lahden Diakoniasäätiön ennaltaehkäisevää tukea lahtelaisille vauva- ja pikkulapsiperheille. Mukana on perheitä, joissa kaivataan tukea arkeen, lastenhoitoapua, hengähdystaukoa, ystävää yksinäiselle äidille, varamummoa tai ihan vaan ilon tuojaa arkeen. Jokainen perhe saa oman vapaaehtoisen, joka käy noin 2 kertaa kuussa perheessä. Mä oon ite vapaaehtoisena saanut tästä toiminnasta ihan valtavasti iloa, hyvää mieltä ja kokemuksen siitä, että tekee todellakin jotain tärkeää. Jos niin pienellä jutulla voin olla niin suureksi avuksi, en nää mitään syytä miksen tekis sitä! Varsinkin kun aina sen jälkeen on tosi hyvä fiilis ja lasten kanssa oleminen on muutenkin ihanimpia asioita mitä edes tiedän. Toukokuun aikana olin yhteensä 24h vapaaehtoisena ja se tuntuu tosi hyvältä, että se aika on käytetty hyvin ja hyödyllisesti.

Toivon, että jos joku (lahtelainen) kiinnostui tästä vapaaehtoistoiminnasta, niin ottakaa ihmeessä lisää selvää tästä esim. Säröjen sivuilta (klik) tai kysymällä vaikka multa. Jos vapaaehtoistyö pikkulapsiperheissä ei tunnu omalta, niin Dilalla on myös muita vapaaehtoistoimintamuotoja, kuten 1+1 mentoritoiminta, jossa aikuinen on (itseään nuoremman) 13-29-vuotiaan nuoren/nuoren aikuisen tukena, mentorina. (klik) Vapaaehtoiseksi voi mennä myös vanhuksille (klik) tuomaan iloa arkeen ja vähentämään yksinäisyyttä.


Musta tätä postausta oli tosi kiva tehdä ja toivon, että teillekin tuli sitä lukiessa hyvä fiilis! Mulla on tosi paljon kuvia julkaisematta, mitä ollaan käyty ihanan Saran ja Marin kanssa nappailemassa, joten yritän niitä ehtiä tulla julkasemaan lähiaikoina. Toivon, että tänä kesänä ehtisin päivittelemään blogia enemmän, kuin viime kesän jälkeen on käynyt. Kuullaan taas pian! ♥

ps. käykää lukemassa myös muiden Blogitiimin tyttöjen blogeista postaukset:

Designed by FlexyCreatives